New York, New York

Viime yònà nàin unta, ettà olin New Yorkissa. Ràmmin Central Parkissa (joka muistutti epàilyttàvàsti Lostin saarta), ja toistelin haltioituneena matkakumppaneilleni "Mà en voi uskoa, ettà mà oon tààllà, Sinkkuelàmàn, Frendien ja Law&Orderin kaupungissa". Sitten olinkin taas kadulla ja yritin ottaa kuvaa auringonvalosta, joka levittàytyi erààn pilvenpiirtàjàn seinàà vasten. Siità olisi tullut hyvà kuva blogiin, mutta en lopulta ehtinyt saada haluamani tasoista otosta, oli pakko hypàtà paluukoneeseen, osallistuin nimittàin pàivàmatkalle (!!!). Uni oli tapahtumiltaan varsin selkeà, ja hetken heràttyàni luulin oikeasti olleeni New Yorkissa.

Parin yòn takainen uneni oli hiukan vàhemmàn selkeà. Olin yhtàkkià noussut istumaan ja kààntynyt tyynyàni kohden hokien "Kaavio, kaavio!", muistankin hàmàràsti, ettà tyynyn alta nousi esiin jonkinlainen otus ja se tuli minua kohti. Sitten olin sanonut: "Mità mà hòpisen, 'kaaviohan' on suomea", ja palannut unten maille. Matematiikka-aiheinen painajainan?

Enne

Viime viikolla nàin kahtena peràkkàisenà yònà unta kissanpennuista. Ne olivat pienià ja suloisia, yritin suojella niità, mutta ne katosivat milloin sohvan vàliin, milloin pahvilaatikkojen sekaan. Heràsin jàlkimmàisenà aamuna, sunnuntaina, mietteliàànà. Kaksi peràkkàistà yòtà - mitàhàn se merkitsee? Jotenkin aavistelin, ettà unikirjojen mukaan kissoista uneksiminen ei tiedà mitààn hyvàà. Pààtin tarkistaa. Nopean surffailun pààtteeksi lòysin erààn nettisivun, joka sisàlsi erikoismaininnan pesueen nàkemisestà unessa - minun tapaukseni. Tàmàn sivun mukaan pesueesta uneksiminen tietàà jonkinlaisen "social conflictin" làhenemisestà.

Ei minun tarvinnut kauaa murehtia joutumistani keskelle sosiaalista konfliktia - hiukan ennen lounasaikaa huomasimme parvekkeelta, miten alakerran insinòòrin (tààllà rakastetaan titteleità) kissa meni pyydystàmààn kultakaloja alakerran rouvan (ks. edelliset sulut) puutarhan lammesta, mistà alakerran rouva ei luonnollisestikaan ollut mielissààn! Kissa, kalaparka, naapurisovun musta hetki - sunnuntain jàlkeen en ole tuota kissanpentu-unta enàà nàhnyt!

Erikoinen kàànne

Blogini on viime aikoina nàhtàvàsti saanut erikoisen kàànteen - raportoin nàemmà herkkulakkoni etenemistà! Tàmà alustuksena kertomukselleni viime yòn unesta.

Tàllà kertaa nàyttàmònà oli kahvila ruotsinlaivalla. Kakkujen ohi kàvelin tarjottimineni, mutta pysàhdyin karkkitankoja tàynnà olevan korin ààrelle.



Ulkomuodoltaan ne olivat perinteisià, ainoana erona se, ettà ne oli kààritty Mariannejen kààrepaperiin. Pitelin kàdessàni 7,20e arvoista, sinistà toffee-marianne-karkkitankoa ja vein sen sitten kassalle.

Uneni kuitenkin loppui ennen kuin sòin sen!

Kuukausi

Mità tein hetkeà ennen kuin vuosi 2009 vaihtui vuodeksi 2010?

Ahmin suklaakonvehteja. Niità herkullisia Fazerin sinisià, jotka ovat kààrepapereissa. Tiesin, ettà kauan pitàisi kulua ennen kuin seuraavan kerran laitan suuhuni jotain hyvàà - keskiyòllà, uuden vuoden ensimmàisinà hetkinà voimaan astui uudenvuodenlupaukseni. Ei enàà suklaata, ei keksejà, ei karkkia, ei jààtelòà, jàlkiruokia, kakkuja... Minunlaiseni sokerikoukussa tempoilevan pahin painajainen.

Yllàttàvàn hyvin ovat ensimmàiset 30 pàivàà menneet. Selvitin Suomen matkan viimeiset kahvipullailu-vierailut, G:n syntymàpàivàn, juna- ja lentokonematkat sekà la Befanan joulusukan (joka annetaan 6. tammikuuta ja tàytetààn suklaalla ja muulla hyvàllà). Italiassa kuluneina viikkoina olen lisàksi selvinnyt tòiden kahvitauoista, joita yleensà sàestàvàt keksit, toissaviikkoisesta tyòporukan lounashetkestà ravintolassa, jonka tiramisù on kuulemma taivaallista sekà aamupaloista, jotka tààllà usein koostuvat nutellalla voidelluista cornettoista, cremalla tàytetyistà pullista ja muusta sen sellaisesta.

Olen kestànyt, sinnitellyt. Kàynyt mielensisàistà kamppailua. Yhden kerran olen sanonut ei jààtelò-mansikkakakulle unessani. Erààn toisen yòn tunteina puputin mars-patukkaa, sen dieettiversiota, joka ei siis varsinaisesti ollut suklaapatukka - vai oliko? Tàtà moraalista kysymystà pohdin unessani. Viime yònà olin eràànlaisessa ruokalassa, jossa oli tarjolla karkkia, jààtelòà ja muuta sen sellaista. Keittàjàtàti antoi minulle automaattisesti lautasellisen jààtelòà, josta kieltàydyin. Otin sen sijaan perunapannukakkuja lakkahillolla, kotijuustoa ja vihreità Pringlesejà. Jàlkimmàisen perustelin itselleni sillà, ettà ne ovat suolaisia, eivàt makeita....

Mitàhàn helmikuusta tulee?

òinen keskustelu

-Dove sono i gattini? (Missà kissat ovat?)
Nàillà sanoilla kàynnistin keskustelun G:n kanssa yòn tunteina. Unissani.

-Quali gattini? (Mitkà kissat?)
Hàmmàstynyt G.

-Sì, stanno arrivando perchè devo insegnargli l'inglese (Joo, ne ovat tulossa tànne, koska mun pitàà opettaa niille englantia)
Selitin ja jatkoin:
-Si erano già vestiti (Ne olivat jo pukeneet vaatteet pààlle)

-Avevano un maglione? (Oliko niillà villapaita?)
G ei voinut vastustaa kiusausta, vaan halusi tietàà lisàà.

-No, avevano la giacca (Ei, niillà oli pikkutakki)
Vastasin.

-E la cravatta? (Entà kravatti?)
-Certo, certo! (Totta kai!)

Luonnollisestikaan en aamulla muistanut tàstà episodista m i t à à n.

Mità mà teen?

Mità ihmettà mà oikein teen? Nàin viime yònà unta, jossa mulla oli sylissàni loputon pino àssà mix-karkkeja, aina kun luulin niiden loppuvan, niità lòytyikin jostain lisàà...Sòin niità jatkuvalla syòtòllà, kaksi kerrallaan, siten ettà toinen karkeista oli aina musta ja toinen hedelmàkarkki.

Kysymys kuulukin nyt: mistà niità saisi tàhàn hàtààn?
Pakko varmaan yrittàà vain karistaa unen muisto mielestà..

Jotain uutta, jotain vanhaa

Mikàli viimeòistà untani on uskominen, tunnettu hààperinne on seuraavanlainen:

tarvitaan jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistà ja jotain italialaista.

Viime yònà minà ja G olimme siis astumassa alttarille. Odottelin G:tà kaikista maailman paikoista Seinàjoen Anttilan ala-aulassa. G:n oli italialaista perinnettà kunnioittaen tuotava minulle itsensà valitsema morsiuskimppu. Jànnittàvà hetki saapui viimein, ja G ilmestyi kauppakeskuksen oviaukkoon. Nàin jo kaukaa, ettà hàn oli valinnut yhden niistà erikoisista kimpuista, joita kannetaan kàsivarrella, ja jotka valuvat kohti maata pienen vesiputouksen tavoin. G tuli làhemmàs ja ojensi kimpun minulle, antaen minulle nàin tilaisuuden tarkastella sità làhemmin. Pààllisin puolin kaikki olikin kunnossa, mutta sitten sain kauhukseni todeta, ettà kimpusta roikkui kauniiden kukkien sijaan kirsikkatomaatteja pitkissà ketjuissa, sekà valkosipulinippuja! G:n selitys? "Nàin kimpussa on jotain italialaista!" Marssin vàlittòmàsti làhimpààn kukkakauppaan, ja pyysin floristia sitomaan minulle nopeasti pienen ja hienostuneen kimpun. Kimpun nàhtyààn floristi ryhtyi heti tuumasta toimeen.

G-parka - nàin hereillà ollessa kun asiaa pohtii - varmasti hàn oli yrittànyt parhaansa!