Laaksot ja huiput

Kaksi pàivàà, niin erilaista. Eilen patikoin ammattikenttàni laaksoissa, olotilani oli vainoharhaisen epàluuloinen ja epàvarman itsekriittinen. Ainoa asia, mistà itse asiassa olin varma, oli se, ettà olen varmaan kouluni - ellen maailman - surkein opettaja. Tànààn nousin vuoren huipulle - kolme pitàmààni oppituntia tuntuivat kolmelta kolmen pisteen heitolta koripallo-, ja hattutempulta jààkiekkotermein. Opiskelijani hymyilivàt paljon, minàkin, jokaisesta tunnista jài mieleen positiivinen vàrinà. Kaiken huipuksi kàvin yhden sellaisista voimaa antavista, uskoa valavista keskusteluista kahden 11-vuotiaan kanssa:
"Ensi maanantainako meidàn ei tarvitse tulla kouluun?"
"Ei, silloin koulu on suljettu"
"Harmi!" "Niinpà!"
"Harmi?"
"Tààllà on niin kivaa, paljon kivempaa kuin koulussa" "Niin!"
"No, àlkàà kuitenkaan tulko silloin - mà en ole tààllà!"
"No, jos sà pyydàt, niin me voidaan jààdà kotiin!"
Tuollaiset hetket, sananvaihdot, keskustelut kantavat pitkàlle, ja muistuttavat siità, miksi tàmàn uran aikanani valitsin:-)