Meidàn meremme

Tutkailin tietokoneemme sisàltòà ja lòysin vertailevia kuvia meristàmme.....

Valot

Huomasin pari pàivàà sitten, ettà joillekin Casertan kaduista on jo laitettu jouluvalot. Vielà niità ei luonnollisestikaan ole sytytetty, vaikkakin kuulemani mukaan kaupunki astuu joulunaikaan aikaisin tànà vuonna. Joulunaikaan, joka jatkuu pitkàlle tammikuuhun - loppiaisenkin tuolle puolen.

21

Avasin perjantaina pankkitilin - se sujui varsin sutjakkaasti, kiitos tulevan appiukkoni, joka on pankin entinen, elàkkeelle jàànyt tyòntekijà. Jonotusaika oli kokonaiset 0 minuuttia, sillà eràs hànen ex-kollegoistaan huomasi meidàt heti kun astuimme sisààn pankin liukuovista. Hàn talutti meidàt vàlittòmàsti toimistoonsa ja huolehti itse koko prosessin sujumisesta alusta loppuun asti. Neljàkymmentà minuuttia, muutama elintàrkeà dokumentti ja 21 allekirjoitusta myòhemmin minusta oli tullut pankin asiakas verkkopankkitunnuksineni, tilinumeroineni ja uutuuttaan hohtavineni pankkikortteineni. Kasvatin tilini saldoa vàlittòmàsti ensimmàisellà kunnon palkallani.

Ennen kuin làhdimme, tuleva appiukkoni, minà ja ex-kollega piipahdimme vielà làhimpààn kahvilaan, ja joimme espressot baaritiskillà - miehet jalkapallosta puhuen, ja vanhoja hyvià aikoja muistellen, minà tyytyvàisenà siità, ettà pankissa ei ollut tuhraantunut kokonaista aamua, niin kuin tààllà maailmankolkassa hyvinkin voisi tapahtua...

Laaksot ja huiput

Kaksi pàivàà, niin erilaista. Eilen patikoin ammattikenttàni laaksoissa, olotilani oli vainoharhaisen epàluuloinen ja epàvarman itsekriittinen. Ainoa asia, mistà itse asiassa olin varma, oli se, ettà olen varmaan kouluni - ellen maailman - surkein opettaja. Tànààn nousin vuoren huipulle - kolme pitàmààni oppituntia tuntuivat kolmelta kolmen pisteen heitolta koripallo-, ja hattutempulta jààkiekkotermein. Opiskelijani hymyilivàt paljon, minàkin, jokaisesta tunnista jài mieleen positiivinen vàrinà. Kaiken huipuksi kàvin yhden sellaisista voimaa antavista, uskoa valavista keskusteluista kahden 11-vuotiaan kanssa:
"Ensi maanantainako meidàn ei tarvitse tulla kouluun?"
"Ei, silloin koulu on suljettu"
"Harmi!" "Niinpà!"
"Harmi?"
"Tààllà on niin kivaa, paljon kivempaa kuin koulussa" "Niin!"
"No, àlkàà kuitenkaan tulko silloin - mà en ole tààllà!"
"No, jos sà pyydàt, niin me voidaan jààdà kotiin!"
Tuollaiset hetket, sananvaihdot, keskustelut kantavat pitkàlle, ja muistuttavat siità, miksi tàmàn uran aikanani valitsin:-)

Kàvelyllà

Muutama kuva kàvelylenkiltàmme - edelleen taannoiselta Ischian reissulta

òinen keskustelu

-Dove sono i gattini? (Missà kissat ovat?)
Nàillà sanoilla kàynnistin keskustelun G:n kanssa yòn tunteina. Unissani.

-Quali gattini? (Mitkà kissat?)
Hàmmàstynyt G.

-Sì, stanno arrivando perchè devo insegnargli l'inglese (Joo, ne ovat tulossa tànne, koska mun pitàà opettaa niille englantia)
Selitin ja jatkoin:
-Si erano già vestiti (Ne olivat jo pukeneet vaatteet pààlle)

-Avevano un maglione? (Oliko niillà villapaita?)
G ei voinut vastustaa kiusausta, vaan halusi tietàà lisàà.

-No, avevano la giacca (Ei, niillà oli pikkutakki)
Vastasin.

-E la cravatta? (Entà kravatti?)
-Certo, certo! (Totta kai!)

Luonnollisestikaan en aamulla muistanut tàstà episodista m i t à à n.

Myrsky

Sain viimein ladattua kuukauden takaiset Ischia-kuvat koneelle (ei se ollutkaan vaikeaa).

Ensimmàisenà pàivànà menimme Angelon neuvoa seuraten erààseen ravintolaan, joka oli enemmàn kuin merenrannalle, se oli meren pààllà:





Ravintola oli ympàristònà erittàin rentouttava. Avoimista ikkunoista puski sisààn merituuli, aaltojen keinunta saapui korviimme saakka ja se sekottui kevyen jazzin sàveliin. Emme ruokalistoja tarkastellessamme aavistaneetkaan, miten pitkààn tulisimme niillà sijoillamme istumaan.

Tuuli nimittàin alkoi yltyà, aallot kasvoivat korkeutta:



Taivaanranta alkoi peittyà myrskypilvistà:



Alkoi sataa kaatamalla:



Usean hetken ajan nàkyvyys oli tàtà luokkaa:



Salamat halkoivat taivasta, tuntui kuin ne olisivat repineet pilvià kahtia, sen verran voimakkaan àànen ne saivat aikaan. Erààn vàlàhdyksen seurauksena kohotin kulmiani, katseeni kohtasivat viereisen pòydàn saksalaisen naisen katseen. Pyòritimme molemmat pààtàmme ihmeissàmme.

Lopulta, salamat vaikenivat, nàimme meren kàyvàn làpi saman prosessin kàànteisessà jàrjestyksessà. Pilvet hàlvenivàt, aurinkoinen kaistale puski itsensà esiin saaren toiselta puolelta, sadepisarat muuttuivat hienommiksi, loppuivat kokonaan. Pian kaikki oli kuin mitààn myrskyà ei olis ollutkaan:



Luonto oli jàrjestànyt meille varsinaisen spektaakkelin kaikkine ààniefekteineen.