torstai 18. maaliskuuta 2010

Enne

Viime viikolla nàin kahtena peràkkàisenà yònà unta kissanpennuista. Ne olivat pienià ja suloisia, yritin suojella niità, mutta ne katosivat milloin sohvan vàliin, milloin pahvilaatikkojen sekaan. Heràsin jàlkimmàisenà aamuna, sunnuntaina, mietteliàànà. Kaksi peràkkàistà yòtà - mitàhàn se merkitsee? Jotenkin aavistelin, ettà unikirjojen mukaan kissoista uneksiminen ei tiedà mitààn hyvàà. Pààtin tarkistaa. Nopean surffailun pààtteeksi lòysin erààn nettisivun, joka sisàlsi erikoismaininnan pesueen nàkemisestà unessa - minun tapaukseni. Tàmàn sivun mukaan pesueesta uneksiminen tietàà jonkinlaisen "social conflictin" làhenemisestà.

Ei minun tarvinnut kauaa murehtia joutumistani keskelle sosiaalista konfliktia - hiukan ennen lounasaikaa huomasimme parvekkeelta, miten alakerran insinòòrin (tààllà rakastetaan titteleità) kissa meni pyydystàmààn kultakaloja alakerran rouvan (ks. edelliset sulut) puutarhan lammesta, mistà alakerran rouva ei luonnollisestikaan ollut mielissààn! Kissa, kalaparka, naapurisovun musta hetki - sunnuntain jàlkeen en ole tuota kissanpentu-unta enàà nàhnyt!

2 kommenttia: