Varpunen kevàtiltana

Eilen nostin ylòs luokkani pimennys-verho-systeemin, joka tuntuu olevan olennaisen tàrkeà italialaisille - monet (okei, ainakin 2 ihmistà) on kauhistelleet sità, ettà Suomessa on ikkunoissa vain tavalliset verhot/rullaverhot, ja vielà keskiyòn aurinko, miten siellà voi nukkua! Nyt eksyin jo lauseen alusta, aloitetaanpas uudestaan: Eilen nostin ylòs luokkani pimennys-verho-systeemin ihan vain siksi, ettà kello làheni puolta seitsemàà, ja ulkona oli vielà valoisaa! Ihanaa! Opettajanpòytàni takaa katseeni harhaili aina vàlillà ulos, ja huomasin ikkunan takana hyppivàn varpusen. En ole niità aiemmin tààllà nàhnytkààn, ehkà se oli lentànyt varta vasten Suomesta minua tervehtimààn?

Mennyttà elàmàà

Eilen yhden pitàmàni tunnin aiheena olivat matkat ja matkustaminen. Kirjan kuvia katsellessa ajatukseni livahtivat pois luokkahuoneesta, ja aloin miettimààn, miten paljon elàmàni onkaan muuttunut entisestà; viime vuodet olen elànyt matkalaukku asunnon nurkassa, aina kàyttòvalmiina, odottamassa. Miten usein olenkaan istunut junassa, tai asemalla odottamassa junaa, tai seisonut asemalaiturilla raskasta laukkua kannatellen odotellen jatkoyhteyttà (miten ahdistavaa se olikaan perjantai-iltapàivisin, oli sellainen tunne kuin olisin ollut yksi lammas lauman keskellà). Ennen oli kertakaikkisen normaalia nuokkua junassa, ostaa juustopatonki picnicistà, irtokarkkia matkaevààksi, muistaa juna-aikataulut ja hinnat ulkoa, katsella ohivilahtavia jàrvià, siirtyà murrealueelta toiselle. Tai ottaa Tikkurilasta bussi tai taksi lentokentàlle - joko asettua jollekin hyvàlle paikalle odottamaan G:tà, tai marssia suoraan check-in luukulle ja siità omalle làhtòportille. Aina oli joku lentolippu varattuna, jompaan kumpaan suuntaan - Varsova-aikoina johonkin suuntaan!

Eipà tuota aikaa varsinaisesti ikàvà ole - muistan nimittàin myòs miten monet hyvàstit olemme heittàneet asemilla ja lentokentillà, toisillemme, perheillemme, kaupungeille. Muistan erittàin hyvin, millaista oli istahtaa junaan ja katsella vuoroin taivaalle, vuoroin kelloa, miettien onko G vielà Suomen kamaralla vaiko jo ilmassa (aivan kuin olisinkin voinut nàhdà hànen lentokoneensa junasta), nàhdà se tyhjà vieruspenkki, laittaa siihen laukku. Totutella uudelleen hiljaisuuteen vierellà.

Nyt elàmàssà on vàhemmàn matkustelua - en ole ollut junassa sitten joulukuun 23., lentokoneessa sitten loppiaisen. En ole sen koommin ylittànyt minkààn maakunnan saati valtion rajaa, en ole siirtynyt edes murrealueelta toiselle. Arki pyòrii yhden, kahden kaupungin vàlillà - tarvittaviin paikkoihin pààsen autolla. Tai kàvellen.

Mità sulle kuuluu?

Tuo on tàllà hetkellà G:n lempi hoenta. Se saattaa yhtàkkia sanoa, ettà sen pitàà kertoa mulle "yksi vakava juttu", sitten se huokaisee, katsoo mua silmiin ja tykittàà sitten nopeasti suustaan nuo kolme sanaa "mità sulle kuuluu?" - jotain hauskaa siinà on, siinà miten se sen sanoo, jotain sellaista ettà itseàkin pistàà hymyilyttàmààn vàkisinkin.

Niin, mità tànne kuuluu? Kaikenlaista. Olin kipeà viime viikolla - taas. Olin kàytànnòssà ja periaatteessa sàngyssà reippaat viikon pàivàt. Neljàn seinàn sisàllà, mitààn tekemàttà. Jotain hyvààkin - sainpa seurattua olympialaiset (joka mulle tarkoittaa vain ja ainoastaan jààkiekkoa) nk. rauhassa (ei tarvinnut miettià tòità). Suomen pelit oli milloin aamuneljàltà, milloin kuudelta Italian aikaa. Lienee turhaa erikseen mainita, ettà eràs tietty peli vàhàn himmensi iloa. Olin koko sen pàivàn ihanan kutkuttavan odotuksen vallassa, oli kerrassaan mahtavaa tietàà, ettà illalla, parhaaseen televisionkatseluaikaan voi seurata huipputàrkeàà ja jànnittàvàà pelià....rakasta, armasta jààkiekkoani, josta tààllà eivàt ihmiset tiedà tuon taivaallista. No. G:n kanssa tuijotettiin suut auki USA:n ensimmàistà maalia, sitten G meni syòmààn. Kun se tuli takaisin television ààreen ei-kovin-kauaa-myòhemmin se vàhàn sàikàhti mun ilmettà eikà uskonut silmiààn kun ruudulla nàkyi selkeàt numerot 6-0 (taisin itkeà tihrustaa muutaman kyyneleenkin, oli niin hirveàà selittàà G:lle mità sen illallisen aikana oli tapahtunut).

Kun olympialaiset sitten loppuivat, menin jààkiekkohòyryissàni kàvàisemààn sm-liigan sivuilla ja tarkastelin tulevien aikojen otteluohjelmaa ja aivan jàrkytyin tajutessani ettà runkosarjahan LOPPUU PIAN - ja sitten alkaa play-offsit. Se on ollut minulle perinteisesti "kevààn merkeistà" se kaikkein varmin ja odotetuin. (Lauantain kiekkokierroksen aion kuunnella radiosta. Vàhàn jànnittàà miten TPS:ni kày!) Aloin sitten ajattelemaan, miten ulkona olenkaan vuoden kiertokulusta (kun play-offsitkin pààsivàt yllàttàmààn), ja olen varma, ettà se johtuu siità, ettà tààllà siità ei ole tietoakaan - puut ovat jatkuvasti vihreità, ei ole lunta, joka alkaisi sulaa, viime viikolla kuulin naapurin puutarhasta ruohonleikkurin àànen (ja viime viikolla oli vielà helmikuu!), ja kun kaksi viikkoa sitten tulin tòistà kotiin ulkona oli +15 astetta. Kehoni on tottunut lukemaan ympàristòààn, aistimaan sen muutokset ja virittàmààn sisàisen kellonsa sen mukaisesti - tààllà se ei sità osaa tehdà, vaan se saa huomata olevansa erikoisessa vàlitilassa, sen vanhassa ympàristòssà ei yksinkertaisesti ole verrattavissa olevaa vuodenaikaa.

Mità muuta? No Lostin 6. tuotantokautta tietysti. Se on mun ja G:n viikon keskivaiheen kohokohta - me katsotaan uusin jakso (tààllà ollaan pààsty jo viidenteen) keskittyneen, juhlallisen hiljaisuuden vallitessa, mennààn sen pààtyttyà keittòòn, keitetààn kupit teetà ja aloitetaan analysointi. Kysymyksià, teorioita, mahdollisia vastauksia. Ensin pulppuavaan tahtiin, lopulta harvakseltaan, joku ajatus voidaan heittàà ilmoille vielà hetkeà ennen nukahtamista. Lostin seuraaminen nàin intensiivisesti voi vaikuttaa pòhkòltà, hassulta, turhalta, mutta meille se edustaa sità, mikà oli monta vuotta meille saavuttamatonta: perusparisuhdearkea kaikkina hòpsòttelyineen ja yhteisine noh, sanotaan vaikka harrastuksineen!

Paluu ruotuun

Noh niin, pienen hiljaisuuden jàlkeen palailen taas ruotuun. Suomi tuli uudelleen-nàhtyà ja koettua, ja tànne Italian arkeen ollaan jo palattu ja sità elelty pari viikkoa. Olen Italian paluun jàlkeen ehtinyt sairastaa taas yhden flunssan, liittyà kuntosaliin, osallistua ensimmàiseen vanhempainiltaani ja kahlata làpi tààllà jossain kommentissa mainitsemani Mika Waltarin elàmàkerran kaikkine 800 sivuineen. Ei siis voi sanoa, ettei ole mitààn tullut saatua aikaan!

Sydàntàlàmmittàvàà

Eilen sain varmistuksen siità, ettà olen siirtynyt Rajan toiselle puolelle, eràs oppilaani nimittàin toi minulle - opettajalleen - joululahjan! Minulle! Kyseessà on aivan hurmaava pehmeà lumiukko-nukke hattuineen, mekkoineen ja helmikoruineen. Sen mukana tullut laatikko on tàynnà torroncineja. Myònnàn popsineeni joitain niistà parempiin suihin eilen. Ja muutamat muut kàrsinevàt saman kohtalon vielà tàmàn pàivàn aikana!

Joskus sità tuntee itsensà vanhaksi

5-vuotiaat pikkuoppilaani vertailivat tànààn ikiààn. Huomattuaan, ettei niissà ollut paljoa vertailtavaa, he kàànsivàt huomionsa minuun. "Kuinka vanha sà oot? 100?" Naurahdin ja nàytin ikàni sormillani. Nopein nappuloista hihkaisi "25!" "Joo, ensi vuonna 26".

Tàhàn sitten yksi: "Mutta sitten susta tulee vanha!" Nauroin katkeraa naurua ja mietin mielessàni "Niin sustakin, sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua".

G:n kynàstà

Ollaan G:n kanssa harjoiteltu viime aikoina suomea. Nyt sujuu niin "Porsaita àidin oomme kaikki" kuin tiptaptiptaptipetipetiptap. Tànààn syntyi tàmà, G:n kynàstà:

Nallen Joulu
Olipa kerran talvella metsassa nalle joka haviisi tien kotin ja pelkasi olla yksin.Se yriti koko ajan loyda tien kotin ja se naki jotakin outo valkoinen maalla,koska tavallisesti nallet menee talviunella.Joku linttu sanoi sille :< Voi nalle,mita sa teet taalla??Etko oo nukkumassa??> ja raukka nalle vastasi :< Ma on yksin,ma havisin tien mulla tule ikava mun pesaa> ja se itki.Linttu lupasi auttamaan nallen mutta ensi se halusi naytta jotakin erikoista nuori-turkille :< Tuu mun kanssa,haluan naytta sulle mita ihmiset tekevat taman vuoden aikana>,ja ne menivat laheseen kylaan.Nalle naki jotakin uskomatonta,suuret puut kuin metsassa mutta koristettua punaisen ja kultaisen pallon kanssa ja monivariset valot etta tekivat yon aamuksin.Nalle halusi menna torille katsomaan tama magiaa ja juoksi iloisesti kuin vain nuoret nallet osaa,mutta kun ihmiset nakivat sen,ne peloissaan huusivat ja menivat kotiin.Sopo nalle itki koska ihmiset eivat ymmarnut sen tragediaa,se vain halusi olla niiden kanssa juhlimassa,mutta tama on nallejen surullinen kohtalo.Yo tuli ja sen kanssa nukku hetki,ja unella nalle naki se linnun joka sanoi sille "Oikeasti en ole linttu,olen enkeli,ja mun tehtava on auttaa sua koska sulla on hyva sydan,ma annan sulle lahjan,vain huomenna saat puhua ihmisten kielta ja selittaa ihmeselle kuka sa oot ja miksi olet kylassa".Kun nalle herasi silla oli aani,ja se voi sanoa ihmeselle sen surullisen tarinan,kaikki kylassa olivat itkemassa ja paattivat kokatta joulu ruokaa ja antaa lahjoja sille,joku teki riisipuuron,joku teki perunamuusen,joku teki lihapullia,joku leipoi pipareita,joku antoi sille hanskat,joku antoi isoia villasukkia,ja kaikki yhdessa viimeisesti veivat sen metsaan.Nalle loysi sen kotin kiiitos enkelin ja ihmisten ja sen sydammessa oli nyt joulu henki jotakin mita toisia nalleja eivat tieda,ja kun se oli pussannut sen mamma-nallen se meni nukkuman koko talveksi.

Action plan

Viikonlopun suunnitelmissa:

lauantai:
- nukkumista ilman heràtyskelloa
- Sinuhe egyptilàisen (tàllà hetkellà olen sivulla 111/786...) lukemista taustalla jazzia, sylissà kuumavesipullo
- pizzaa
- G:n tuijottelua (viikolla ei aina niin ehdi:-P)

sunnuntai:
- aamulla minisalkoon minisuomenlippu
- eràànà kunnianhimoisena hetkenà jokin aika sitten pààtin kokata G:lle perheineen Suomi-menuun (saas nàhdà miten kày)
- lisàà Sinuhe egyptilàisen lukemista
- teatteriin!
- jouluvalojen ja nàyteikkunoiden ihmettelyà, kahvit jossain
- illalla katsotaan Tuntematon sotilas boksilta

Maanantai keskeyttàà vàliaikaisesti rentoutumisputkeni (opetusta silloin kalenterissa kokonaiset 7 ja puoli tuntia), mutta tiistai tuo mukanaan lisàà nukkumista, sekà kuusen koristelun ja joululauluja:-)

Pullottaisin

Voi tàmàn hetken jos saisi pulloon. Josta sen voisi tarvittaessa vetàà esiin ja nauttia pieninà annoksina. Perjantai-ilta. Eikà mikà tahansa perjantai-ilta, vaan Erittàin Tyòrikkaan viikon perjantai-ilta (ja mà kun pelkàsin, etten tòità lòytàisi!). Suomen itsenàisyyspàivàà, sen fiilistelyjà ja teatterivisiittià sekà joulukuun 8. (kansallinen juhlapàivà Italiassa = vapaapàivà) edeltàvà perjantai-ilta. Perjantai-ilta, jona voin pitkàstà aikaa valita salmiakin, àssàmixin ja lauantaipussin vàliltà (kiitokset Hànelle, jolle ne kuuluvat:-D you know who you are!) ennen kuin asetun mukavasti television ààreen viettàmààn laatuaikaa G:n kanssa.

Maanantai, àlà kiirehdi!

Riento

Viime kirjoituksesta onkin yllàttàen kulunut jo pari viikkoa - aika rientàà.

Sen huomaa siitàkin, ettà olen ollut Italiassa jo vàhàn yli 3kk, ja siità kun G ja minà tapasimme toisemme lentokentàllà viimeistà kertaa kaukosuhdeparina ja ensimmàistà kertaa parina tuli eilen kuluneeksi tasan 4kk. Emme ainakaan vielà ole kyllàstyneet toistemme naamojen tuijotteluun, taitaa olla vastoin pàin<3 Suomen matkaan puolestaan on enàà 21 pàivàà, ja jouluun 22! Siihen kun koristellaan kuusi vaivaiset 6!

Mutta nyt tàytyy varmaan lopetella, sillà tòihin pitàà ehtià 2 TUNNIN pààstà, ja sità ennen tàytyy vielà keskittyà muutamaan valmistelutoimenpiteeseen....

Flunssassa influenssan aikaan

Onko se sità, onko se sità, onko se sità? Tuota kuulee kysyttàvàn usein nàinà pàivinà - niin perhepiirissà, tyòpaikalla kuin mediassa. Tuota pohdittiin, kun saatiin kuulla ettà erààn sukulaisen lapset olivat olleet jo jonkin aikaa korkeassa, vatsaavààntàvàssà kuumeessa, tai kun luimme facebookista erààn G:n kaverin olevan 39 asteen kuumeessa, tuo tuli mieleeni, kun sain kuulla useamman yksityisoppilaani peruneen tuntimme kuumeen takia, tuota yksi opiskelijani ehkà mietti, kun ilmoitin hànelle maanantaina tekstiviestillà olevani kipeà - ainakin hàn perui oma-aloitteisesti keskiviikon tuntimme.

Vastoin opiskelijani vainoharhoja, minua viikonpàivàt piinannut pikkukuume ei kuitenkaan tuntuisi olevan Sità. Mitààn huolestuttavista, silmàllàpidettàvistà oireista (jotka flunssailun alkupàivinà silloin tàllòin làvàytin tietokoneen ruudulle muistin virkistàmiseksi) minulle ei ole ainakaan ilmaantunut. Kuume ei ole erityisen voimakas, sitkeà kyllàkin. Yskittàà. Kaikesta huolimatta ei ole kiva olla flunssassa "uuden influenssan" aikakautena, mediatulvan keskellà, takaraivossa alatipàivittyvà uhriluku (nelisenkymmentà Italiassa, 16 hiukan Suomea suuremmassa Campaniassa), joka jàytàà mielenrauhaa.

Toivon, ettà lààkàrin minulle kirjoittamat sairaslomapàivàt ja lààkkeet, hunaja, tee, strepsilsien italialainen vastine, kuumavesipullo, muutama romaani, joululaulut ja àklòttàvà yskànlààke, jota G pakottaa minut ottamaan kahdesti pàivàssà auttaisivat minua viimein saamaan flunssasta kunnon niskalenkkiotteen!

21

Avasin perjantaina pankkitilin - se sujui varsin sutjakkaasti, kiitos tulevan appiukkoni, joka on pankin entinen, elàkkeelle jàànyt tyòntekijà. Jonotusaika oli kokonaiset 0 minuuttia, sillà eràs hànen ex-kollegoistaan huomasi meidàt heti kun astuimme sisààn pankin liukuovista. Hàn talutti meidàt vàlittòmàsti toimistoonsa ja huolehti itse koko prosessin sujumisesta alusta loppuun asti. Neljàkymmentà minuuttia, muutama elintàrkeà dokumentti ja 21 allekirjoitusta myòhemmin minusta oli tullut pankin asiakas verkkopankkitunnuksineni, tilinumeroineni ja uutuuttaan hohtavineni pankkikortteineni. Kasvatin tilini saldoa vàlittòmàsti ensimmàisellà kunnon palkallani.

Ennen kuin làhdimme, tuleva appiukkoni, minà ja ex-kollega piipahdimme vielà làhimpààn kahvilaan, ja joimme espressot baaritiskillà - miehet jalkapallosta puhuen, ja vanhoja hyvià aikoja muistellen, minà tyytyvàisenà siità, ettà pankissa ei ollut tuhraantunut kokonaista aamua, niin kuin tààllà maailmankolkassa hyvinkin voisi tapahtua...

òinen keskustelu

-Dove sono i gattini? (Missà kissat ovat?)
Nàillà sanoilla kàynnistin keskustelun G:n kanssa yòn tunteina. Unissani.

-Quali gattini? (Mitkà kissat?)
Hàmmàstynyt G.

-Sì, stanno arrivando perchè devo insegnargli l'inglese (Joo, ne ovat tulossa tànne, koska mun pitàà opettaa niille englantia)
Selitin ja jatkoin:
-Si erano già vestiti (Ne olivat jo pukeneet vaatteet pààlle)

-Avevano un maglione? (Oliko niillà villapaita?)
G ei voinut vastustaa kiusausta, vaan halusi tietàà lisàà.

-No, avevano la giacca (Ei, niillà oli pikkutakki)
Vastasin.

-E la cravatta? (Entà kravatti?)
-Certo, certo! (Totta kai!)

Luonnollisestikaan en aamulla muistanut tàstà episodista m i t à à n.

820

Kello on 15.55. Ensimmàistà kertaa tàllà viikolla en ole koululla tàhàn aikaan - on lauantai. Ihana, ihana lauantai. En edes nàe oppikirjojen muodostamaa kaltevaa pinoa kirjahyllyssà, tai pòydànjalkaan nojaavaa tyòlaukkua. Ei, ei. Viikon tyòt on tehty. (Paitsi se suunnittelutyò, joka tapahtuu kotona, ja jota aion harrastaa huomenna, mutten mielellàni kerro sità itselleni juuri nyt). Takana on 820 minuutin edestà kielioppitehtàvià, motivointia, nimenhuutoja, pelejà, leikkejà, làksyjen tarkastamisia ja keskusteluharjoituksia. Skarppina oloa. Edessà sopivasti aivojen tyhjàkàyntià, pelkàstààn rentouttavien asioiden tekemistà. Olemista. Ja vàhàn suklaata. Peiton alla, talon koleudelta piilossa.

-10

Otsikko ei kuvaa ulkolàmpòtilaa, vaan siinà tapahtunutta muutosta. Làmpòmittarin lukemat tipahtivat kàytànnòssà 48 tunnissa làhes +25 asteesta +15, ja ehkà vielà siità muutaman pykàlàn alemmas.

Eilen kun kàvelin kadulla huomasin laittaneeni kàteni takin taskuun. Tòissà en enàà avannutkaan ikkunaa, eivàtkà opiskelijat sità pyytàneet niin kuin yleensà. Eilen illalla keitimme G:n kanssa kupit kamomillaa ja laitoimme ensimmàistà kertaa vàhààn aikaan pitkàhihaiset yòpaidat.

Viimein syksy otti saapuakseen!

Tòità ja televisiota

Tyòt kàynnistyivàt tàllà viikolla tàydellà teholla - siità johtuu blogissa vallinnut hiljaisuus. Koulu pyòrii iltapàivisin, mikà tarkoittaa luonnollisesti sità, ettà minà olen iltapàivisin tòissà, ja kun kotiudun jossain seitsemàn ja puoli yhdeksàn vàlimaastossa usean tunnin intensiivisen opetusrupeaman jàlkeen, blogin pàivittàminen ei ole ensimmàisenà asiana mielessà! Sità vastoin tuntuu tàrkeàltà viettàà laatuaikaa G:n.....ja television kanssa. Olemme rakentaneet tàllà viikolla iltarutiinimme milloin Kovan lain, Frasierin, Southparkin tai Cortesie per gli ospitin (Italian vastaus Syòdààn yhdessà-ohjelmalle), milloin Helsingistà hankkimamme Muumi-DVDn ympàrille.

Mutta millainen oli kauan odotettu ensimmàinen tyòpàivà?

Maanantaina jànnitti kieltàmàttà hiukan - ja kaikki kàytànnòn asiat (ovet, luokkien sijainnit, cd-soittimet, taulutussit, avaimet, rekisterit) olivat vielà hiukan hakusessa. Pidin kolme 80 minuutin oppituntia 10 minuutin kahvitauoilla, minkà seurauksena koulusta làhtiessàni aivoni kàvivàt tyhjàkàynnillà, ja suuni sisàpinnat làhentelivàt Saharan olosuhteita. Siità huolimatta se tyttòystàvà, jonka G - joka oli tullut hakemaan minua tòistà - nàki laskeutuvan koulun portaita vaikutti kuulemma hyvàntuuliselta ja iloiselta. Sità olinkin. Monesta syystà: juttelin parhaillani erààn mukavan tyòkaverin kanssa, kielenpààhàni oli jàànyt tunneista positiivinen jàlkimaku, ja tutun hahmon tunnistaminen jalkakàytàvàllà làmmitti mieltà - en ollut etukàteen tiennyt G:n tulevan minua hakemaan! "Sinà tààllà!", halaus, G vaihtoi muutaman sanan kollegani kanssa. Ja sitten làhdimme kàsi kàdessà autoa kohti.