Tuossa jokin hetki sitten tiskatessa tajusin, että tässä sitä vietetään viimeistä viikonloppua Palatsissa.
Palatsilla viittaan luonnollisesti minua jo reilut kaksi vuotta palvelleeseen opiskelija-asuntoon.
Viikon päästä heitän hyvästit huoneelleni, pikkuruiselle keittiölleni sekä siihen kiinteässä yhteydessä olevalle kylpyhuoneelleni. Samoin maisemalle, jota on useat kerrat tullut tapitettua motivaation puutteessa - syksyisin ruskan täplittämä rinne ja sen yllä leijuvaa usvaa, talvisin hiihtoladuille reippailevia ihmisiä,keväisin takapakki-räntäsadetta ja kesäisin - en oikeastaan tiedä mitä, sillä kesiä ei ole opiskelukaupungissa tullut vietettyä! Viikonloppuöisin ikkunan alta kantautuu iloiselta vaikuttavien (usein mies)porukoiden lauleskelua, monta kertaa päivässä tien ylittää koiran ulkoiluttaja jos toinen sekä huimalla akrobatiallaan minua viihdyttävät kuusissa hyppelevät oravat.
Minun ei varmaankaan tule ikävä minimaalista tiskipöytää (hella otettava käyttöön tiskatessa), pienen pientä pakastinta, jossa ei kovin montaa asiaa voi säilöä kerralla, kylpyhuoneen ovea, joka ei millään halua pysyä kiinni, päähän tipahtelevaa suihkua, eteisen himmeämpääkin himmeää valoa ja pyykkivuorojen varaamista. Saati sitä, että molempia (!) hellanlevyjä ei voi käyttää samanaikaisesti uunin kanssa - eiväthän opiskelijat laita ruokaa, vai?
Pienistä puutteistaan huolimatta Palatsi mahduttaa 23 neliömetriinsä monen monta muistoa. Se on toiminut tapahtumapaikkana erinäisille illanistujaisille ja yösijana kauempaa tulleille kavereille/siskoille. Siellä on jännitetty niin euroviisuja kuin jääkiekko-otteluita. Siellä minä ja G olemme saaneet elellä arjentapaista.
Ensi viikolla suljen Palatsin oven siis viimeistä kertaa. Opiskelukaupunkiin voin aina palata, juuri tähän asuntoon en - ensi viikon tapahtumissa on konkreettista symboliikkaa, olen siirtymässä elämänvaiheesta toiseen, opiskelijasta työttömäksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Hei pikkuinen!
VastaaPoistaAjelehtiessani blogista toiseen päädyin tänne. Olet siis muuttamassa Italiaan? Itsekin asustelen täällä, pian kaksi vuotta takana kitkuttelua ja sadattelua, sekä ihan vaan pärjäilyä, mutta tietysti myös paljon hyviä hetkiä ja lämpimästä nauttimista..
Luotuaan Italian Jumala huokaisi: tämä maa on täydellinen... melkein kuin paratiisi, eli liian täydellinen! Niinpä hän loi italialaiset. Heh heh. Tämän olen kuullut mieheltäni.
Millä fiiliksillä olet lähdössä matkaan? Sinulle maa onkin jo tuttu - itse hyppäsin suureen tuntemattomaan ja tietysti kokemus on ollut ikimuistoinen. Mutta kuten varmaan tiedätkin, senza conoscenza mahdollisuudet pärjätä on heikot, alalla kuin alalla. Meillä on paljon tuttuja, jotka ovat valmistuneet maistereiksi kaikki täysin arvosanoin, (mieheni mukaan lukien) ilman minkäänlaista toivoa oikeasta työstä. Siitä seuraa aivopako, fuga dei cervelli all'estero.
Tämä ei nyt missään nimessä ole kritiikkiä - päinvastoin kannustan sinua matkaan, mutta tilanteessa, jossa me täällä emme malta odottaa palaavamme Suomen rehelliseen ilmapiiriin (minulla vielä opinnot kesken täällä), olisi kiva udella, miksi olette päättäneet näin päin, eikä toisin päin? (Huomio, ollaanhan mekin päätetty "näin päin", kun tänne tulin!).
Radiossa tuli pari päivää sitten Helsingissä asuvan italialaisen arkkitehdin haastattelu, jossa hän kertoi Suomessa arvostettavan nuoria kykyjä - Italiassa kolmekymppinen arkkitehti tekee vielä valokopioita pomolle sen sijaan, että toimisi johtotehtävissä.
Onkohan tämä lyhyt aika ulkomailla kullannut mun muistot? :)
Aurinkoista kevättä sinulle Suomeen! (Äläkä vaan anna mun tai kenenkään muunkaan masentaa, vaan kuuntele sitä mitä sydämesi sanoo! Sitä paitsi tilanteesi on ihan erilainen, jos sinulla sattuu olemaan Italiassa "tärkeitä" tuttuja. Mua vaan ärsyttää tosi paljon, kun ihmisiä ei kohdella oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.. Olen nähnyt riittävästi likaista peliä täällä).
Hei Sitruunainen!
VastaaPoistaKäväisin vilkaisemassa blogiasi ja nälkähän siinä tuli! Palaan joskus täydellä vatsalla;-)
Kiitos kommentistasi - kuuntelen mielelläni kaikenlaisia kokemuksia Italiaan jo muuttaneilta! Monta hyvää - ja valitettavaa - pointtia toitkin esiin. Tuo esittämäsi vitsi pätee kyllä joiltain osin, ja sai minusta irti sellaisen ironisen naurahduksen!
Tuo työelämään ujuttautuminen on se suurin avoin kysymysmerkki, ja se on oikeastaan asia, joka ei ratkea muuta kuin yrittämällä. Meillä minun muuttamiseeni on muutama syy:
1) minä valmistun hiukan ennen poikaystävääni - hänelläkin koulu on loppumetreillä, mutta 2010 vuoden puolelle valmistuminen kuitenkin menee
2) poikaystäväni täytyy jatkaa opintoja varsinaisen tutkinnon jälkeen erikoistumalla, ja ollaan ajateltu, että tämä tapahtuisi Italiassa
3) jotta hän voisi toimia lääkärinä Suomessa, hänen täytyisi jonkin verran täydentää opintojaan, ja suomen taito pitäisi olla aika hyvä, minun alani ON vieraat kielet ja ne eivät muutu, vaikka maasta toiseen muuttaisikin (tosin uskon poikaystäväni ennemmin tai myöhemmin oppivan suomen, mutta en nyt ainakaan heti pitkän opiskelurupeaman päätyttyä haluaisi pakottaa häntä....jatkamaan opiskelua)
4) minun tutkinnollani voi hakea monipuolisesti töitä - jos en heti onnistu tekemään "ykkösjuttuani", voin hyödyntää osaamistani monenlaisissa tehtävissä.
Että näin ainakin aloitellaan! Kokeilemallahan sen sitten vasta tietää, mitä tästä tulee tai tuleeko mitään:-) Ja jos Italia ei xx-vuoden jälkeenkään (esim. poikaystävän erikoistumisen loputtua) ole alkanut ottaa toimiakseen, voidaan me sitten miettiä asioita uudelleen.
Mitä työnhakuuni tulee, sanotaanko että muutama rauta on tulessa, mutta niistä on mahdotonta sanoa mitään ennen syksyä, kun menen itse paikalle. Peukut ja varpaat pystyyn, että jostain tärppäisi:-)
No hei!
VastaaPoistaMutta teillähän on asiat ihan mukavalla tolalla! Lääkäri (valmistuttuaan) on aina lääkäri, hänellä ei varmaankaan tule olemaan suuria vaikeuksia työn löytämiseen. Ja ne kielet! Täällä totisesti kaivataan päteviä kieltenopettajia, etenkin englannin kurssit (jotka usein rahoitetaan EU:n taholta ja ovat siten kansalle ilmaisia) ovat todella suosittuja.
Onnea matkaan siis! Minun kumppanini on hiljattain valmistunut viestinnän maisteriksi 110 arvosanoin ja tilanne on niin surkea, että harkitsee uusien opintojen aloittamista syksyllä, kauppakorkeassa tällä kertaa. Kandin paperit saatuamme haluaisimme suunnata Suomeen tai muualle maisterintutkintoa varten. Noiden erikoistumisopintojen (käytännössä maisterintutkinto) suorittamisessa Italiassa on järkeä, kun kyseessä sattuu olemaan oikea ala, mutta usein töitä haettaessa täällä arvostetaan ulkomaisia tutkintoja (etenkin Briteissä, Jenkeissä, jne hankittuja). Italiassa yliopistosta valmistuneita on niin valtavat massat niitä harvoja työpaikkoja kohtaan (koska yleensä yliopistoissa ei ole rajoitettua opiskelijamäärää), että on vaikea erottua muuten joukosta.
Me selviämme päivästä toiseen sillä suomalaisella sisulla, mutta kahden nuoren yhteiselo on kaikkea muuta kuin helppoa täällä.. peräti omituista. Tunnetko Sgarbin? Tuon saapasmaan räksyttävän jokapaikankriitikon? Noh, joskus tunnen itseni Sgarbin naispuoliseksi suomalaisversioksi, kun oikein alkaa potuttaa! Itse opiskelen studi internazionali, joten voit varmaan ymmärtää, kuinka monet ovet minulle täällä voivatkaan aueta! *kuivahko naurahdus*
Tsemppiä, sisko! Eikä elämä ole mikään projekti - kunhan elellään vaan! Ja mihin tahansa suuntaan tienne jatkuukaan, ensinnäkin on hieno asia tutustua perinpohjaisesti kumppanin kotimaahan ja kulttuuriin, ja toiseksi näitä vaikeitakin aikoja on mukava muistella vanhana!
Lisään vielä, että oma kokkausblogini onkin osoitus niiden HYVIEN puolien löytämisestä: opiskelijabudjetillakin saa monia (esim) herkkuja aikaan, kun oppii löytämään oikeat osoitteet ja tarjoukset! Löytyykö Suomesta munakoisoja ja kesäkurpitsoja euron kilohintaan? Sama pätee vaikka sunnuntairetkiin (silloin tällöin otetaan fillarit mukaan ja suunnataan junalla hieman kotikaupunkia kauemmas, polkuhintaisista junalipuista nauttien). Positiivinen asenne tuo paljon hyvää tullessaan!
VastaaPoista