Eilen yhden pitàmàni tunnin aiheena olivat matkat ja matkustaminen. Kirjan kuvia katsellessa ajatukseni livahtivat pois luokkahuoneesta, ja aloin miettimààn, miten paljon elàmàni onkaan muuttunut entisestà; viime vuodet olen elànyt matkalaukku asunnon nurkassa, aina kàyttòvalmiina, odottamassa. Miten usein olenkaan istunut junassa, tai asemalla odottamassa junaa, tai seisonut asemalaiturilla raskasta laukkua kannatellen odotellen jatkoyhteyttà (miten ahdistavaa se olikaan perjantai-iltapàivisin, oli sellainen tunne kuin olisin ollut yksi lammas lauman keskellà). Ennen oli kertakaikkisen normaalia nuokkua junassa, ostaa juustopatonki picnicistà, irtokarkkia matkaevààksi, muistaa juna-aikataulut ja hinnat ulkoa, katsella ohivilahtavia jàrvià, siirtyà murrealueelta toiselle. Tai ottaa Tikkurilasta bussi tai taksi lentokentàlle - joko asettua jollekin hyvàlle paikalle odottamaan G:tà, tai marssia suoraan check-in luukulle ja siità omalle làhtòportille. Aina oli joku lentolippu varattuna, jompaan kumpaan suuntaan - Varsova-aikoina johonkin suuntaan!
Eipà tuota aikaa varsinaisesti ikàvà ole - muistan nimittàin myòs miten monet hyvàstit olemme heittàneet asemilla ja lentokentillà, toisillemme, perheillemme, kaupungeille. Muistan erittàin hyvin, millaista oli istahtaa junaan ja katsella vuoroin taivaalle, vuoroin kelloa, miettien onko G vielà Suomen kamaralla vaiko jo ilmassa (aivan kuin olisinkin voinut nàhdà hànen lentokoneensa junasta), nàhdà se tyhjà vieruspenkki, laittaa siihen laukku. Totutella uudelleen hiljaisuuteen vierellà.
Nyt elàmàssà on vàhemmàn matkustelua - en ole ollut junassa sitten joulukuun 23., lentokoneessa sitten loppiaisen. En ole sen koommin ylittànyt minkààn maakunnan saati valtion rajaa, en ole siirtynyt edes murrealueelta toiselle. Arki pyòrii yhden, kahden kaupungin vàlillà - tarvittaviin paikkoihin pààsen autolla. Tai kàvellen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti