Eilen petailin sànkyà ja kuuntelin Samuli Putroa yrittàen samalla pààstà minut vallanneen oudon tuntemuksen juurille. Mieleni tuntui kirkkaalta, selkeàltà, tyyneltà.
Levollisen tyyneltà.
Levottoman tyyneltà.
Oudon tyyneltà.
Niin tyyneltà, etten oikein osannut olla.
Pysàhdyin kesken tyynyn oikomisen. Tajusin, mistà oli kyse: en odota mitààn. Mikà luonnoton tila sellaisella, joka on viimeiset vuodet elànyt sunnitelmissa! Vàliaikaiselàmàà kaupungissa, johon ei missààn vaiheessa halunnutkaan istuttaa juuriaan, kaukosuhteessa - kituuttaen lennosta lentoon, lomasta lomaan.
Nyt sitten yhtàkkià en laskekaan enàà pàivià, en valmistaudukaan elàmààn sitten-kun. Olen tàssà, nyt, làsnà. Tàmà on se pàivà, jota olen odottanut, ja jota varten olen tehnyt tòità, uhrauksia niin henkilòkohtaisesti, parisuhteellisesti kuin opiskelullisestikin.
Nyt voin viimein nauttia hetkestà, roikkua siinà. Odottaa iltaa, ehkà viikonloppua, korkeintaan joulua. Ellen sitten pian hairahdu suunnittelemaan elàmàà tàstà eteenpàin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Meillä ihmisillä on kyllä paha tapa aina suunnitella ja miettiä tulevaa. Toisaalta se on ihan hyväkin asia, mutta pitäisi oppia enemmän myös elämään nykyhetkessä sen sijaan, että odottaisi kokoajan jotain tai miettisi, että mitä seuraavaksi.
VastaaPoistaKookas.fi: Uutiset kootusti.
Slasher: nàinhàn se juuri on! Nyt vasta tosiaan huomaan, miten paljon viime vuosina on tullut olosuhteiden pakosta harrastettua tulevaisuusajattelua. Olen siis erittàin iloinen nykytilanteesta - siità ettà viimein voi vain elàà:-)
VastaaPoistaHienoa! Tuollaiseen olotilaan meidän kaikkien tulisi pyrkiä :) Sitä voisi melkein alkaa opettaa kouluissa.
VastaaPoista