20 minuuttia

Puhuin tànààn erààn opiskelijan kanssa limoncellon valmistamisesta, ja hàn sanoi, ettà parhaimman tuloksen saa, kun sitruunojen poimimisesta niiden varsinaiseen kàyttòònottoon kuluu korkeintaan 20 minuuttia. Yritin sitten kuvitella mielessàni, miltà tàllainen limoncellon valmistaminen nàyttàà - kannattaako sitruunapuu istuttaa keittiòn ikkunan alle, vaiko viedà jonkinlainen kenttàkeittiò sitruunapuun juurelle. Mihinkààn erityiseen tulokseen pààsemàttà liitin tàmàn tiedonmurusen pàànsisàiseen kansiooni nimeltà "Tietoja uudesta elinympàristòstàni", ei sità koskaan tiedà, milloin sità voi tarvita.

Missà oikein olen?

Toisinaan - nyt viimeksi ja tàssà nimenomaisessa tapauksessa medioita seuratessa - tulee sellainen hassu olo, ettà mistà mà yhtàkkià lòydàn itseni. Nyt tàmàn kutkuttavan tunteen aiheuttaa lehdissà, televisiossa, baareissa ja jalkakàytàvillà kàyvà kuhina: Roomaan odotetaan viikonlopun aikana erikoista vierasta, joka ei ole siellà hetkeen piipahtanut - lunta! Kylmàà kaikki tààllà pàivittelevàt - minà itse otin tàllà viikolla (helmikuun puolivàlissà) kàyttòòni kevàt/syksytakkini, ja totesin innoissani mimosien alkaneen kukkia!

Tärinää

Uutisista on varmasti itse kullekin tullut selväksi se, että Italiassa oli viime viikolla maanjäristys. Maan tärinä ei tuntunut vain L’Aquilassa ja sen välittömässä ympäristössä, Roomassa ja Napolissa, vaan se ulottui tänne Suomeen asti – ei konkreettisena liikehdintänä, vaan pikemminkin mieltäni ravistelevana ahdistuksena. Sisääni asettui raskas surullisuus.

Kaukaa kantautuvasta uutisesta voi nopeasti tulla henkilökohtainen - L’Aquila oli muutama vuosi sitten vaihtokaupunkini. Kaupunki, jonka kaduilla kävelin, jonka kahviloissa istuskelin, jonka rakennuksia ihastelin, jonka ihmisten kanssa juttelin, ja jota olen usein muistellut lämmöllä.

Itse asiassa vain muutama päivä ennen tärinää olin liidellyt kaupungin yllä google earthillä jättäen virtuaalisia nuppineuloja minulle tärkeiden paikkojen ylle. Merkitsin linja-autoaseman, erään tietyn motel agipin, kotikatuni, yliopistoni sekä Banana Joe-nimisen kahvilan ihan vain sen hauskan nimen vuoksi. Tärinäpäivänä katselin koneen ruudulta samanlaista satelliittikuvaa kaupungista, sillä kertaa virtuaaliset nuppineulat vain osoittivat, mitkä rakennukset olivat joutuneet tuhon kohteeksi. Yliopistoni, muutama minulle rakas kirkko sekä Via XX Settembren opiskelija-asuntola olivat niiden joukossa.

Minun asuintaloni oli kestänyt tärähtelyn – näin sain kuulla muutaman mutkan kautta vuokraisänniltäni – mutta sekin oli saanut osansa julkisuudesta. Kuva monet kerrat avaamastani raskaasta puuovesta kun oli päätynyt jollekin la Repubblican lukuisista aiheelle omistetuista sivuista.

L’Aquila ja sitä ympäröivät vuoret ovat historian saatossa nähneet monet maanjäristykset – isotkin sellaiset 1400- ja 1700-luvuilla. Ne ovat verottaneet katukuvaa karsimalla kirkkojen, suihkulähteiden ja aukioiden määrää. Niitä kaikkia kaupungissa oli alun perin 99 kappaletta. Nyt, huhtikuussa 2009 lukumäärä on jälleen himan pienempi.