Muistoja indeed

Sen sijaan, että olisin tänään tehnyt sitä, mitä heräsin tekemään, hairahduin lueskelemaan vanhaa, sitä ensimmäistä, blogiani. Silmiin osui seuraava kirjoitus kuvineen vuoden 2007 lokakuulta:

Muistoja L'Aquilasta

Ylitse pyyhki jo se tutuksi tullut surullisuuden tunne, jonka olen viime kuukausina oppinut yhdistämään L'Aquilaan, kaupunkiin, johon halusin jonain päivänä palata. Se L'Aquila, joka vanhan kirjoitukseni kuvissa näyttäytyy, on nyt saavuttamaton - muuttunut, vahingoittunut. Esimerkiksi viimeisessä kuvassa esiintyvä yliopistoni on sortunut maan tasalle*). Olen monesti pyöritellyt mielessäni vahvaa muistikuvaa, jonka liitän juuri tuon rakennuksen käytäville. Minulla oli tapaaminen jonkun professorin kanssa, ja sitä odotellessani lueskelin seinällä roikkuvaa info-kylttiä. "Mitä tehdä maanjäristyksen sattuessa" En ollut vastaavanlaista kylttiä koskaan nähnyt, enkä siis oikeasti tiennyt, mitä siinä tilanteessa olisi kannattanut tehdä. Niinpä perehdyin kuvitettuun opasteeseen tarkemmin. Kuka olisi silloin arvannut....


*) Käsitykseni mukaan siis - L'Aquilan vanha kaupunki kun on edelleen kaaosmaisessa tilassa ja lukuisat jälkijäristykset ovat pahentaneet asioita ennestään, ja maanjäristyksen aikaansaaman tuhon laajuudesta ei vieläkään ole mahdollista sanoa mitään tarkkaa (ainakaan sellaisten ihmisten, jotka yrittävät pysyä kärryillä internetin välityksellä)

Tärinää

Uutisista on varmasti itse kullekin tullut selväksi se, että Italiassa oli viime viikolla maanjäristys. Maan tärinä ei tuntunut vain L’Aquilassa ja sen välittömässä ympäristössä, Roomassa ja Napolissa, vaan se ulottui tänne Suomeen asti – ei konkreettisena liikehdintänä, vaan pikemminkin mieltäni ravistelevana ahdistuksena. Sisääni asettui raskas surullisuus.

Kaukaa kantautuvasta uutisesta voi nopeasti tulla henkilökohtainen - L’Aquila oli muutama vuosi sitten vaihtokaupunkini. Kaupunki, jonka kaduilla kävelin, jonka kahviloissa istuskelin, jonka rakennuksia ihastelin, jonka ihmisten kanssa juttelin, ja jota olen usein muistellut lämmöllä.

Itse asiassa vain muutama päivä ennen tärinää olin liidellyt kaupungin yllä google earthillä jättäen virtuaalisia nuppineuloja minulle tärkeiden paikkojen ylle. Merkitsin linja-autoaseman, erään tietyn motel agipin, kotikatuni, yliopistoni sekä Banana Joe-nimisen kahvilan ihan vain sen hauskan nimen vuoksi. Tärinäpäivänä katselin koneen ruudulta samanlaista satelliittikuvaa kaupungista, sillä kertaa virtuaaliset nuppineulat vain osoittivat, mitkä rakennukset olivat joutuneet tuhon kohteeksi. Yliopistoni, muutama minulle rakas kirkko sekä Via XX Settembren opiskelija-asuntola olivat niiden joukossa.

Minun asuintaloni oli kestänyt tärähtelyn – näin sain kuulla muutaman mutkan kautta vuokraisänniltäni – mutta sekin oli saanut osansa julkisuudesta. Kuva monet kerrat avaamastani raskaasta puuovesta kun oli päätynyt jollekin la Repubblican lukuisista aiheelle omistetuista sivuista.

L’Aquila ja sitä ympäröivät vuoret ovat historian saatossa nähneet monet maanjäristykset – isotkin sellaiset 1400- ja 1700-luvuilla. Ne ovat verottaneet katukuvaa karsimalla kirkkojen, suihkulähteiden ja aukioiden määrää. Niitä kaikkia kaupungissa oli alun perin 99 kappaletta. Nyt, huhtikuussa 2009 lukumäärä on jälleen himan pienempi.