Hui

Tajusin tuossa jokin päivä sitten, että tänä syksynä, ensimmäistä kertaa 18 vuoteen en mene kouluun. Selvä, viitoitettu tie merkittyine välietappeineen loppuu. Aikamoista.

Psykonaama

Ulkona on kaunis ilma, ja aurinko paistaa. Olisi ihana jättää näppäimistön vaikutuspiiri, ja mennä ulos. Etsiä jokin kuudesta kissastamme ja ottaa se syliin. Istuskella vaan. Mutta ei. Takana on reilu 5 tuntia ediointia, sormeni takovat kuitenkin edelleen näppäimistöä, kasvoillani lienee hullu ilme - sanonta, jonka G on joskus kiertänyt itse kehittelemällään muodolla 'psykonaama'. Tällaista se loppukiri on....

Menolippu

Olen viime aikoina ollut ja olen edelleen jonkinlaisessa gradun ja työn yhteispaineessa. Edellä mainitusta yritän päästä eroon mahdollisimman nopeasti, mutta edelleen se on vain pakko ottaa esiin tietokoneen ruudulle! Olen nyt kuitenkin tehnyt muuton eteen 3 asiaa:

- Olen vienyt tavaraa kirpparille - ja loput kärräsin suosiolla kierrätyskeskukseen (ja silti sitä on edelleen paljon!)
- Olen käynyt hammastarkastuksessa ja poistattamassa viisaudenhampaan, nyt ei heti uudessa maassa tarvitse alkaa tuommoisia pohtia
- Ostin menolipun, turha sen hankintaa lienee pitkittää! Sain kukkaroystävälliseen hintaan, mikä on tietenkin bonusta!! Nyt vain G:n täytyy hommata itselleen lento samalle päivälle.

Vielä monenlaista pitäisi tehdä.

- Hoitaa kuntoon pankkiasiat
- Hoitaa kuntoon vakuutukset
- Tarkistaa rokotustilanne
- Käväistä Kelassa
- Selvittää, mitä byrokratiaa Italian päässä odottaa
- Hankkiutua edelleen eroon tavaroista ja miettiä, mitä tavaroita ottaa mukaan
- Tehdä muuttoilmoitus
- Harkita vakavasti uuden matkalaukun ostamista

Uskomatonta, mutta totta. Reilun 5 vuoden odottelun jälkeen muutto hyökkää jostain puun takaa. Kaikkien laskettujen päivien jälkeen ei oikein voi sanoa "tämä tuli niin äkkiä", mutta niin se vain on!

Vuosi sitten

Siitä kun aloin optimistisena lueskelemaan ensimmäisiä graduuni liittyviä artikkeleita, on tänään kulunut tasan vuosi. Matka siitä pisteestä tähän on ollut käsittämättömän pitkä, työläs ja välillä tuskainen. Ja vielä hiukan se jatkuu.

Jo joutui armas aika

Eilen menin siskoni nykyiselle ja minun vanhalle koululleni seuraamaan kevätjuhlaa. Toivoin, että juhlan tunnelma - tavoitteen saavuttamisen ilo - siivittäisi minua graduni loppumetreillä, niin että pian minäkin saisin urakkani päätökseen! Niin kuin arvelinkin, ilmassa oli paljon jonkin-loppuun-saattamista ja vielä enemmän tästä-alkaa-uusi-aikaa. Imin itseeni mahtipontisia sanoja, sillä juhlassa puhuttiin niin elämän matkasta ja elämän merellä purjehtimisesta, kuin juurista, niiden jättämisestä ja niiden vaalimisesta. Tuntui uskomattomalta, että siitä kun itse sain valkolakkini ja kuuntelin vastaavanlaisia sanoja (ja kuvittelin oikeasti Tehneeni Jotain Suurta) on kulunut jo kuusi vuotta. Tuntuu uskomattomalta ajatella myös sitä, että gradun ja yliopiston viimeisteleminen tänä kesänä on ensimmäinen kerta tuon kaukaisen päivän jälkeen, jolloin saan tuntuvasti päätökseen jonkin projektin ja siirryn elämässä eteenpäin. Saavutan tavoitteen. Sen ajatteleminen antaa hiukan lisävirtaa gradun naputtamiseen. Valitettavasti Jo joutui armaan ajan kuuntelemisella oli käänteinen vaikutus - mieleni napsahti ajassa rutkasti taaksepäin ja alkoi kuvittelemaan, että tästä se kesäloma alkaa! Vaikka lomaa ei minulle vielä varsinaisesti olekaan, niin kesä onneksi kyllä. Taidankin mennä hetkeksi nauttimaan siitä:-)

Seuraavaan kertaan

Kotiuduin Varsovasta alkuviikosta. Hiukan haikein mielin, sillä G:n vaihto on käytännössä ohi! Milloin näen siis Varsovan seuraavan kerran? Milloin näkyviin pilkahtaa jälleen Pałac Kultury i Nauki (eli Kulttuurin ja tieteen palatsia), josta ehti lyhyessä ajassa tulla tuttu maamerkki? Sen silhuetti tuntui aina ilmestyvän näkyviin jostain - hiukan eri suunnasta vain riippuen siitä, missä olimme. Entä Plac Zbawicela - Pelastajan aukio - meidän kiintopisteemme, jonka kyljessä G asusteli? Sen kaunista kirkkoa, kahviloita sekä kaduille toukokuun myötä ilmestyneitä kukkakauppiaitakin tulee ikävä.

Samaan aikaan, kun Varsova painuu vähitellen muistoihimme, ei voi olla miettimättä sitä, että kun G seuraavan kerran tulee Suomeen, se on sitten siinä. Ei enää kaukana oloa, ei enää hyvästelyjä lentokentällä. Meistä tulee vihdoin normaaleja - seuraavalla kerralla.

Aikamoinen repertuaari

Osaan sanoa puolaksi 35 sanaa.