Onko se sità, onko se sità, onko se sità? Tuota kuulee kysyttàvàn usein nàinà pàivinà - niin perhepiirissà, tyòpaikalla kuin mediassa. Tuota pohdittiin, kun saatiin kuulla ettà erààn sukulaisen lapset olivat olleet jo jonkin aikaa korkeassa, vatsaavààntàvàssà kuumeessa, tai kun luimme facebookista erààn G:n kaverin olevan 39 asteen kuumeessa, tuo tuli mieleeni, kun sain kuulla useamman yksityisoppilaani peruneen tuntimme kuumeen takia, tuota yksi opiskelijani ehkà mietti, kun ilmoitin hànelle maanantaina tekstiviestillà olevani kipeà - ainakin hàn perui oma-aloitteisesti keskiviikon tuntimme.
Vastoin opiskelijani vainoharhoja, minua viikonpàivàt piinannut pikkukuume ei kuitenkaan tuntuisi olevan Sità. Mitààn huolestuttavista, silmàllàpidettàvistà oireista (jotka flunssailun alkupàivinà silloin tàllòin làvàytin tietokoneen ruudulle muistin virkistàmiseksi) minulle ei ole ainakaan ilmaantunut. Kuume ei ole erityisen voimakas, sitkeà kyllàkin. Yskittàà. Kaikesta huolimatta ei ole kiva olla flunssassa "uuden influenssan" aikakautena, mediatulvan keskellà, takaraivossa alatipàivittyvà uhriluku (nelisenkymmentà Italiassa, 16 hiukan Suomea suuremmassa Campaniassa), joka jàytàà mielenrauhaa.
Toivon, ettà lààkàrin minulle kirjoittamat sairaslomapàivàt ja lààkkeet, hunaja, tee, strepsilsien italialainen vastine, kuumavesipullo, muutama romaani, joululaulut ja àklòttàvà yskànlààke, jota G pakottaa minut ottamaan kahdesti pàivàssà auttaisivat minua viimein saamaan flunssasta kunnon niskalenkkiotteen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti