lauantai 25. huhtikuuta 2009

Luksusta elämään

Useampien kielten pallottelu arkielämässä, no sanotaanko että siinä on hyvätkin puolensa.

Etenkin italialla voi kivasti siirtyä kakkosluokasta ykkösluokkaan - saada hiukan luksusta elämään.

Esimerkiksi asuintaloni - monikerroksinen 70-lukuinen betonihirvitys (tai ehkä tiili, mutta betonihirvitys kuulostaa paremmalta) ei ole enää "kerrostalo", vaan palazzo(vrt. suomen palatsi). Ja asuminen maistuu heti erilaiselta!

Päivinä, jolloin opiskelijabudjetti on erityisen tiukka, ja ainoa, mitä voin kokata on lautasellinen makaroonia, jonka päälle levitän voinokareen, voin ajatella nauttivani ruokalajin nimeltään pasta col burro, ja ehkä sytyttää kynttilän.

Suomessa valmistun maisteriksi, Italiassa minusta tulee samalla kertaa dottoressa (tohtori).

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Viimeistä viedään

Tuossa jokin hetki sitten tiskatessa tajusin, että tässä sitä vietetään viimeistä viikonloppua Palatsissa.

Palatsilla viittaan luonnollisesti minua jo reilut kaksi vuotta palvelleeseen opiskelija-asuntoon.

Viikon päästä heitän hyvästit huoneelleni, pikkuruiselle keittiölleni sekä siihen kiinteässä yhteydessä olevalle kylpyhuoneelleni. Samoin maisemalle, jota on useat kerrat tullut tapitettua motivaation puutteessa - syksyisin ruskan täplittämä rinne ja sen yllä leijuvaa usvaa, talvisin hiihtoladuille reippailevia ihmisiä,keväisin takapakki-räntäsadetta ja kesäisin - en oikeastaan tiedä mitä, sillä kesiä ei ole opiskelukaupungissa tullut vietettyä! Viikonloppuöisin ikkunan alta kantautuu iloiselta vaikuttavien (usein mies)porukoiden lauleskelua, monta kertaa päivässä tien ylittää koiran ulkoiluttaja jos toinen sekä huimalla akrobatiallaan minua viihdyttävät kuusissa hyppelevät oravat.

Minun ei varmaankaan tule ikävä minimaalista tiskipöytää (hella otettava käyttöön tiskatessa), pienen pientä pakastinta, jossa ei kovin montaa asiaa voi säilöä kerralla, kylpyhuoneen ovea, joka ei millään halua pysyä kiinni, päähän tipahtelevaa suihkua, eteisen himmeämpääkin himmeää valoa ja pyykkivuorojen varaamista. Saati sitä, että molempia (!) hellanlevyjä ei voi käyttää samanaikaisesti uunin kanssa - eiväthän opiskelijat laita ruokaa, vai?

Pienistä puutteistaan huolimatta Palatsi mahduttaa 23 neliömetriinsä monen monta muistoa. Se on toiminut tapahtumapaikkana erinäisille illanistujaisille ja yösijana kauempaa tulleille kavereille/siskoille. Siellä on jännitetty niin euroviisuja kuin jääkiekko-otteluita. Siellä minä ja G olemme saaneet elellä arjentapaista.

Ensi viikolla suljen Palatsin oven siis viimeistä kertaa. Opiskelukaupunkiin voin aina palata, juuri tähän asuntoon en - ensi viikon tapahtumissa on konkreettista symboliikkaa, olen siirtymässä elämänvaiheesta toiseen, opiskelijasta työttömäksi.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Miltä tuntuu

Miltä mahtaa tuntua laittaa gradun viimeiseen lauseeseen piste? Painaa Ctrl+S viimeistä kertaa ja vainoharhaisesti tarkistaa, että - kyllä, tallessa on?

Onkohan olo silloin huojentunut, euforinen vai tyhjä? Haikea (gradun valmistuminen merkitsee minulle kirjaimellisesti opiskeluaikojen loppumista) vai kaikkea muuta?

Millaisena päivänä se tapahtuu? Onko silloin hellepäivä ja voin samantien käydä hakemassa jostain tuuletusjäätelön? Tapahtuuko se keskellä yötä - olenko naputtanut tietokoneen ääressä viime hetken korjauksia koko päivän? Sataako silloin kaatamalla ja on ukkosvaara (mikä nostaa vainoharha-tasoa entisestään, mitä jos oikosulku tuhoaa koko tietokoneen!)?

Mikä on ensimmäinen asia, jonka teen, kun Se on Valmis?

Tuollaisia mietin tänään. Tällä viikolla on alkanut vähitellen tuntua siltä, että tuo hetki todella on saavutettavissa. Kaukana se vielä on, mutta saavutettavissa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Suomalainen (vastakohtana termille italialainen), Italian suomalainen, suomalais-italialainen, italo-finlandese. Kansainvälinen eurooppalainen. Maahanmuuttaja, maastamuuttaja, ulkosuomalainen. Vähemmistön edustaja. La finlandese. Isänmaanpetturi. Sillanrakentaja, kahden maan kansalainen. Italian täti.

Kaikkiin näihin sanoihin on ladattu voimakkaita mielleyhtymiä ja erilaisia, jopa poliittisia näkökulmia. Pian jokaisen niistä*) voi halutessaan liittää minuun.

Millä sanavalinnoilla minusta puhutaan, ja millä minua puhutellaan? Minkä näkökulman itse valitsen?
Mihin lokeroon itseni sijoitan, mihin minut sijoitetaan? Vai osaako ympäristöni nähdä minut osana suurempaa lokerikkoa, monen kategorian vakioasukkaana?

Tällaisia mielessä kun Muuttoon on aikaa hiukan yli 4kk.




*) en ole täti vielä, eikä minusta tietääkseni ole sellaista lähiaikoina tulossa:-) Viimeinen lienee siis tulevaisuuden termi, paitsi jos käytämme italialaista määritelmää sanasta "zia", joka on huomattavasti löyhempi kuin suomalainen vastineensa. Tuon näkökulman mukaan olisin zia Piccolina jo aika monelle sukulaislapselle!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Tärinää

Uutisista on varmasti itse kullekin tullut selväksi se, että Italiassa oli viime viikolla maanjäristys. Maan tärinä ei tuntunut vain L’Aquilassa ja sen välittömässä ympäristössä, Roomassa ja Napolissa, vaan se ulottui tänne Suomeen asti – ei konkreettisena liikehdintänä, vaan pikemminkin mieltäni ravistelevana ahdistuksena. Sisääni asettui raskas surullisuus.

Kaukaa kantautuvasta uutisesta voi nopeasti tulla henkilökohtainen - L’Aquila oli muutama vuosi sitten vaihtokaupunkini. Kaupunki, jonka kaduilla kävelin, jonka kahviloissa istuskelin, jonka rakennuksia ihastelin, jonka ihmisten kanssa juttelin, ja jota olen usein muistellut lämmöllä.

Itse asiassa vain muutama päivä ennen tärinää olin liidellyt kaupungin yllä google earthillä jättäen virtuaalisia nuppineuloja minulle tärkeiden paikkojen ylle. Merkitsin linja-autoaseman, erään tietyn motel agipin, kotikatuni, yliopistoni sekä Banana Joe-nimisen kahvilan ihan vain sen hauskan nimen vuoksi. Tärinäpäivänä katselin koneen ruudulta samanlaista satelliittikuvaa kaupungista, sillä kertaa virtuaaliset nuppineulat vain osoittivat, mitkä rakennukset olivat joutuneet tuhon kohteeksi. Yliopistoni, muutama minulle rakas kirkko sekä Via XX Settembren opiskelija-asuntola olivat niiden joukossa.

Minun asuintaloni oli kestänyt tärähtelyn – näin sain kuulla muutaman mutkan kautta vuokraisänniltäni – mutta sekin oli saanut osansa julkisuudesta. Kuva monet kerrat avaamastani raskaasta puuovesta kun oli päätynyt jollekin la Repubblican lukuisista aiheelle omistetuista sivuista.

L’Aquila ja sitä ympäröivät vuoret ovat historian saatossa nähneet monet maanjäristykset – isotkin sellaiset 1400- ja 1700-luvuilla. Ne ovat verottaneet katukuvaa karsimalla kirkkojen, suihkulähteiden ja aukioiden määrää. Niitä kaikkia kaupungissa oli alun perin 99 kappaletta. Nyt, huhtikuussa 2009 lukumäärä on jälleen himan pienempi.

Blogin nimen etymologia

Mistä nimi "Taitekohta"? Miksi juuri se kaikista suomen kielen tarjoamista mahdollisuuksista?

Siksi, koska blogin synty ja kasvu ajoittuvat yhteen elämäni taitekohtaan, tai pikemminkin monen taitekohdan taitekohtaan. Valmistun (edelleen jaksan lisätä: toivottavasti) kesällä, mittariin naksahtaa 25. vuosi ja ulkomaille muuton myötä lopettelen monen monen vuoden kaukosuhdetta - siitä tulee siis pelkkä suhde, tavallinen suhde, kahden aikuisen ihmisen normaali perussuhde.

Näiden tiedonhippusten perusteella voin jo aavistella, millaista blogin sisältö tulee olemaan seuraavina kuukausina.

Huhti-toukokuu: valtaisaa graduahdistusta, tuskailua, erilaisten gradusta johtuvien pelkotilojen kuvailua, tunteellista vuodatusta liittyen opiskelukaupungistani pois-pois-poismuuttoon sekä muutama kulttuurien kohtaamisia syleilevä raportti puolanmaalta. Valtaisaa hehkutusta, jos Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden.

Kesäkuu: edelleen graduahdistusta - ehkä tavallista poikkeavan kiihkeään sävyyn, sillä paljon pitäisi olla jo tehtynä, mutta jotenkin tuntuu, ettei ehkä sittenkään ole - viisaudenhampaita koskevia murheita, juhannuksella fiilistelyä.

Heinäkuu: jonkinlaisesta ikäkriisistä raportointia, Suomen kesän ihastelua (tai vihastelua riippuu siitä millainen sää tulee silloin olemaan), todennäköisesti lisää graduahdistusta ja kaukosuhteen päättymiseen liittyviä tunnelmia.

Elokuu: hiusten repimistä, kun yritän mahduttaa elämäni pariin matkalaukkuun sekä sentimentaalista, lähes pateettista isänmaanrakkautta pakkaamisen ja lähdön kynnyksellä sekä ensimmäiset hämmentyneen tunnustelevat viestit saapasmaasta.

Syyskuu? Ei aavistustakaan - mitä mielessäni mahtaa vilistä kun ympäristöni sääntöineen, maisemineen, tapoineen kaikkineen muuttuu kertaheitolla ... pysyvästi? Onko muu maa mansikka vai mustikka? Se selviää silloin!

Tullut jäädäkseen

Tässäpä on nyt blogini numero XXVVII tai jotain sinne päin. Tällä kertaa olen tullut jäädäkseni - toivon löytäneeni nyt blogillisen kotini bittiavaruudesta, pienen pienen sopukan, jonne tehdä pesä ja asettua aloilleen. Ei enää hetken mielijohteessa avattua uutta blogia, joka ensin kilpailee huomiostani vanhan kanssa ja kuihtuu sitten muutaman viestin jälkeen pois, ei enää kuukausien taukoja täydellisen toimivan blogin päivittämiseen. Ei.

Uusi alku, fresh start. Vielä yhden ainoan kerran.