Jotain uutta, jotain vanhaa

Mikàli viimeòistà untani on uskominen, tunnettu hààperinne on seuraavanlainen:

tarvitaan jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistà ja jotain italialaista.

Viime yònà minà ja G olimme siis astumassa alttarille. Odottelin G:tà kaikista maailman paikoista Seinàjoen Anttilan ala-aulassa. G:n oli italialaista perinnettà kunnioittaen tuotava minulle itsensà valitsema morsiuskimppu. Jànnittàvà hetki saapui viimein, ja G ilmestyi kauppakeskuksen oviaukkoon. Nàin jo kaukaa, ettà hàn oli valinnut yhden niistà erikoisista kimpuista, joita kannetaan kàsivarrella, ja jotka valuvat kohti maata pienen vesiputouksen tavoin. G tuli làhemmàs ja ojensi kimpun minulle, antaen minulle nàin tilaisuuden tarkastella sità làhemmin. Pààllisin puolin kaikki olikin kunnossa, mutta sitten sain kauhukseni todeta, ettà kimpusta roikkui kauniiden kukkien sijaan kirsikkatomaatteja pitkissà ketjuissa, sekà valkosipulinippuja! G:n selitys? "Nàin kimpussa on jotain italialaista!" Marssin vàlittòmàsti làhimpààn kukkakauppaan, ja pyysin floristia sitomaan minulle nopeasti pienen ja hienostuneen kimpun. Kimpun nàhtyààn floristi ryhtyi heti tuumasta toimeen.

G-parka - nàin hereillà ollessa kun asiaa pohtii - varmasti hàn oli yrittànyt parhaansa!