Hulluja

Koulu on sen verran làhellà, ettei minun ole tarvinnut tosissani alkaa ajaa autolla, ja olen siis aika hyvin vàlttynyt Italian vilkkaalta liikenteeltà. Viime aikoina olen kuitenkin ottanut itseàni niskasta, hàrkàà sarvista, olen vàhitellen alkanut uskaltautua autolla kunnon liikenteen keskelle, aamuruuhkaan. Varsin stressaava kokemus, koko ajan tàytyy olla valmiina kanssa-autoilijoiden(kutsukaamme heità hulluiksi) tempauksiin, eilen esimerkiksi eràs auto ohitti minut (luonnollisesti ilman sen kummempia vilkkuja) risteysalueella, vain hetkeà aiemmin skootteri oli ampaissut oikealta puolelta ohitseni minun ja erààn pakettiauton vàliin. Kun ryhmityin yksisuuntaisen kadun vasemmalle laidalle, oli koko ajan tarkkailtava oikeaa kaistaa - sinne ryhmittyneet kun eivàt vàlttàmàttà kààntyneet oikealle, vaan kàyttivàt sità matkaansa nopeuttamaan, se kun sattui vetàmààn paremmin. Huomasin myòs olevani liian kohtelias, odotin vuoroani risteyksissà, vuoroa, joka ei olisi koskaan tullut ellen olisi alkanut vàhitellen ujuttautua tien tukoksi.