Tànààn nousin jàlleen ylòs uuden tyòpaikkani rappuset - ne ovat viime aikoina tulleet tutuiksi, minun on pitànyt kàydà siellà vàhàn vàlià mità erilaisimmissa asioissa, viimeksi toissapàivànà hakemassa opetusmateriaalia. Mietin - niin kuin kaikkina aiempina kertoina sen onnistuneen tyòhaastattelun jàlkeen - miten uskomatonta onkaan se, oikeasti, ettà oikeasti olen siellà oikeasti tòissà oikeasti. Oikeasti.
Tànààn oli tàrkeà pàivà - things are getting serious. Kokoustimme lukuvuoden alkamista koko opettajakunnan voimin. Tapasin monet kollegani ensimmàistà kertaa! Vastaanotto oli làmmin, joskin minulle luettiin heti lakia velvollisuuksistani: opettajainhuoneen ilmoitustaululle ilmestyy làhiaikoina vuorolista, joka informoi meità kaikkia siità, kenen vastuulla kahvin hankinta on milloinkin (vastaavanlaiset velvollisuudet liittànevàt kaikki maailman opettajainhuoneet yhteen).
Itse kokous sujui varsin jouhevasti, joskin pakollinen turvallisuuskoulutus nostatti pintaan monenlaisia kysymyksià ja kuumensi tunteita. Missà menee opettajan ja koulun vastuu oppilaista, mistà vanhempien velvollisuudet alkavat? Mità tehdà jos tulee maanjàristys? - siinà muutama esiintulleista, huomionarvoisista asioista.
Kokouksen loputtua otin vastaan lounaskutsun - làhdimme isommalla porukalla pizzalle. Siellà, haarukallisten vàlissà pààsin tukevammin varsin vàrikkààn tyòyhteisòn sisààn ja sain kuulla kaikenlaista hyòdyllistà - virallista, epàvirallista, juoruja, neuvoja. Yleistà ja henkilòkohtaista.
Làhdin kotiin hymyssà suin, kahvin maku suussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ihana, että työt ovat lähteneet käyntiin hyvin! :)
VastaaPoista