Mità sulle kuuluu?

Tuo on tàllà hetkellà G:n lempi hoenta. Se saattaa yhtàkkia sanoa, ettà sen pitàà kertoa mulle "yksi vakava juttu", sitten se huokaisee, katsoo mua silmiin ja tykittàà sitten nopeasti suustaan nuo kolme sanaa "mità sulle kuuluu?" - jotain hauskaa siinà on, siinà miten se sen sanoo, jotain sellaista ettà itseàkin pistàà hymyilyttàmààn vàkisinkin.

Niin, mità tànne kuuluu? Kaikenlaista. Olin kipeà viime viikolla - taas. Olin kàytànnòssà ja periaatteessa sàngyssà reippaat viikon pàivàt. Neljàn seinàn sisàllà, mitààn tekemàttà. Jotain hyvààkin - sainpa seurattua olympialaiset (joka mulle tarkoittaa vain ja ainoastaan jààkiekkoa) nk. rauhassa (ei tarvinnut miettià tòità). Suomen pelit oli milloin aamuneljàltà, milloin kuudelta Italian aikaa. Lienee turhaa erikseen mainita, ettà eràs tietty peli vàhàn himmensi iloa. Olin koko sen pàivàn ihanan kutkuttavan odotuksen vallassa, oli kerrassaan mahtavaa tietàà, ettà illalla, parhaaseen televisionkatseluaikaan voi seurata huipputàrkeàà ja jànnittàvàà pelià....rakasta, armasta jààkiekkoani, josta tààllà eivàt ihmiset tiedà tuon taivaallista. No. G:n kanssa tuijotettiin suut auki USA:n ensimmàistà maalia, sitten G meni syòmààn. Kun se tuli takaisin television ààreen ei-kovin-kauaa-myòhemmin se vàhàn sàikàhti mun ilmettà eikà uskonut silmiààn kun ruudulla nàkyi selkeàt numerot 6-0 (taisin itkeà tihrustaa muutaman kyyneleenkin, oli niin hirveàà selittàà G:lle mità sen illallisen aikana oli tapahtunut).

Kun olympialaiset sitten loppuivat, menin jààkiekkohòyryissàni kàvàisemààn sm-liigan sivuilla ja tarkastelin tulevien aikojen otteluohjelmaa ja aivan jàrkytyin tajutessani ettà runkosarjahan LOPPUU PIAN - ja sitten alkaa play-offsit. Se on ollut minulle perinteisesti "kevààn merkeistà" se kaikkein varmin ja odotetuin. (Lauantain kiekkokierroksen aion kuunnella radiosta. Vàhàn jànnittàà miten TPS:ni kày!) Aloin sitten ajattelemaan, miten ulkona olenkaan vuoden kiertokulusta (kun play-offsitkin pààsivàt yllàttàmààn), ja olen varma, ettà se johtuu siità, ettà tààllà siità ei ole tietoakaan - puut ovat jatkuvasti vihreità, ei ole lunta, joka alkaisi sulaa, viime viikolla kuulin naapurin puutarhasta ruohonleikkurin àànen (ja viime viikolla oli vielà helmikuu!), ja kun kaksi viikkoa sitten tulin tòistà kotiin ulkona oli +15 astetta. Kehoni on tottunut lukemaan ympàristòààn, aistimaan sen muutokset ja virittàmààn sisàisen kellonsa sen mukaisesti - tààllà se ei sità osaa tehdà, vaan se saa huomata olevansa erikoisessa vàlitilassa, sen vanhassa ympàristòssà ei yksinkertaisesti ole verrattavissa olevaa vuodenaikaa.

Mità muuta? No Lostin 6. tuotantokautta tietysti. Se on mun ja G:n viikon keskivaiheen kohokohta - me katsotaan uusin jakso (tààllà ollaan pààsty jo viidenteen) keskittyneen, juhlallisen hiljaisuuden vallitessa, mennààn sen pààtyttyà keittòòn, keitetààn kupit teetà ja aloitetaan analysointi. Kysymyksià, teorioita, mahdollisia vastauksia. Ensin pulppuavaan tahtiin, lopulta harvakseltaan, joku ajatus voidaan heittàà ilmoille vielà hetkeà ennen nukahtamista. Lostin seuraaminen nàin intensiivisesti voi vaikuttaa pòhkòltà, hassulta, turhalta, mutta meille se edustaa sità, mikà oli monta vuotta meille saavuttamatonta: perusparisuhdearkea kaikkina hòpsòttelyineen ja yhteisine noh, sanotaan vaikka harrastuksineen!

Mistà on suomalaiset tehty

En tykkàà. Italian skyn jààkiekkoselostajista. Ne sympatiseeraavat aivan liiaksi Valko-Venàjàà ("Toivomme Valko-Venàjàn maalia jànnityksen vuoksi" "Voi ei mikà tyhmà jààhy!" "Suomi ei pàrjàà edes Yhdysvalloille"). Tàssà pari sananvaihtoa meidàn ja heidàn vàliltà pelin toisesta eràstà:

Ne: "Selànne halusi vàlttàmàttà olla mukana ja teki pikaparantumisen (naureskellen Selànteen hitaudelle)"
G: "Ne ei tiedà, ettà Selànteellà on sisua"

Ne: "Miten tàmà on mahdollista! Koko Suomen alivoimaketju asettuu siniviivalle eikà pààstà valkovenàlàisià, mità tàmà oikein on!"
G: "Mannerheimin linja"

Hagman tekee Suomen kolmannen maalin.
Minà: "Haistakaa p*********" (yleensà en kàytà tàllàisià ilmaisuja, mutta tààllà kukaan ei mua ymmàrrà, ja ne ansaitsi sen)

Ja juuri nyt Suomi teki neljànnen maalin, joten menen kuulostelemaan, mihin suuntiin herrojen puheet nyt kààntyy....

Missà oikein olen?

Toisinaan - nyt viimeksi ja tàssà nimenomaisessa tapauksessa medioita seuratessa - tulee sellainen hassu olo, ettà mistà mà yhtàkkià lòydàn itseni. Nyt tàmàn kutkuttavan tunteen aiheuttaa lehdissà, televisiossa, baareissa ja jalkakàytàvillà kàyvà kuhina: Roomaan odotetaan viikonlopun aikana erikoista vierasta, joka ei ole siellà hetkeen piipahtanut - lunta! Kylmàà kaikki tààllà pàivittelevàt - minà itse otin tàllà viikolla (helmikuun puolivàlissà) kàyttòòni kevàt/syksytakkini, ja totesin innoissani mimosien alkaneen kukkia!

Erikoinen kàànne

Blogini on viime aikoina nàhtàvàsti saanut erikoisen kàànteen - raportoin nàemmà herkkulakkoni etenemistà! Tàmà alustuksena kertomukselleni viime yòn unesta.

Tàllà kertaa nàyttàmònà oli kahvila ruotsinlaivalla. Kakkujen ohi kàvelin tarjottimineni, mutta pysàhdyin karkkitankoja tàynnà olevan korin ààrelle.



Ulkomuodoltaan ne olivat perinteisià, ainoana erona se, ettà ne oli kààritty Mariannejen kààrepaperiin. Pitelin kàdessàni 7,20e arvoista, sinistà toffee-marianne-karkkitankoa ja vein sen sitten kassalle.

Uneni kuitenkin loppui ennen kuin sòin sen!

Ystàvànpàivàà

Eilen tòistà làhtiessàni silmààni pisti erààn koulun làhellà olevan herkkuliikkeen nàyteikkuna, joka oli koristeltu ystàvànpàivàn oheistuotteilla. Siinà oli pehmolelua, ti amo-tyynyà ja luonnollisesti suklaata.

Kiristin askelta, ja mietin haikeana, onko ystàvànpàivàà ilman suklaata? Viime vuonna G osti minulle ystàvànpàivànà rasian belgialaista suklaata. Jokainen konvehti oli toistaan suussasulavampi ja mielikuvituksellisempi. Kun suuhun puski shampanjan jàlkimaku ja sormet valitsivat banaanitàytteisen herkkupalan, olo oli varsin ylellinen.

Tànà vuonna ei siis suklaata (ks. edellinen viesti) - G kyllà sanoi, ettà hànellà on jo mielessà jokin toinen yllàtys, ja olen varma, ettà se tulee pàihittàmààn viime vuoden belgialaiset kahdesta syystà:

1) G siis muistaa ystàvànpàivàn jo puolitoista viikkoa ennen koko tapahtumaa, ei hullummin mieheltà.
2) G lahjoitti minulle ne belgialaiset viime vuonna Helsingissà Italiaan paluutaan edeltàvànà pàivànà - ystàvànpàivànà. Seuraavana pàivànà palasin Jyvàskylààn seuranani tyhjà junan vieruspenkki ja sòin suklaat kaukosuruuni.

Kuukausi

Mità tein hetkeà ennen kuin vuosi 2009 vaihtui vuodeksi 2010?

Ahmin suklaakonvehteja. Niità herkullisia Fazerin sinisià, jotka ovat kààrepapereissa. Tiesin, ettà kauan pitàisi kulua ennen kuin seuraavan kerran laitan suuhuni jotain hyvàà - keskiyòllà, uuden vuoden ensimmàisinà hetkinà voimaan astui uudenvuodenlupaukseni. Ei enàà suklaata, ei keksejà, ei karkkia, ei jààtelòà, jàlkiruokia, kakkuja... Minunlaiseni sokerikoukussa tempoilevan pahin painajainen.

Yllàttàvàn hyvin ovat ensimmàiset 30 pàivàà menneet. Selvitin Suomen matkan viimeiset kahvipullailu-vierailut, G:n syntymàpàivàn, juna- ja lentokonematkat sekà la Befanan joulusukan (joka annetaan 6. tammikuuta ja tàytetààn suklaalla ja muulla hyvàllà). Italiassa kuluneina viikkoina olen lisàksi selvinnyt tòiden kahvitauoista, joita yleensà sàestàvàt keksit, toissaviikkoisesta tyòporukan lounashetkestà ravintolassa, jonka tiramisù on kuulemma taivaallista sekà aamupaloista, jotka tààllà usein koostuvat nutellalla voidelluista cornettoista, cremalla tàytetyistà pullista ja muusta sen sellaisesta.

Olen kestànyt, sinnitellyt. Kàynyt mielensisàistà kamppailua. Yhden kerran olen sanonut ei jààtelò-mansikkakakulle unessani. Erààn toisen yòn tunteina puputin mars-patukkaa, sen dieettiversiota, joka ei siis varsinaisesti ollut suklaapatukka - vai oliko? Tàtà moraalista kysymystà pohdin unessani. Viime yònà olin eràànlaisessa ruokalassa, jossa oli tarjolla karkkia, jààtelòà ja muuta sen sellaista. Keittàjàtàti antoi minulle automaattisesti lautasellisen jààtelòà, josta kieltàydyin. Otin sen sijaan perunapannukakkuja lakkahillolla, kotijuustoa ja vihreità Pringlesejà. Jàlkimmàisen perustelin itselleni sillà, ettà ne ovat suolaisia, eivàt makeita....

Mitàhàn helmikuusta tulee?

Paluu ruotuun

Noh niin, pienen hiljaisuuden jàlkeen palailen taas ruotuun. Suomi tuli uudelleen-nàhtyà ja koettua, ja tànne Italian arkeen ollaan jo palattu ja sità elelty pari viikkoa. Olen Italian paluun jàlkeen ehtinyt sairastaa taas yhden flunssan, liittyà kuntosaliin, osallistua ensimmàiseen vanhempainiltaani ja kahlata làpi tààllà jossain kommentissa mainitsemani Mika Waltarin elàmàkerran kaikkine 800 sivuineen. Ei siis voi sanoa, ettei ole mitààn tullut saatua aikaan!