sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Jo joutui armas aika

Eilen menin siskoni nykyiselle ja minun vanhalle koululleni seuraamaan kevätjuhlaa. Toivoin, että juhlan tunnelma - tavoitteen saavuttamisen ilo - siivittäisi minua graduni loppumetreillä, niin että pian minäkin saisin urakkani päätökseen! Niin kuin arvelinkin, ilmassa oli paljon jonkin-loppuun-saattamista ja vielä enemmän tästä-alkaa-uusi-aikaa. Imin itseeni mahtipontisia sanoja, sillä juhlassa puhuttiin niin elämän matkasta ja elämän merellä purjehtimisesta, kuin juurista, niiden jättämisestä ja niiden vaalimisesta. Tuntui uskomattomalta, että siitä kun itse sain valkolakkini ja kuuntelin vastaavanlaisia sanoja (ja kuvittelin oikeasti Tehneeni Jotain Suurta) on kulunut jo kuusi vuotta. Tuntuu uskomattomalta ajatella myös sitä, että gradun ja yliopiston viimeisteleminen tänä kesänä on ensimmäinen kerta tuon kaukaisen päivän jälkeen, jolloin saan tuntuvasti päätökseen jonkin projektin ja siirryn elämässä eteenpäin. Saavutan tavoitteen. Sen ajatteleminen antaa hiukan lisävirtaa gradun naputtamiseen. Valitettavasti Jo joutui armaan ajan kuuntelemisella oli käänteinen vaikutus - mieleni napsahti ajassa rutkasti taaksepäin ja alkoi kuvittelemaan, että tästä se kesäloma alkaa! Vaikka lomaa ei minulle vielä varsinaisesti olekaan, niin kesä onneksi kyllä. Taidankin mennä hetkeksi nauttimaan siitä:-)

perjantai 29. toukokuuta 2009

Seuraavaan kertaan

Kotiuduin Varsovasta alkuviikosta. Hiukan haikein mielin, sillä G:n vaihto on käytännössä ohi! Milloin näen siis Varsovan seuraavan kerran? Milloin näkyviin pilkahtaa jälleen Pałac Kultury i Nauki (eli Kulttuurin ja tieteen palatsia), josta ehti lyhyessä ajassa tulla tuttu maamerkki? Sen silhuetti tuntui aina ilmestyvän näkyviin jostain - hiukan eri suunnasta vain riippuen siitä, missä olimme. Entä Plac Zbawicela - Pelastajan aukio - meidän kiintopisteemme, jonka kyljessä G asusteli? Sen kaunista kirkkoa, kahviloita sekä kaduille toukokuun myötä ilmestyneitä kukkakauppiaitakin tulee ikävä.

Samaan aikaan, kun Varsova painuu vähitellen muistoihimme, ei voi olla miettimättä sitä, että kun G seuraavan kerran tulee Suomeen, se on sitten siinä. Ei enää kaukana oloa, ei enää hyvästelyjä lentokentällä. Meistä tulee vihdoin normaaleja - seuraavalla kerralla.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Aikamoinen repertuaari

Osaan sanoa puolaksi 35 sanaa.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Joka toinen pàivà

Viimeisen viikon olen kàrsinyt gradun ja muun opiskelun suhteen jokatoisensyndroomasta. Kàytànnòssà tàmà tarkoittaa sità, ettà joka toinen pàivà kirjoittaminen on sujunut, sormet ovat suorastaan lentàneet nàppàimistòllà ja tekstià on syntynyt liuska liuskan jàlkeen vaikuttavalla tahdilla. Joka toinen pàivà sen sijaan ole tuijottanut ruutua lasittunein katsein ja jonkin ajan jàlkeen todennut, ettà parempi viedà graduprojektia jollain toisella konstilla eteenpàin. Tànààn - kuten bloggailustani klo. 13.14 Puolan, 14.14 Suomen aikaan voi pààtellà - on jàlkimmàinen joka toinen pàivà. Inspiraation vesihana on vàànnetty tiukasti kiinni, ja sanat eivàt millààn lòydà tietààn sormenpàihini - nàppàimistò on hiljaa.

Sainpa kuitenkin ajateltua analyysiàni ja tàyteltyà siihen liittyvàà taulukkoa. Huomista odotellessa siihen on tyytyminen; huomenna on onneksi taas joka toinen pàivà.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Mitä käteen jää

Tänään koko opiskeluaikani vilahti silmieni ohi. Hitaasti. Kävin läpi kaikki 6 vuoden aikana kerääntyneet ja talteen kasautuneet muistiinpanot, vihot ja assignmentit läpi.

Ensimmäisen vuoden latinan kurssin monisteet, joiden marginaaleissa laskin ajan kulua kotiin pääsyyn ja olin näemmä harjoitellut G:n puhelinnumeroa.
Erään toisen kurssin monistenippu tuo elävästi mieleen aikaiset aamut...monistenippua tuli usein selailtua kahvikuppi kädessä.
Paperi, jolle on koottu vaihdosta kotiin palanneille ohjeita ja infoa.
Kymmenen eri versiota proseminaaristani.
Muutama kelan olosuhteenmuutoslappu, joiden täyttö oli kyllä aloitettu.
Itse luomaani materiaalia harjoitustunneille. Palautetta oppilailta.
Todennäköisesti ensimmäisen vuoden aikana piirtämäni pohdinta siitä, missä olen vuonna 2010 - harmittavaa kyllä, en sen symboliikkaa enää ymmärrä.

Käytyäni kaikki muistiinpanoni/luentomonisteeni/powerpointkopioni läpi, mieleen tuli ajatus:

Yliopisto opettaa tasan 2 asiaa. Ensinnäkin sen, että lopulta sitä tietää hyvin vähän - kaikkea voi tarkastella monilta eri näkökannoilta, ja jokaista teoriaa voi kehittää pidemmälle ja tarkentaa loputtomiin. Ja toiseksi, yliopistossa oppii ne paikat, joista tietoa saa.

Jälkimmäiseen vedoten suljin pieneen laatikkoon kaiken sen, mistä kuvittelen itselleni olevan vielä hyötyä, ja sulloin 4 isoon roskasäkkiin lukuisat ahdistavat kotitehtävät, tylsät kurssit, jotka mielelläni unohtaisin varmana siitä, että jos jonain päivänä haluan palata opetussuunnitelmia koskevien säädösten, englannin kielen syntaksin tai foneettisten aakkosten ihmeelliseen maailmaan, tiedän minne mennä....

perjantai 1. toukokuuta 2009

Unreal

Olen tänään, eilen ja toissapäivänä heilunut kaikenlaisten rättien, pesuaineiden ja pölyhuiskojen kanssa ympäri asuntoani - ja ikkunaa pestessä hyvä ettei asunnon ulkopuolella! Olen vähitellen pakannut tavaroita, heittänyt menemään epäkelpoa. Tällä hetkellä tilanne on aika kaoottinen - hyvä jos muuttolaatikoilta pystyn enää liikkumaan! - ja toivon, että se muuttuu kunhan muuttoapulaiseni autoineen ehtivät paikalle.

En ehkä vielä ole aivan täysin sisäistänyt, mitä nyt on tapahtumassa. Joltain osin tämä muistuttaa vain normaalia, jokavuotista pre-kesä siivousta - takaraivossa on kuitenkin pieni ajatus siitä, että syksyllä sitten taas...

Mutta ei. Se on menoa nyt.

Luulin, etten ole juurtunut opiskelukaupunkiini - sen verran maakuntarakas olen, ja G:n myötä kävi opiskelujen alkumetreillä selväksi, että tämä kaupunki on vain välietappi - mutta näin lähdön hetkellä huomaan, ettei se ehkä sittenkään pidä paikkansa. Asuinhan täällä loppujen lopuksi 5 vuotta.

Myöhemmin tänään tutut paikat jäävät taakse pienen haikeuden saattelemana.