Taitekohta

muutto

2010-10-23T18:15:00.000+03:00

Osoitteeseen:

http://saapastakuuluu.blogspot.com/

Lohikààrmeità

2010-04-07T23:44:00.002+03:00

Puhuttiin taas G:n kanssa vàhàsen aikaa suomea. En enàà muista, miten puhe kààntyi lohikààrmeisiin, mutta niihin se kààntyi. G ei voinut yksinkertaisesti kàsittàà, mità tekemistà lohilla (siis kaloilla) on draghien eli lohikààrmeiden kanssa. Menin keittiòòn kaatamaan itselleni lasin vettà, G seurasi minua mietteliàànà ja kysyi sitten: "Onko mahdollista syòdà graavilohikààrmeità?"

New York, New York

2010-04-01T13:18:00.003+03:00

Viime yònà nàin unta, ettà olin New Yorkissa. Ràmmin Central Parkissa (joka muistutti epàilyttàvàsti Lostin saarta), ja toistelin haltioituneena matkakumppaneilleni "Mà en voi uskoa, ettà mà oon tààllà, Sinkkuelàmàn, Frendien ja Law&Orderin kaupungissa". Sitten olinkin taas kadulla ja yritin ottaa kuvaa auringonvalosta, joka levittàytyi erààn pilvenpiirtàjàn seinàà vasten. Siità olisi tullut hyvà kuva blogiin, mutta en lopulta ehtinyt saada haluamani tasoista otosta, oli pakko hypàtà paluukoneeseen, osallistuin nimittàin pàivàmatkalle (!!!). Uni oli tapahtumiltaan varsin selkeà, ja hetken heràttyàni luulin oikeasti olleeni New Yorkissa.

Parin yòn takainen uneni oli hiukan vàhemmàn selkeà. Olin yhtàkkià noussut istumaan ja kààntynyt tyynyàni kohden hokien "Kaavio, kaavio!", muistankin hàmàràsti, ettà tyynyn alta nousi esiin jonkinlainen otus ja se tuli minua kohti. Sitten olin sanonut: "Mità mà hòpisen, 'kaaviohan' on suomea", ja palannut unten maille. Matematiikka-aiheinen painajainan?

Varpunen kevàtiltana

2010-03-31T10:52:00.002+03:00

Eilen nostin ylòs luokkani pimennys-verho-systeemin, joka tuntuu olevan olennaisen tàrkeà italialaisille - monet (okei, ainakin 2 ihmistà) on kauhistelleet sità, ettà Suomessa on ikkunoissa vain tavalliset verhot/rullaverhot, ja vielà keskiyòn aurinko, miten siellà voi nukkua! Nyt eksyin jo lauseen alusta, aloitetaanpas uudestaan: Eilen nostin ylòs luokkani pimennys-verho-systeemin ihan vain siksi, ettà kello làheni puolta seitsemàà, ja ulkona oli vielà valoisaa! Ihanaa! Opettajanpòytàni takaa katseeni harhaili aina vàlillà ulos, ja huomasin ikkunan takana hyppivàn varpusen. En ole niità aiemmin tààllà nàhnytkààn, ehkà se oli lentànyt varta vasten Suomesta minua tervehtimààn?

Hulluja

2010-03-25T11:17:00.002+02:00

Koulu on sen verran làhellà, ettei minun ole tarvinnut tosissani alkaa ajaa autolla, ja olen siis aika hyvin vàlttynyt Italian vilkkaalta liikenteeltà. Viime aikoina olen kuitenkin ottanut itseàni niskasta, hàrkàà sarvista, olen vàhitellen alkanut uskaltautua autolla kunnon liikenteen keskelle, aamuruuhkaan. Varsin stressaava kokemus, koko ajan tàytyy olla valmiina kanssa-autoilijoiden(kutsukaamme heità hulluiksi) tempauksiin, eilen esimerkiksi eràs auto ohitti minut (luonnollisesti ilman sen kummempia vilkkuja) risteysalueella, vain hetkeà aiemmin skootteri oli ampaissut oikealta puolelta ohitseni minun ja erààn pakettiauton vàliin. Kun ryhmityin yksisuuntaisen kadun vasemmalle laidalle, oli koko ajan tarkkailtava oikeaa kaistaa - sinne ryhmittyneet kun eivàt vàlttàmàttà kààntyneet oikealle, vaan kàyttivàt sità matkaansa nopeuttamaan, se kun sattui vetàmààn paremmin. Huomasin myòs olevani liian kohtelias, odotin vuoroani risteyksissà, vuoroa, joka ei olisi koskaan tullut ellen olisi alkanut vàhitellen ujuttautua tien tukoksi.

20 minuuttia

2010-03-24T21:45:00.002+02:00

Puhuin tànààn erààn opiskelijan kanssa limoncellon valmistamisesta, ja hàn sanoi, ettà parhaimman tuloksen saa, kun sitruunojen poimimisesta niiden varsinaiseen kàyttòònottoon kuluu korkeintaan 20 minuuttia. Yritin sitten kuvitella mielessàni, miltà tàllainen limoncellon valmistaminen nàyttàà - kannattaako sitruunapuu istuttaa keittiòn ikkunan alle, vaiko viedà jonkinlainen kenttàkeittiò sitruunapuun juurelle. Mihinkààn erityiseen tulokseen pààsemàttà liitin tàmàn tiedonmurusen pàànsisàiseen kansiooni nimeltà "Tietoja uudesta elinympàristòstàni", ei sità koskaan tiedà, milloin sità voi tarvita.

Enne

2010-03-18T12:14:00.002+02:00

Viime viikolla nàin kahtena peràkkàisenà yònà unta kissanpennuista. Ne olivat pienià ja suloisia, yritin suojella niità, mutta ne katosivat milloin sohvan vàliin, milloin pahvilaatikkojen sekaan. Heràsin jàlkimmàisenà aamuna, sunnuntaina, mietteliàànà. Kaksi peràkkàistà yòtà - mitàhàn se merkitsee? Jotenkin aavistelin, ettà unikirjojen mukaan kissoista uneksiminen ei tiedà mitààn hyvàà. Pààtin tarkistaa. Nopean surffailun pààtteeksi lòysin erààn nettisivun, joka sisàlsi erikoismaininnan pesueen nàkemisestà unessa - minun tapaukseni. Tàmàn sivun mukaan pesueesta uneksiminen tietàà jonkinlaisen "social conflictin" làhenemisestà.

Ei minun tarvinnut kauaa murehtia joutumistani keskelle sosiaalista konfliktia - hiukan ennen lounasaikaa huomasimme parvekkeelta, miten alakerran insinòòrin (tààllà rakastetaan titteleità) kissa meni pyydystàmààn kultakaloja alakerran rouvan (ks. edelliset sulut) puutarhan lammesta, mistà alakerran rouva ei luonnollisestikaan ollut mielissààn! Kissa, kalaparka, naapurisovun musta hetki - sunnuntain jàlkeen en ole tuota kissanpentu-unta enàà nàhnyt!

Mennyttà elàmàà

2010-03-17T11:04:00.002+02:00

Eilen yhden pitàmàni tunnin aiheena olivat matkat ja matkustaminen. Kirjan kuvia katsellessa ajatukseni livahtivat pois luokkahuoneesta, ja aloin miettimààn, miten paljon elàmàni onkaan muuttunut entisestà; viime vuodet olen elànyt matkalaukku asunnon nurkassa, aina kàyttòvalmiina, odottamassa. Miten usein olenkaan istunut junassa, tai asemalla odottamassa junaa, tai seisonut asemalaiturilla raskasta laukkua kannatellen odotellen jatkoyhteyttà (miten ahdistavaa se olikaan perjantai-iltapàivisin, oli sellainen tunne kuin olisin ollut yksi lammas lauman keskellà). Ennen oli kertakaikkisen normaalia nuokkua junassa, ostaa juustopatonki picnicistà, irtokarkkia matkaevààksi, muistaa juna-aikataulut ja hinnat ulkoa, katsella ohivilahtavia jàrvià, siirtyà murrealueelta toiselle. Tai ottaa Tikkurilasta bussi tai taksi lentokentàlle - joko asettua jollekin hyvàlle paikalle odottamaan G:tà, tai marssia suoraan check-in luukulle ja siità omalle làhtòportille. Aina oli joku lentolippu varattuna, jompaan kumpaan suuntaan - Varsova-aikoina johonkin suuntaan!

Eipà tuota aikaa varsinaisesti ikàvà ole - muistan nimittàin myòs miten monet hyvàstit olemme heittàneet asemilla ja lentokentillà, toisillemme, perheillemme, kaupungeille. Muistan erittàin hyvin, millaista oli istahtaa junaan ja katsella vuoroin taivaalle, vuoroin kelloa, miettien onko G vielà Suomen kamaralla vaiko jo ilmassa (aivan kuin olisinkin voinut nàhdà hànen lentokoneensa junasta), nàhdà se tyhjà vieruspenkki, laittaa siihen laukku. Totutella uudelleen hiljaisuuteen vierellà.

Nyt elàmàssà on vàhemmàn matkustelua - en ole ollut junassa sitten joulukuun 23., lentokoneessa sitten loppiaisen. En ole sen koommin ylittànyt minkààn maakunnan saati valtion rajaa, en ole siirtynyt edes murrealueelta toiselle. Arki pyòrii yhden, kahden kaupungin vàlillà - tarvittaviin paikkoihin pààsen autolla. Tai kàvellen.

Tàten julistan teidàt....

2010-03-10T12:41:00.003+02:00

...lààkàreiksi.

Nàmà juhlalliset sanat lausuttiin eilen G:n lisàksi kahdeksalle muulle lààkàrinalulle.

Eilinen pàivà oli sàànsà puolesta yksi rumimmista - harmaa, kolea ja sateinen, kylmàkin, mutta meidàn mielissàmme aurinko paistoi myòhàlle yòhòn. Tavoitteen saavuttaminen ja sen synnyttàmà riemu làmmittivàt muuten niin jààtyneità sormia, varpaita ja nenànpààtà.

Toisessa blogissa muutama kuva - juhlakalustakin:-)

Silmàt auki

2010-03-06T23:28:00.002+02:00

Napolissa kannattaa pitàà silmàt auki - katukuvasta voi nimittàin bongata vaikka mità hauskaa.

Henkilòkohtainen suosikkini vangitsi huomioni pari viikkoa sitten. Joku oli asetellut tien viereen pòydàn ja tàyttànyt sen puhelimilla. Potentiaalisia ostajia oli houkuttelemassa seuraavanlainen kyltti:

"TOIMIVIA PUHELIMIA"

Un mito

2010-03-06T12:30:00.001+02:00

Tàssà rinnakkaispostaus Italian arkea-blogini kuviin....

Viime viikolla nàimme televisiossa erittàin mielenkiintoisen mainoksen – siinà Roberto Baggio mainosti elàmàstààn ja urastaan kertovaa 8 DVD:n dokumenttisarjaa, joka ilmestyy viikoittain La gazzetta dello sport-lehden mukana. Minà ja G pààtimme siltà istumalta, ettà meistà tulee tàmàn sarjan keràilijòità. Niin oli pààttànyt moni muukin – lehtimyyjàmme sanoi, ettà kyselyjà oli tullut huomattavasti tarjontaa enemmàn. Hàn lupasi laittaa joka kerta sivuun meidàn DVD:mme (jee!).

Roberto Baggio – yksi italialaisen jalkapallon làhihistorian ja G:n lapsuuden ja nuoruuden suurimmista nimistà, un mito. Hànelle Baggion merkitys on selvà – kansallinen legenda – mutta entàs minulle? Minulle Baggio symboloi monia asioita, ennen kaikkea Italiaa kokonaisuutena – 12 vuotta sitten (11.6.1998) hàn heràtti rangaistuspotkullaan minussa (paatuneessa jààkiekkofanissa) kiinnostuksen jalkapalloon, Italian maajoukkueeseen, ja sità kautta vàhàn kerrallaan italialaiseen musiikkiin, italian kieleen, arkkitehtuuriin, historiaan, kirjallisuuteen.... Itse asiassa pidàn hàntà osittaina vastuussa siità, ettà ikinà tutustuin G:hen ja pààdyin tànne. Hàn kàynnisti pitkàn prosessin, joka kulminoitui reilu 5 vuotta myòhemmin minun ja G:n ensimmàisiin viesteihin bittiavaruudessa – nàin nimittàin G:n nimimerkissà tilaisuuden harjoittaa ja kàyttàà italiaani, intohimoani, kieltà, jota olin vihdoin ja viimein, monen vuoden odottamisen ja toivomisen jàlkeen alkanut opiskella 5kk aiemmin.

Melkein 8 kk tuosta ensikontaktista, 16.5.2004, sunnuntai. Asiat olivat edenneet – olin ensimmàistà kertaa Italiassa, olin tullut tànne tapaamaan G:tà. Pàivà oli kaunis, niin kuin toukokuinen aurinkoinen pàivà vain voi olla, ja olimme viettàneet sen Sorrennon katukuvaa ja maisemia ihmetellen. Paluumatkalla autossa, radio hehkuttaa pàivàn suurinta tapahtumaa – Roberto Baggio oli juuri pelannut uransa viimeisen ottelun. Muistan, ettà minà ja G katsoimme toisiamme haikeasti hymyillen. Se meni kuitenkin nopeasti ohi – sinà pàivànà, sen matkan aikana emme todellakaan keskittyneet Roberto Baggioon, vaan toisiimme, emmekà olleet haikeita, vaan erittàin onnellisia!

Eilen katsomamme dokumenttisarjan ensimmàinen osa alkoi juuri tuosta pàivàstà, toukokuun 16. Vuonna 2004. Suosionosoituksista, halauksista, haikeista ilmeistà San Sirolla Baggion poistuessa kentàltà – ja reaktioista pukukopeissa. Haikein ilmein mekin seurasimme dokumentin edistymistà, mieleen tuli monia jalkapallollisia muistoja – nyt, parisuhteemme ensihuuman jo laannuttua, totesimme yhteistuumin, ettà olisihan se ollut hienoa nàhdà se peli, mutta pystyimme kuitenkin kàsittàmààn silloisen pààtòksemme syyt!;-)

Jààmme innolla odottamaan seuraavan DVD:n ilmestymistà.

Rinnalle

2010-03-05T19:14:00.003+02:00

Olen avannut valokuvallisen blogin tukemaan tàtà sanallista blogiani. Tànne siis kirjoitan kuulumisia, tuonne toiseen pàivittelen niità kuvin!

http://italianarkea.blogspot.com/

Sairasloman lukulistaa

2010-03-04T21:47:00.003+02:00

Olen luonnollisesti viime aikoina lueskellut ahkerasti (mità muuta sità voi kipeànà tehdà?). Aloittelin sairasteluni lukemalla loppuun Vàinò Linnan Tààllà Pohjantàhden alla kakkosen. Se oli erittàin vahva lukukokemus - niin surullinen, koskettava, ajatuksia heràttàvà. Sivuja kàànnellessà olin piinaavan tietoinen siità, ettà kirjan tarina kàsitteli Suomen historian suurinta ja syvintà haavaa. En voinut olla miettimàttà, millaista ihmisten oli lukea sità 60-luvun alussa, jos vielà vuonna 2010 25-vuotias naisihminen reagoi siihen niinkin vahvasti tunnetasolla. Olen utelias kolmannen osan suhteen, mutten ole sità vielà aloittanut. Jatkan kahden ensimmàisen osan sulattelua, annan mieleni valmistautua Linnan kirjoittamaan loppunàytòkseen. Tààllà Pohjantàhden alla on kyllà tehnyt minuun aivan làhtemàttòmàn vaikutuksen, olen lumottu. Ja toisinaan ehkà liiaksikin sen otteessa. Kàvin nimittàin yhtenà pàivànà G:n kanssa seuraavan keskustelun:
Minà: "Ne kàvi ostamassa kihlasormukset Tampereelta, niin kuin mumma ja paappa aikanaan Vaasasta"
G: "?"
Minà: "No Akseli ja Elina!"
Ja sitten tajusin, etten ollut tainnut G:n kanssa puhuakaan Akselista ja Elinasta...

Sisàllissodasta harppasin pari vuosikymmentà eteenpàin. Luin Robert Edwardsin kirjoittaman kirjan White Death - Russia's war on Finland 1939-1940. Kirja oli erittàin kattava, poliittinen ja taktillinen (esimerkiksi Raatteen tien tapahtumien kuvaus oli ehkà liiankin riipaisevan yksityiskohtaista!). Talvisotaa edeltàvià, seuranneita ja niiden aikana kàytyjà neuvotteluja esimerkiksi kuvailtiin tarkasti, samoin "muun maailman" reaktioita, heidàn intressejààn ja avunantospekulointejaan/juonittelujaan. Tàrkeimmistà suomalaisista ja neuvostoliittolaisista poliitikoista sekà armeijajohdosta sai myòs lisàà mielenkiintoista tietoa. Kirja oli pakko lukea kynàn kanssa ja alleviivailla uskomattomimpia pàtkià ja kiinnostavimpia yksityiskohtia. Noina pàivinà G kuulikin usein peittojen alta hymàhdyksen, jota seurasi ensin suora lainaus kirjasta, ja sitten sen kipakkaa analysointia! Suosittelen historiafriikeille:-)

Sain sodasta tarpeekseni - vaihdoin kieltà ja tyylilajia. Lòysin anopin kirjahyllystà Simone de Beauvoirin kirjan Una donna spezzata (suomeksi Murtunut nainen), joka sisàlsi kolme novellia. Pidin kirjasta todella paljon, de Beauvoirin luomat naishahmot olivat tunteineen kaikkineen aidonoloisia - vàlillà heità sààli, vàlillà sympatiseerasi ja vàlillà teki mieli ravistella heità hartioista ja huutaa WAKE UP!. Joka tapauksessa heidàn pelkoihinsa ja huoliinsa oli helppo samaistua. Vàlillà hiukan liiankin helppo. G raukka, yhdenkin kerran hàn nosti katseen tietokoneen ruudusta ja nàki edessààn minut, tiukkaviivainen suu, kavenneet silmàt. "Maurice haluaa làhteà sen toisen naisen kanssa viikonloppumatkalle! Voitko kuvitella! Miehet, voi ettà, àlà sinà sitten edes kuvittele *jne.*"

Sunnuntaina - viimeisenà sairastelupàivànàni - nautin vàlipalaksi vielà Roman Schatzin From Finland with Love-kirjasen. Viihdyttàvàà, oli pakko vàlillà naurahtaa vàhàn ààneenkin, ja jotkut niistà jutuista allekirjoitan!

Tàllà hetkellà olen aikamoisessa suossa - olen nimittàin pààttànyt lukea làpi .... Kalevalan! Saas nàhdà, mità siità tulee, ensimmàiset 100 sivua on nyt taltutettu!

Mità sulle kuuluu?

2010-03-04T21:10:00.003+02:00

Tuo on tàllà hetkellà G:n lempi hoenta. Se saattaa yhtàkkia sanoa, ettà sen pitàà kertoa mulle "yksi vakava juttu", sitten se huokaisee, katsoo mua silmiin ja tykittàà sitten nopeasti suustaan nuo kolme sanaa "mità sulle kuuluu?" - jotain hauskaa siinà on, siinà miten se sen sanoo, jotain sellaista ettà itseàkin pistàà hymyilyttàmààn vàkisinkin.

Niin, mità tànne kuuluu? Kaikenlaista. Olin kipeà viime viikolla - taas. Olin kàytànnòssà ja periaatteessa sàngyssà reippaat viikon pàivàt. Neljàn seinàn sisàllà, mitààn tekemàttà. Jotain hyvààkin - sainpa seurattua olympialaiset (joka mulle tarkoittaa vain ja ainoastaan jààkiekkoa) nk. rauhassa (ei tarvinnut miettià tòità). Suomen pelit oli milloin aamuneljàltà, milloin kuudelta Italian aikaa. Lienee turhaa erikseen mainita, ettà eràs tietty peli vàhàn himmensi iloa. Olin koko sen pàivàn ihanan kutkuttavan odotuksen vallassa, oli kerrassaan mahtavaa tietàà, ettà illalla, parhaaseen televisionkatseluaikaan voi seurata huipputàrkeàà ja jànnittàvàà pelià....rakasta, armasta jààkiekkoani, josta tààllà eivàt ihmiset tiedà tuon taivaallista. No. G:n kanssa tuijotettiin suut auki USA:n ensimmàistà maalia, sitten G meni syòmààn. Kun se tuli takaisin television ààreen ei-kovin-kauaa-myòhemmin se vàhàn sàikàhti mun ilmettà eikà uskonut silmiààn kun ruudulla nàkyi selkeàt numerot 6-0 (taisin itkeà tihrustaa muutaman kyyneleenkin, oli niin hirveàà selittàà G:lle mità sen illallisen aikana oli tapahtunut).

Kun olympialaiset sitten loppuivat, menin jààkiekkohòyryissàni kàvàisemààn sm-liigan sivuilla ja tarkastelin tulevien aikojen otteluohjelmaa ja aivan jàrkytyin tajutessani ettà runkosarjahan LOPPUU PIAN - ja sitten alkaa play-offsit. Se on ollut minulle perinteisesti "kevààn merkeistà" se kaikkein varmin ja odotetuin. (Lauantain kiekkokierroksen aion kuunnella radiosta. Vàhàn jànnittàà miten TPS:ni kày!) Aloin sitten ajattelemaan, miten ulkona olenkaan vuoden kiertokulusta (kun play-offsitkin pààsivàt yllàttàmààn), ja olen varma, ettà se johtuu siità, ettà tààllà siità ei ole tietoakaan - puut ovat jatkuvasti vihreità, ei ole lunta, joka alkaisi sulaa, viime viikolla kuulin naapurin puutarhasta ruohonleikkurin àànen (ja viime viikolla oli vielà helmikuu!), ja kun kaksi viikkoa sitten tulin tòistà kotiin ulkona oli +15 astetta. Kehoni on tottunut lukemaan ympàristòààn, aistimaan sen muutokset ja virittàmààn sisàisen kellonsa sen mukaisesti - tààllà se ei sità osaa tehdà, vaan se saa huomata olevansa erikoisessa vàlitilassa, sen vanhassa ympàristòssà ei yksinkertaisesti ole verrattavissa olevaa vuodenaikaa.

Mità muuta? No Lostin 6. tuotantokautta tietysti. Se on mun ja G:n viikon keskivaiheen kohokohta - me katsotaan uusin jakso (tààllà ollaan pààsty jo viidenteen) keskittyneen, juhlallisen hiljaisuuden vallitessa, mennààn sen pààtyttyà keittòòn, keitetààn kupit teetà ja aloitetaan analysointi. Kysymyksià, teorioita, mahdollisia vastauksia. Ensin pulppuavaan tahtiin, lopulta harvakseltaan, joku ajatus voidaan heittàà ilmoille vielà hetkeà ennen nukahtamista. Lostin seuraaminen nàin intensiivisesti voi vaikuttaa pòhkòltà, hassulta, turhalta, mutta meille se edustaa sità, mikà oli monta vuotta meille saavuttamatonta: perusparisuhdearkea kaikkina hòpsòttelyineen ja yhteisine noh, sanotaan vaikka harrastuksineen!

Mistà on suomalaiset tehty

2010-02-17T23:34:00.002+02:00

En tykkàà. Italian skyn jààkiekkoselostajista. Ne sympatiseeraavat aivan liiaksi Valko-Venàjàà ("Toivomme Valko-Venàjàn maalia jànnityksen vuoksi" "Voi ei mikà tyhmà jààhy!" "Suomi ei pàrjàà edes Yhdysvalloille"). Tàssà pari sananvaihtoa meidàn ja heidàn vàliltà pelin toisesta eràstà:

Ne: "Selànne halusi vàlttàmàttà olla mukana ja teki pikaparantumisen (naureskellen Selànteen hitaudelle)"
G: "Ne ei tiedà, ettà Selànteellà on sisua"

Ne: "Miten tàmà on mahdollista! Koko Suomen alivoimaketju asettuu siniviivalle eikà pààstà valkovenàlàisià, mità tàmà oikein on!"
G: "Mannerheimin linja"

Hagman tekee Suomen kolmannen maalin.
Minà: "Haistakaa p*********" (yleensà en kàytà tàllàisià ilmaisuja, mutta tààllà kukaan ei mua ymmàrrà, ja ne ansaitsi sen)

Ja juuri nyt Suomi teki neljànnen maalin, joten menen kuulostelemaan, mihin suuntiin herrojen puheet nyt kààntyy....

Missà oikein olen?

2010-02-12T02:04:00.003+02:00

Toisinaan - nyt viimeksi ja tàssà nimenomaisessa tapauksessa medioita seuratessa - tulee sellainen hassu olo, ettà mistà mà yhtàkkià lòydàn itseni. Nyt tàmàn kutkuttavan tunteen aiheuttaa lehdissà, televisiossa, baareissa ja jalkakàytàvillà kàyvà kuhina: Roomaan odotetaan viikonlopun aikana erikoista vierasta, joka ei ole siellà hetkeen piipahtanut - lunta! Kylmàà kaikki tààllà pàivittelevàt - minà itse otin tàllà viikolla (helmikuun puolivàlissà) kàyttòòni kevàt/syksytakkini, ja totesin innoissani mimosien alkaneen kukkia!

Erikoinen kàànne

2010-02-04T23:32:00.005+02:00

Blogini on viime aikoina nàhtàvàsti saanut erikoisen kàànteen - raportoin nàemmà herkkulakkoni etenemistà! Tàmà alustuksena kertomukselleni viime yòn unesta.

Tàllà kertaa nàyttàmònà oli kahvila ruotsinlaivalla. Kakkujen ohi kàvelin tarjottimineni, mutta pysàhdyin karkkitankoja tàynnà olevan korin ààrelle.

Ulkomuodoltaan ne olivat perinteisià, ainoana erona se, ettà ne oli kààritty Mariannejen kààrepaperiin. Pitelin kàdessàni 7,20e arvoista, sinistà toffee-marianne-karkkitankoa ja vein sen sitten kassalle.

Uneni kuitenkin loppui ennen kuin sòin sen!

Ystàvànpàivàà

2010-02-03T11:44:00.003+02:00

Eilen tòistà làhtiessàni silmààni pisti erààn koulun làhellà olevan herkkuliikkeen nàyteikkuna, joka oli koristeltu ystàvànpàivàn oheistuotteilla. Siinà oli pehmolelua, ti amo-tyynyà ja luonnollisesti suklaata.

Kiristin askelta, ja mietin haikeana, onko ystàvànpàivàà ilman suklaata? Viime vuonna G osti minulle ystàvànpàivànà rasian belgialaista suklaata. Jokainen konvehti oli toistaan suussasulavampi ja mielikuvituksellisempi. Kun suuhun puski shampanjan jàlkimaku ja sormet valitsivat banaanitàytteisen herkkupalan, olo oli varsin ylellinen.

Tànà vuonna ei siis suklaata (ks. edellinen viesti) - G kyllà sanoi, ettà hànellà on jo mielessà jokin toinen yllàtys, ja olen varma, ettà se tulee pàihittàmààn viime vuoden belgialaiset kahdesta syystà:

1) G siis muistaa ystàvànpàivàn jo puolitoista viikkoa ennen koko tapahtumaa, ei hullummin mieheltà.
2) G lahjoitti minulle ne belgialaiset viime vuonna Helsingissà Italiaan paluutaan edeltàvànà pàivànà - ystàvànpàivànà. Seuraavana pàivànà palasin Jyvàskylààn seuranani tyhjà junan vieruspenkki ja sòin suklaat kaukosuruuni.

Kuukausi

2010-01-30T22:16:00.004+02:00

Mità tein hetkeà ennen kuin vuosi 2009 vaihtui vuodeksi 2010?

Ahmin suklaakonvehteja. Niità herkullisia Fazerin sinisià, jotka ovat kààrepapereissa. Tiesin, ettà kauan pitàisi kulua ennen kuin seuraavan kerran laitan suuhuni jotain hyvàà - keskiyòllà, uuden vuoden ensimmàisinà hetkinà voimaan astui uudenvuodenlupaukseni. Ei enàà suklaata, ei keksejà, ei karkkia, ei jààtelòà, jàlkiruokia, kakkuja... Minunlaiseni sokerikoukussa tempoilevan pahin painajainen.

Yllàttàvàn hyvin ovat ensimmàiset 30 pàivàà menneet. Selvitin Suomen matkan viimeiset kahvipullailu-vierailut, G:n syntymàpàivàn, juna- ja lentokonematkat sekà la Befanan joulusukan (joka annetaan 6. tammikuuta ja tàytetààn suklaalla ja muulla hyvàllà). Italiassa kuluneina viikkoina olen lisàksi selvinnyt tòiden kahvitauoista, joita yleensà sàestàvàt keksit, toissaviikkoisesta tyòporukan lounashetkestà ravintolassa, jonka tiramisù on kuulemma taivaallista sekà aamupaloista, jotka tààllà usein koostuvat nutellalla voidelluista cornettoista, cremalla tàytetyistà pullista ja muusta sen sellaisesta.

Olen kestànyt, sinnitellyt. Kàynyt mielensisàistà kamppailua. Yhden kerran olen sanonut ei jààtelò-mansikkakakulle unessani. Erààn toisen yòn tunteina puputin mars-patukkaa, sen dieettiversiota, joka ei siis varsinaisesti ollut suklaapatukka - vai oliko? Tàtà moraalista kysymystà pohdin unessani. Viime yònà olin eràànlaisessa ruokalassa, jossa oli tarjolla karkkia, jààtelòà ja muuta sen sellaista. Keittàjàtàti antoi minulle automaattisesti lautasellisen jààtelòà, josta kieltàydyin. Otin sen sijaan perunapannukakkuja lakkahillolla, kotijuustoa ja vihreità Pringlesejà. Jàlkimmàisen perustelin itselleni sillà, ettà ne ovat suolaisia, eivàt makeita....

Mitàhàn helmikuusta tulee?

Paluu ruotuun

2010-01-26T14:30:00.002+02:00

Noh niin, pienen hiljaisuuden jàlkeen palailen taas ruotuun. Suomi tuli uudelleen-nàhtyà ja koettua, ja tànne Italian arkeen ollaan jo palattu ja sità elelty pari viikkoa. Olen Italian paluun jàlkeen ehtinyt sairastaa taas yhden flunssan, liittyà kuntosaliin, osallistua ensimmàiseen vanhempainiltaani ja kahlata làpi tààllà jossain kommentissa mainitsemani Mika Waltarin elàmàkerran kaikkine 800 sivuineen. Ei siis voi sanoa, ettei ole mitààn tullut saatua aikaan!

Kaksi kirjailijaa, kaksi koiraa

2009-12-22T20:26:00.003+02:00

Noh niin, Sinuhe on nyt selàtetty ja olen nàin ollen siirtynyt tàstà herrasta:

(Mika Waltari)

tàhàn:

(Alberto Moravia)

ja viime pàivinà olenkin ehtinyt Gli Indifferenti-teoksen 170. sivulle (/286). Se làhtee huomenna lentokoneseurakseni ja on siihen tyòhòn fyysisen kokonsa puolesta Sinuhea soveltuvampi.

Waltari ja Moravia ovat saman kuohuvan, vàrikkààn ja tapahtumarikkaan aikakauden kasvatteja (Waltari syntyi vuonna 1908, Moravia vuotta aiemmin 1907) ja valitsemissani kuvissa he molemmat poseeraavat kirjahyllyjen edessà koirien kera. Nàistà yhtàlàisyyksistà huolimatta heidàn kirjoittamansa kirjat tarjosivat(/avat) minulle hyvin erilaiset lukukokemukset. Tyylillisesti nautittavat, mutta erilaiset. Yksi mielenkiintoinen eroavaisuus nàiden kahden kirjan vàlillà on se, ettà Waltarin Sinuhe sijoittuu ajallisesti keskelle suuria yhteiskunnallisia muutoksia kun taas Moravia keskittyy Gli Indifferenti-teoksessaan nimenomaan yhteiskunnan paikallaanpysymisen ja muuttumattomuuden kuvaamiseen. Waltari kuvailee kaikkien yhteiskuntaluokkien kohtaloita orjista faaraoihin, kun taas Moravia tulkitsee yhden keskiluokkaisen perheen tuntemuksia ja mielenliikkeità.

Moraviasta vielà. Lukemani mukaan hàn vietti keànsà Sabaudiassa (niin kuin G perheineen) 60-luvulta làhtien, ja G muistaakin lapsuudestaan ihmisten puhuvan harmaatukkaisesta papparaisesta, jonka hàn nàki usein istuvan lidon terassilla kasvot mereen pàin kàànnettyinà, silmàt syventyneenà kirjaan.

Sydàntàlàmmittàvàà

2009-12-19T12:17:00.002+02:00

Eilen sain varmistuksen siità, ettà olen siirtynyt Rajan toiselle puolelle, eràs oppilaani nimittàin toi minulle - opettajalleen - joululahjan! Minulle! Kyseessà on aivan hurmaava pehmeà lumiukko-nukke hattuineen, mekkoineen ja helmikoruineen. Sen mukana tullut laatikko on tàynnà torroncineja. Myònnàn popsineeni joitain niistà parempiin suihin eilen. Ja muutamat muut kàrsinevàt saman kohtalon vielà tàmàn pàivàn aikana!

Tilinteon hetki

2009-12-19T11:56:00.002+02:00

Odotan ensi viikkoa suurella mielenkiinnolla. Tulen nimittàin silloin liikuskelemaan Suomen kamaralla ensimmàistà kertaa làhes neljààn kuukauteen. Mietin jo nyt, miltà mahtaa tuntua palata tietàn vierailun jààvàn kohtalaisen lyhyeksi. Miltà tuntuu odottaa matkalaukkuja lentokentàllà pohtimatta seuraavaa etappia, Pohjanmaa vai Jyvàskylà? - jàlkimmàinen kun ei ole vaihtoehtoisten suuntien listalla, minulla ei ole siellà enàà kiintopistettàni, asuntoani. Miltà tuntuu matkata tutut tuhannet kilometrit yhdessà G:n kanssa tietàen, ettà nyt ei tarvitse pààstàà irti toisen kàdestà millààn lentokentàllà? Epàilen ensi viikon olevan ahaa-elàmysten ja silmien aukeamisen viikko - paluu entiseen auttanee minua nàkemààn, minkà verran elàmà on nytkàhtànyt eteenpàin, minne olen pààtynyt ja mità tekemààn. Luultavasti minulle selkiàà viimein kunnolla myòs kaukosuhteen loppuminen. Tòiltàni en ole syksyn aikana tuollaisia paljon ehtinyt pohtimaan! Veikkaan, ettà pàànsisàiset tunnelmani tulevat olemaan suloisen haikeat ja ààrettòmàn onnelliset yhtà aikaa!

Joskus sità tuntee itsensà vanhaksi

2009-12-17T20:22:00.003+02:00

5-vuotiaat pikkuoppilaani vertailivat tànààn ikiààn. Huomattuaan, ettei niissà ollut paljoa vertailtavaa, he kàànsivàt huomionsa minuun. "Kuinka vanha sà oot? 100?" Naurahdin ja nàytin ikàni sormillani. Nopein nappuloista hihkaisi "25!" "Joo, ensi vuonna 26".

Tàhàn sitten yksi: "Mutta sitten susta tulee vanha!" Nauroin katkeraa naurua ja mietin mielessàni "Niin sustakin, sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua".

Liika on liikaa?

2009-12-15T11:26:00.003+02:00

Olen viime aikoina kahlannut làpi Waltarin Sinuhe egyptilàistà (sivu 565/786 saavutettu), ja toivon pààsevàni viimeiselle sivulle ennen ensi viikolla hààmòttàvàà Suomen matkaa - noin paksua opusta ei oikein huvita ottaa lentokonelukemiseksi, ja vielà vàhemmàn sen haluaa jàttàà kesken kahdeksi viikoksi! Sinuhen tarina on kaiken kaikkiaan vaikuttava - sen voin sanoa jo nyt, vaikka ne viimeiset 200 sivua ovatkin vielà lukematta - tàynnà eksoottisia matkoja, vanhaakin vanhempia uskomuksia ja tapoja, pohdiskelua vallanhimon ja uskonnon voimasta, elàmàn kasvukipuja, niità jotka pysyvàt samoina vuosituhannesta, -sadasta ja sukupolvesta toiseen. Sydàntà riipaisevan surullisia hetkià sidottuina uskomattoman taitavasti mieltà làmmittàvàn kauniisin. Waltarin kieli on kiehtovaa.

Ehkà olen lukenut Sinuhea liiankin intensiivisesti. Nimittàin eilen aamulla - vielà unen otteessa - olin nàyttànyt G:lle kàsivarteeni ilmestynyttà sààsken puremaa, ja sanonut: "Faaraon lààkàrit paransivat sen".

G:n kynàstà

2009-12-14T23:48:00.002+02:00

Ollaan G:n kanssa harjoiteltu viime aikoina suomea. Nyt sujuu niin "Porsaita àidin oomme kaikki" kuin tiptaptiptaptipetipetiptap. Tànààn syntyi tàmà, G:n kynàstà:

Nallen Joulu
Olipa kerran talvella metsassa nalle joka haviisi tien kotin ja pelkasi olla yksin.Se yriti koko ajan loyda tien kotin ja se naki jotakin outo valkoinen maalla,koska tavallisesti nallet menee talviunella.Joku linttu sanoi sille :< Voi nalle,mita sa teet taalla??Etko oo nukkumassa??> ja raukka nalle vastasi :< Ma on yksin,ma havisin tien mulla tule ikava mun pesaa> ja se itki.Linttu lupasi auttamaan nallen mutta ensi se halusi naytta jotakin erikoista nuori-turkille :< Tuu mun kanssa,haluan naytta sulle mita ihmiset tekevat taman vuoden aikana>,ja ne menivat laheseen kylaan.Nalle naki jotakin uskomatonta,suuret puut kuin metsassa mutta koristettua punaisen ja kultaisen pallon kanssa ja monivariset valot etta tekivat yon aamuksin.Nalle halusi menna torille katsomaan tama magiaa ja juoksi iloisesti kuin vain nuoret nallet osaa,mutta kun ihmiset nakivat sen,ne peloissaan huusivat ja menivat kotiin.Sopo nalle itki koska ihmiset eivat ymmarnut sen tragediaa,se vain halusi olla niiden kanssa juhlimassa,mutta tama on nallejen surullinen kohtalo.Yo tuli ja sen kanssa nukku hetki,ja unella nalle naki se linnun joka sanoi sille "Oikeasti en ole linttu,olen enkeli,ja mun tehtava on auttaa sua koska sulla on hyva sydan,ma annan sulle lahjan,vain huomenna saat puhua ihmisten kielta ja selittaa ihmeselle kuka sa oot ja miksi olet kylassa".Kun nalle herasi silla oli aani,ja se voi sanoa ihmeselle sen surullisen tarinan,kaikki kylassa olivat itkemassa ja paattivat kokatta joulu ruokaa ja antaa lahjoja sille,joku teki riisipuuron,joku teki perunamuusen,joku teki lihapullia,joku leipoi pipareita,joku antoi sille hanskat,joku antoi isoia villasukkia,ja kaikki yhdessa viimeisesti veivat sen metsaan.Nalle loysi sen kotin kiiitos enkelin ja ihmisten ja sen sydammessa oli nyt joulu henki jotakin mita toisia nalleja eivat tieda,ja kun se oli pussannut sen mamma-nallen se meni nukkuman koko talveksi.

Action plan

2009-12-04T22:53:00.002+02:00

Viikonlopun suunnitelmissa:

lauantai:
- nukkumista ilman heràtyskelloa
- Sinuhe egyptilàisen (tàllà hetkellà olen sivulla 111/786...) lukemista taustalla jazzia, sylissà kuumavesipullo
- pizzaa
- G:n tuijottelua (viikolla ei aina niin ehdi:-P)

sunnuntai:
- aamulla minisalkoon minisuomenlippu
- eràànà kunnianhimoisena hetkenà jokin aika sitten pààtin kokata G:lle perheineen Suomi-menuun (saas nàhdà miten kày)
- lisàà Sinuhe egyptilàisen lukemista
- teatteriin!
- jouluvalojen ja nàyteikkunoiden ihmettelyà, kahvit jossain
- illalla katsotaan Tuntematon sotilas boksilta

Maanantai keskeyttàà vàliaikaisesti rentoutumisputkeni (opetusta silloin kalenterissa kokonaiset 7 ja puoli tuntia), mutta tiistai tuo mukanaan lisàà nukkumista, sekà kuusen koristelun ja joululauluja:-)

Pullottaisin

2009-12-04T22:44:00.004+02:00

Voi tàmàn hetken jos saisi pulloon. Josta sen voisi tarvittaessa vetàà esiin ja nauttia pieninà annoksina. Perjantai-ilta. Eikà mikà tahansa perjantai-ilta, vaan Erittàin Tyòrikkaan viikon perjantai-ilta (ja mà kun pelkàsin, etten tòità lòytàisi!). Suomen itsenàisyyspàivàà, sen fiilistelyjà ja teatterivisiittià sekà joulukuun 8. (kansallinen juhlapàivà Italiassa = vapaapàivà) edeltàvà perjantai-ilta. Perjantai-ilta, jona voin pitkàstà aikaa valita salmiakin, àssàmixin ja lauantaipussin vàliltà (kiitokset Hànelle, jolle ne kuuluvat:-D you know who you are!) ennen kuin asetun mukavasti television ààreen viettàmààn laatuaikaa G:n kanssa.

Maanantai, àlà kiirehdi!

Riento

2009-12-02T13:38:00.004+02:00

Viime kirjoituksesta onkin yllàttàen kulunut jo pari viikkoa - aika rientàà.

Sen huomaa siitàkin, ettà olen ollut Italiassa jo vàhàn yli 3kk, ja siità kun G ja minà tapasimme toisemme lentokentàllà viimeistà kertaa kaukosuhdeparina ja ensimmàistà kertaa parina tuli eilen kuluneeksi tasan 4kk. Emme ainakaan vielà ole kyllàstyneet toistemme naamojen tuijotteluun, taitaa olla vastoin pàin<3 Suomen matkaan puolestaan on enàà 21 pàivàà, ja jouluun 22! Siihen kun koristellaan kuusi vaivaiset 6!

Mutta nyt tàytyy varmaan lopetella, sillà tòihin pitàà ehtià 2 TUNNIN pààstà, ja sità ennen tàytyy vielà keskittyà muutamaan valmistelutoimenpiteeseen....

Vai niin

2009-11-19T01:16:00.002+02:00

Tànààn G oli varsin hempeàllà tuulella. Haki minulle kurkkupastilleja, vettà, oikeastaan mità tahansa pyynnòstà ja vàlillà pyytàmàttà, hieroi hartiat. Halasi ja kokeili kutsua minua uudella lempinimellà, jonkinlaisella piccolinan suomalaisella vastineella. "Pikkumainen", G sanoi hymyillen, sekoittaen samalla hiukseni. "Tuota, se itse asiassa tarkoittaa jotain", ja niin selitin G:lle pikkumaisen varsinaisen merkityksen. G:n ilme muuttui miettivàiseksi. Sitten hàn halasi uudelleen ja hihkaisi "Pikkumainen". Silmàt viiruina valemottasin hàntà - minàkò muka? ;)

Vissi-lista huomiselle

2009-11-14T20:22:00.001+02:00

- pàhkinà
- pistaasipàhkinà
- kinder
- valkoinen suklaa

Nàità jààtelòmakuja toivon maistavani huomenna sunnuntailounaan pààtteeksi<3

Rakas joulupukki

2009-11-13T23:35:00.003+02:00

Siskoni làhetti minulle juuri hàneltà pyytàmàni joululahjatoivelistan. "Miksi et pyydà sellaista multakin?" G tivasi vàlittòmàsti. "No, kirjoita sitten sellainen!" vastasin. G teki tyòtà kàskettyà. Listan luettuani kaduin vàlittòmàsti, aika hintava siità nimittàin tuli! Perjantai-illan ratoksi jaan G:n listan, josta tuli kirje joulupukille. Suomeksi tietenkin!

Hyvà joulupukki,

Kun olin hyvà kotipoika tàmà vuonna, mà haluan kysyà sulta joku lahian. Tàssà tulee mun vissi-lista (wish list englanniksi)

1) Jalkapallo kategoria:
- joku outfitti
- lippuja
- matka Lontosen + pelin lippuja (Chelsea tai Arsenal)

2) vapa aika kategoria
- golf juttuja
- golf klubijasenyys
- hieropaketti
- pc peli tai jotakin samallainen

3) matkat kategoria
- joku paikka (ei joulun ajan pakko menna)
- siisti juttu Helsingissa

4) pukuja kategoria
- Ralph Lauren tai Lacoste items

Jos sa oot jo ostannut jotakin mulle ala huolehdi, jotakin muutakin tastaa listasta tulee mukava.

Mà rakastan sua, terveisia tonttuille ja kaikille Korvatuunturissa

G

Tàytyy vissiin laittaa omat aivonystyràt hyrrààmààn, ja koostaa tàhàn kirjeeseen vastaisku:-D

Flunssassa influenssan aikaan

2009-11-12T16:44:00.003+02:00

Onko se sità, onko se sità, onko se sità? Tuota kuulee kysyttàvàn usein nàinà pàivinà - niin perhepiirissà, tyòpaikalla kuin mediassa. Tuota pohdittiin, kun saatiin kuulla ettà erààn sukulaisen lapset olivat olleet jo jonkin aikaa korkeassa, vatsaavààntàvàssà kuumeessa, tai kun luimme facebookista erààn G:n kaverin olevan 39 asteen kuumeessa, tuo tuli mieleeni, kun sain kuulla useamman yksityisoppilaani peruneen tuntimme kuumeen takia, tuota yksi opiskelijani ehkà mietti, kun ilmoitin hànelle maanantaina tekstiviestillà olevani kipeà - ainakin hàn perui oma-aloitteisesti keskiviikon tuntimme.

Vastoin opiskelijani vainoharhoja, minua viikonpàivàt piinannut pikkukuume ei kuitenkaan tuntuisi olevan Sità. Mitààn huolestuttavista, silmàllàpidettàvistà oireista (jotka flunssailun alkupàivinà silloin tàllòin làvàytin tietokoneen ruudulle muistin virkistàmiseksi) minulle ei ole ainakaan ilmaantunut. Kuume ei ole erityisen voimakas, sitkeà kyllàkin. Yskittàà. Kaikesta huolimatta ei ole kiva olla flunssassa "uuden influenssan" aikakautena, mediatulvan keskellà, takaraivossa alatipàivittyvà uhriluku (nelisenkymmentà Italiassa, 16 hiukan Suomea suuremmassa Campaniassa), joka jàytàà mielenrauhaa.

Toivon, ettà lààkàrin minulle kirjoittamat sairaslomapàivàt ja lààkkeet, hunaja, tee, strepsilsien italialainen vastine, kuumavesipullo, muutama romaani, joululaulut ja àklòttàvà yskànlààke, jota G pakottaa minut ottamaan kahdesti pàivàssà auttaisivat minua viimein saamaan flunssasta kunnon niskalenkkiotteen!

Kiehuu

2009-11-04T13:35:00.004+02:00

Pian nousen làppàrin ààrestà ja menen kiehauttamaan pàivàn ensimmàisen kupin teetà, ja toisen kuumavesipullon. Toivon molempien làmmittàvàn luitani ja ytimiàni, jotka joutuivat ulkomaailman kosteuden uhreiksi aamun tunteina, kun kàvàisin pitàmàssà pàivàn ensimmàisen oppitunnin.

En vielàkààn osaa suhtautua tàhàn erikoiseen vàlivuodenaikaan - on kylmà, pakko vetàà ylle huivi ja hanskat, jalkoihin làmpimàt kengàt. Silti puissa on lehtià, paljon. Vihreità. Ja pian mandariinit ovat kypsià.

Meidàn meremme

2009-10-31T18:35:00.003+02:00

Tutkailin tietokoneemme sisàltòà ja lòysin vertailevia kuvia meristàmme.....

Valot

2009-10-31T18:11:00.005+02:00

Huomasin pari pàivàà sitten, ettà joillekin Casertan kaduista on jo laitettu jouluvalot. Vielà niità ei luonnollisestikaan ole sytytetty, vaikkakin kuulemani mukaan kaupunki astuu joulunaikaan aikaisin tànà vuonna. Joulunaikaan, joka jatkuu pitkàlle tammikuuhun - loppiaisenkin tuolle puolen.

21

2009-10-31T17:29:00.003+02:00

Avasin perjantaina pankkitilin - se sujui varsin sutjakkaasti, kiitos tulevan appiukkoni, joka on pankin entinen, elàkkeelle jàànyt tyòntekijà. Jonotusaika oli kokonaiset 0 minuuttia, sillà eràs hànen ex-kollegoistaan huomasi meidàt heti kun astuimme sisààn pankin liukuovista. Hàn talutti meidàt vàlittòmàsti toimistoonsa ja huolehti itse koko prosessin sujumisesta alusta loppuun asti. Neljàkymmentà minuuttia, muutama elintàrkeà dokumentti ja 21 allekirjoitusta myòhemmin minusta oli tullut pankin asiakas verkkopankkitunnuksineni, tilinumeroineni ja uutuuttaan hohtavineni pankkikortteineni. Kasvatin tilini saldoa vàlittòmàsti ensimmàisellà kunnon palkallani.

Ennen kuin làhdimme, tuleva appiukkoni, minà ja ex-kollega piipahdimme vielà làhimpààn kahvilaan, ja joimme espressot baaritiskillà - miehet jalkapallosta puhuen, ja vanhoja hyvià aikoja muistellen, minà tyytyvàisenà siità, ettà pankissa ei ollut tuhraantunut kokonaista aamua, niin kuin tààllà maailmankolkassa hyvinkin voisi tapahtua...

Laaksot ja huiput

2009-10-28T21:54:00.003+02:00

Kaksi pàivàà, niin erilaista. Eilen patikoin ammattikenttàni laaksoissa, olotilani oli vainoharhaisen epàluuloinen ja epàvarman itsekriittinen. Ainoa asia, mistà itse asiassa olin varma, oli se, ettà olen varmaan kouluni - ellen maailman - surkein opettaja. Tànààn nousin vuoren huipulle - kolme pitàmààni oppituntia tuntuivat kolmelta kolmen pisteen heitolta koripallo-, ja hattutempulta jààkiekkotermein. Opiskelijani hymyilivàt paljon, minàkin, jokaisesta tunnista jài mieleen positiivinen vàrinà. Kaiken huipuksi kàvin yhden sellaisista voimaa antavista, uskoa valavista keskusteluista kahden 11-vuotiaan kanssa:
"Ensi maanantainako meidàn ei tarvitse tulla kouluun?"
"Ei, silloin koulu on suljettu"
"Harmi!" "Niinpà!"
"Harmi?"
"Tààllà on niin kivaa, paljon kivempaa kuin koulussa" "Niin!"
"No, àlkàà kuitenkaan tulko silloin - mà en ole tààllà!"
"No, jos sà pyydàt, niin me voidaan jààdà kotiin!"
Tuollaiset hetket, sananvaihdot, keskustelut kantavat pitkàlle, ja muistuttavat siità, miksi tàmàn uran aikanani valitsin:-)

Kàvelyllà

2009-10-23T16:31:00.001+03:00

Muutama kuva kàvelylenkiltàmme - edelleen taannoiselta Ischian reissulta

òinen keskustelu

2009-10-20T19:29:00.002+03:00

-Dove sono i gattini? (Missà kissat ovat?)
Nàillà sanoilla kàynnistin keskustelun G:n kanssa yòn tunteina. Unissani.

-Quali gattini? (Mitkà kissat?)
Hàmmàstynyt G.

-Sì, stanno arrivando perchè devo insegnargli l'inglese (Joo, ne ovat tulossa tànne, koska mun pitàà opettaa niille englantia)
Selitin ja jatkoin:
-Si erano già vestiti (Ne olivat jo pukeneet vaatteet pààlle)

-Avevano un maglione? (Oliko niillà villapaita?)
G ei voinut vastustaa kiusausta, vaan halusi tietàà lisàà.

-No, avevano la giacca (Ei, niillà oli pikkutakki)
Vastasin.

-E la cravatta? (Entà kravatti?)
-Certo, certo! (Totta kai!)

Luonnollisestikaan en aamulla muistanut tàstà episodista m i t à à n.

Myrsky

2009-10-17T17:45:00.009+03:00

Sain viimein ladattua kuukauden takaiset Ischia-kuvat koneelle (ei se ollutkaan vaikeaa).

Ensimmàisenà pàivànà menimme Angelon neuvoa seuraten erààseen ravintolaan, joka oli enemmàn kuin merenrannalle, se oli meren pààllà:

Ravintola oli ympàristònà erittàin rentouttava. Avoimista ikkunoista puski sisààn merituuli, aaltojen keinunta saapui korviimme saakka ja se sekottui kevyen jazzin sàveliin. Emme ruokalistoja tarkastellessamme aavistaneetkaan, miten pitkààn tulisimme niillà sijoillamme istumaan.

Tuuli nimittàin alkoi yltyà, aallot kasvoivat korkeutta:

Taivaanranta alkoi peittyà myrskypilvistà:

Alkoi sataa kaatamalla:

Usean hetken ajan nàkyvyys oli tàtà luokkaa:

Salamat halkoivat taivasta, tuntui kuin ne olisivat repineet pilvià kahtia, sen verran voimakkaan àànen ne saivat aikaan. Erààn vàlàhdyksen seurauksena kohotin kulmiani, katseeni kohtasivat viereisen pòydàn saksalaisen naisen katseen. Pyòritimme molemmat pààtàmme ihmeissàmme.

Lopulta, salamat vaikenivat, nàimme meren kàyvàn làpi saman prosessin kàànteisessà jàrjestyksessà. Pilvet hàlvenivàt, aurinkoinen kaistale puski itsensà esiin saaren toiselta puolelta, sadepisarat muuttuivat hienommiksi, loppuivat kokonaan. Pian kaikki oli kuin mitààn myrskyà ei olis ollutkaan:

Luonto oli jàrjestànyt meille varsinaisen spektaakkelin kaikkine ààniefekteineen.

820

2009-10-17T16:49:00.003+03:00

Kello on 15.55. Ensimmàistà kertaa tàllà viikolla en ole koululla tàhàn aikaan - on lauantai. Ihana, ihana lauantai. En edes nàe oppikirjojen muodostamaa kaltevaa pinoa kirjahyllyssà, tai pòydànjalkaan nojaavaa tyòlaukkua. Ei, ei. Viikon tyòt on tehty. (Paitsi se suunnittelutyò, joka tapahtuu kotona, ja jota aion harrastaa huomenna, mutten mielellàni kerro sità itselleni juuri nyt). Takana on 820 minuutin edestà kielioppitehtàvià, motivointia, nimenhuutoja, pelejà, leikkejà, làksyjen tarkastamisia ja keskusteluharjoituksia. Skarppina oloa. Edessà sopivasti aivojen tyhjàkàyntià, pelkàstààn rentouttavien asioiden tekemistà. Olemista. Ja vàhàn suklaata. Peiton alla, talon koleudelta piilossa.

-10

2009-10-15T12:20:00.002+03:00

Otsikko ei kuvaa ulkolàmpòtilaa, vaan siinà tapahtunutta muutosta. Làmpòmittarin lukemat tipahtivat kàytànnòssà 48 tunnissa làhes +25 asteesta +15, ja ehkà vielà siità muutaman pykàlàn alemmas.

Eilen kun kàvelin kadulla huomasin laittaneeni kàteni takin taskuun. Tòissà en enàà avannutkaan ikkunaa, eivàtkà opiskelijat sità pyytàneet niin kuin yleensà. Eilen illalla keitimme G:n kanssa kupit kamomillaa ja laitoimme ensimmàistà kertaa vàhààn aikaan pitkàhihaiset yòpaidat.

Viimein syksy otti saapuakseen!

Olemisen keveys

2009-10-12T14:46:00.001+03:00

Eilen petailin sànkyà ja kuuntelin Samuli Putroa yrittàen samalla pààstà minut vallanneen oudon tuntemuksen juurille. Mieleni tuntui kirkkaalta, selkeàltà, tyyneltà.

Levollisen tyyneltà.

Levottoman tyyneltà.

Oudon tyyneltà.

Niin tyyneltà, etten oikein osannut olla.

Pysàhdyin kesken tyynyn oikomisen. Tajusin, mistà oli kyse: en odota mitààn. Mikà luonnoton tila sellaisella, joka on viimeiset vuodet elànyt sunnitelmissa! Vàliaikaiselàmàà kaupungissa, johon ei missààn vaiheessa halunnutkaan istuttaa juuriaan, kaukosuhteessa - kituuttaen lennosta lentoon, lomasta lomaan.

Nyt sitten yhtàkkià en laskekaan enàà pàivià, en valmistaudukaan elàmààn sitten-kun. Olen tàssà, nyt, làsnà. Tàmà on se pàivà, jota olen odottanut, ja jota varten olen tehnyt tòità, uhrauksia niin henkilòkohtaisesti, parisuhteellisesti kuin opiskelullisestikin.

Nyt voin viimein nauttia hetkestà, roikkua siinà. Odottaa iltaa, ehkà viikonloppua, korkeintaan joulua. Ellen sitten pian hairahdu suunnittelemaan elàmàà tàstà eteenpàin!

Kippikoppa ja muita elàimià

2009-10-12T13:28:00.002+03:00

Viime pàivinà G on kàyttànyt ja oppinut monenlaisia elàinsanoja. Viimeksi eilen puhuimme elokuisesta retkestàmme elàintarhaan, ja G oli sità mieltà, ettà kahrut (karhut) olivat mielenkiintoisimpia elàimià, kirkut (kurjet) eivàt niinkààn, sillà niità nàimme kerran luonnossa. Saukosta puhuessaan G kàytti jostain syystà sanaa "kippikoppa", ja turteli on kilpikonna.

Myòhemmin, samaisessa elàinhengessà, kuulin hànen lauleskelevan Tiikerihai-laulua. Jokseenkin nàin: "Vaan juomaan tiikerihai, vaan juomaan tiikerihai" Toinen oli niin tosissaan <3

Taas

2009-10-10T12:13:00.004+03:00

Aion ottaa Aleksis Kiven pàivàn vakavasti tànà vuonna - olen ajatellut juhlistaa toista tyòviikkoani.....lukemalla Mika Waltaria! Olen pààstànyt viime aikoina takaisin elàmààni viikonloppurutiinin, jota arvostan suuresti, ja jota olen viime vuodet kaivannut*). Rutiini koostuu rauhallisista, hiljaisista iltahetkistà olohuoneen nurkassa, vierellà lukulamppu ja sylissà avoin kirja. Kunhan ilmat tàstà viilenevàt, maalaamaani kuvaan voi lisàtà klassiset villasukat ja kupin kuumaa teetà. Kun kaikki pàivàn tyòt on tehty, kun ei tarvitse tehdà enàà mitààn muuta, kun ei tarvitse mennà minnekààn, kààntelen sivuja, ja annan katseeni lipua ylòs ja alas pitkin kirjan sivuja. Ja mieleni tàyttyessà sanoilla, henkiset akkuni latautuvat. Jaksan taas.

*) Viime vuosien iltarutiini niin arkisin kuin viikonloppuisin: G:n kanssa jutteleminen. Niin tarpeellista, vàlttàmàtòntà ja ihanaa kuin se olikin, ja niin mielellàni kuin sen teinkin, tarkoitti se myòs hetkià, tunteja, iltoja, jotka oli pakko viettàà tietokoneen ààressà, nàyttòà tapittaen, epàmukavissa asennoissa silmàt vàsyneinà. Kun lopettelimme, oli kello yleensà sen verran, ettà oli pakko livahtaa peittojen alle ja nukahtaa.

Olen niin iloinen, ettei meidàn tarvitse enàà elàà tuota elàmàà.

Jotain puuttuu

2009-10-03T20:27:00.006+03:00

Torstaiaamuna kàytiin taas vaihteeksi Napolissa. Minà jàin tàllà kertaa odottelemaan G:tà yliopiston sisàpihalle, palmujen ja muiden vàhemmàn eksoottisten puiden varjoon. Istuskelin penkillà ja tuntisuunnittelin.

Vasta kun saavuimme moottoritien alkuun ja làhdimme takaisin kohti Casertaa, tajusin, ettà jokin jài puuttumaan Napoli-kokemuksesta. Tiirailin ikkunasta ulos, ympàrilleni. Haravoin katseellani kerrostalojen ja antennien merta, mittailin kaupungin yllà leijuvaa sumua.

Sitten tajusin, mistà oli kyse. Mikà oli puuttuva palanen. Sumupeitteen takana, piilossa katseilta oli Vesuvius. Vuori, joka vartioi kaupunkia jykevàllà olemuksellaan. Omistajan varmuudella. Toistaiseksi armeliaana, vaanien, valmiina aiheuttamaan paljon harmia.

Miten sen silhuetti voikaan olla samaan aikaan niin kiehtova ja karmiva? Tuttu ja uhkaava. Ja mikà hassuinta, miten sità voikaan olla ikàvà, kun sità ei nàe?

Tòità ja televisiota

2009-10-03T18:48:00.004+03:00

Tyòt kàynnistyivàt tàllà viikolla tàydellà teholla - siità johtuu blogissa vallinnut hiljaisuus. Koulu pyòrii iltapàivisin, mikà tarkoittaa luonnollisesti sità, ettà minà olen iltapàivisin tòissà, ja kun kotiudun jossain seitsemàn ja puoli yhdeksàn vàlimaastossa usean tunnin intensiivisen opetusrupeaman jàlkeen, blogin pàivittàminen ei ole ensimmàisenà asiana mielessà! Sità vastoin tuntuu tàrkeàltà viettàà laatuaikaa G:n.....ja television kanssa. Olemme rakentaneet tàllà viikolla iltarutiinimme milloin Kovan lain, Frasierin, Southparkin tai Cortesie per gli ospitin (Italian vastaus Syòdààn yhdessà-ohjelmalle), milloin Helsingistà hankkimamme Muumi-DVDn ympàrille.

Mutta millainen oli kauan odotettu ensimmàinen tyòpàivà?

Maanantaina jànnitti kieltàmàttà hiukan - ja kaikki kàytànnòn asiat (ovet, luokkien sijainnit, cd-soittimet, taulutussit, avaimet, rekisterit) olivat vielà hiukan hakusessa. Pidin kolme 80 minuutin oppituntia 10 minuutin kahvitauoilla, minkà seurauksena koulusta làhtiessàni aivoni kàvivàt tyhjàkàynnillà, ja suuni sisàpinnat làhentelivàt Saharan olosuhteita. Siità huolimatta se tyttòystàvà, jonka G - joka oli tullut hakemaan minua tòistà - nàki laskeutuvan koulun portaita vaikutti kuulemma hyvàntuuliselta ja iloiselta. Sità olinkin. Monesta syystà: juttelin parhaillani erààn mukavan tyòkaverin kanssa, kielenpààhàni oli jàànyt tunneista positiivinen jàlkimaku, ja tutun hahmon tunnistaminen jalkakàytàvàllà làmmitti mieltà - en ollut etukàteen tiennyt G:n tulevan minua hakemaan! "Sinà tààllà!", halaus, G vaihtoi muutaman sanan kollegani kanssa. Ja sitten làhdimme kàsi kàdessà autoa kohti.

Fiilistelyà

2009-09-25T00:02:00.005+03:00

Kuunneltiin (ja kuunnellaan) G:n kanssa Varsovalle omistettua laulua, fiilistellààn kuvilla, ja ikàvòidààn sen katukuvaa...

...itàà...

...modernia...

...vanhaa...

...G:n kotiaukiota...

Varsova kohteli meità hyvin <3

(kuvat eivàt ole omiani - klikkaamalla pààsee alkuperàiseen làhteeseen)

Mità tehdà maanjàristyksen sattuessa ja muuta hyòdyllistà

2009-09-24T21:44:00.004+03:00

Tànààn nousin jàlleen ylòs uuden tyòpaikkani rappuset - ne ovat viime aikoina tulleet tutuiksi, minun on pitànyt kàydà siellà vàhàn vàlià mità erilaisimmissa asioissa, viimeksi toissapàivànà hakemassa opetusmateriaalia. Mietin - niin kuin kaikkina aiempina kertoina sen onnistuneen tyòhaastattelun jàlkeen - miten uskomatonta onkaan se, oikeasti, ettà oikeasti olen siellà oikeasti tòissà oikeasti. Oikeasti.

Tànààn oli tàrkeà pàivà - things are getting serious. Kokoustimme lukuvuoden alkamista koko opettajakunnan voimin. Tapasin monet kollegani ensimmàistà kertaa! Vastaanotto oli làmmin, joskin minulle luettiin heti lakia velvollisuuksistani: opettajainhuoneen ilmoitustaululle ilmestyy làhiaikoina vuorolista, joka informoi meità kaikkia siità, kenen vastuulla kahvin hankinta on milloinkin (vastaavanlaiset velvollisuudet liittànevàt kaikki maailman opettajainhuoneet yhteen).

Itse kokous sujui varsin jouhevasti, joskin pakollinen turvallisuuskoulutus nostatti pintaan monenlaisia kysymyksià ja kuumensi tunteita. Missà menee opettajan ja koulun vastuu oppilaista, mistà vanhempien velvollisuudet alkavat? Mità tehdà jos tulee maanjàristys? - siinà muutama esiintulleista, huomionarvoisista asioista.

Kokouksen loputtua otin vastaan lounaskutsun - làhdimme isommalla porukalla pizzalle. Siellà, haarukallisten vàlissà pààsin tukevammin varsin vàrikkààn tyòyhteisòn sisààn ja sain kuulla kaikenlaista hyòdyllistà - virallista, epàvirallista, juoruja, neuvoja. Yleistà ja henkilòkohtaista.

Làhdin kotiin hymyssà suin, kahvin maku suussa.

Mità mà teen?

2009-09-20T12:14:00.003+03:00

Mità ihmettà mà oikein teen? Nàin viime yònà unta, jossa mulla oli sylissàni loputon pino àssà mix-karkkeja, aina kun luulin niiden loppuvan, niità lòytyikin jostain lisàà...Sòin niità jatkuvalla syòtòllà, kaksi kerrallaan, siten ettà toinen karkeista oli aina musta ja toinen hedelmàkarkki.

Kysymys kuulukin nyt: mistà niità saisi tàhàn hàtààn?
Pakko varmaan yrittàà vain karistaa unen muisto mielestà..

Pyhà Januarius

2009-09-19T20:30:00.001+03:00

Toissa viikolla kàvimme Napolissa. G:n sovittuun tapaamiseen oli vielà hetki aikaa – olimme làhteneet hyvissà ajoissa enemmàn-kuin-potentiaalisen liikennekaaoksen ainaisessa pelossa – ja niinpà ehdotin G:lle, ettà piipahtaisimme kirkossa, jonka ohi olimme juui kàvelemàssà. Santa Maria di Costantinopoli oli sisàltà varsin vaikuttava ilmestys – ja kontrasti kadun hàlinàn ja kirkon rauhallisuuden vàlillà voimakas. Katseltuani hetken ympàrilleni, huomasin pààtyneeni ensimmàistà kertaa kasvokkain San Gennaron (joka wikipedian mukaan suomentuu Pyhàksi Januariukseksi) kanssa. Olin kuullut Napolin suojelupyhimyksestà paljon – hàn on vilahtanut vuosien varrella sanonnoissa ja tarinoissa, mutta tuona pàivànà sain ensimmàistà kertaa tarkastella hàntà kuvaavan pyhimyspatsaan piirteità.

Tànààn, 19.9 Napolissa juhlitaan suurieleisesti San Gennaron pàivàà. Napolin tuomiokirkossa kaivettiin jàlleen esiin pyhimyksen veri, joka (toivon mukaan) on jàlleen muuttunut nestemàiseksi (G sanoi tànààn, ettà niinà vuosina, joina tàtà ihmettà ei ole tapahtunut kaupunkia on kiusannut mm. kolera ja tulivuorenpurkaus – siksi tuo aiempi ”toivon mukaan”). Ehkà juuri tàllaisena aikana – laman ja pandemiauhan alla ihmeen aikaansaama psykologinen voima on tarpeen kaupungille ja sen asukkaille. Jàlkimmàisen ehkàisemistà ei tosin paljon tànààn Napolissa mietitty: uutisissa huomautettiin siità, ettà vastoin anti-H1N1-suosituksia, tuomiokirkkoon kokoontuneet uskovaiset suutelivat verta ympàròivàà lasia, ehkàpà suojelupyhimyksensà apuun luottaen...

Peli, jota voi pelata kaksi

2009-09-19T20:03:00.001+03:00

Ischia, 15.9.2009 hiukan ennen lounasaikaa

G ja minà laskeudumme uteliaina hotellin rantabaariin. Tavoitteenamme on saada tietàà, paljonko kahden aurinkotuolin ja yhden auringonvarjon vuokraaminen maksaa. Baaritiskin takaa lòydàmme lyhyenlànnàn ja ryppyisen naisen, joka tykittàà suustaan tavuja kimeàllà àànellààn nopeammin kuin konekivààri. ”Tulkaa vain, hinta on hyvà, hinta on hyvà”, hàn toistelee toistelemistaan. Kiitàmme ja làhdemme.

Menemme G:n kanssa takaisin huoneeseemme. G sanoo: ”en kyllà oikein tykkàà tàstà. Se ei sanonut minkàànlaista hintaa”. ”Eipà sanonutkaan”, myòntelen, ja jatkan: ”en missààn nimessà halua tulla huiputetuksi – se olisi sietàmàttòmàn àrsyttàvàà”. ”Ei tàssà ole rahasta kyse”, G puuskahtaa: ”vaan periaatteesta”.

Menemme hotellin aulaan, vastaanottotiskille uuden ”ystàvàmme”, seitsemànkymppisen Angelon luo. Onneksemme lòydàmme hànet tiskin takaa. En voi olla hymyilemàttà sillà mielessàni on vahvana muisto edellisestà pàivàstà, jolloin olimme kysyneet Angelolta tietà linnalle. Angelon kasvoille oli silloin kohonnut pieni hymynkare ja hàn aloitti pitkàn monologin, jonka aikana hàn kuvaili napolilaisen suhdetta omaan kaupunkiinsa. ”Hàn tuntee jokaisen pikkukadun ja pyhimyspatsaan sijainnin”, Angelo sanoi hetkeà ennen kuin hàn heittàytyi erààn Eduardo De Filippon nàytelmàn pyòrteisiin – hàn tulkitsi meille siità pitkàt pàtkàt. Me kuuntelimme, nyòkkàilimme osittain huvittuneisuudesta, osittain kunnioituksesta – ja osittain haikeina, sillà Angelon valitsema pàtkà oli syvàllisen surullisen liikuttava. Keskustelun lopuksi puhe kààntyi jostain syystà kaloihin ja Angelo suositteli meille eràstà ravintolaa –ruoka oli siellà herkullista, tiesimme ettà hàneen voisi luottaa.

Ja luotettavaa ihmistà me nyt tarvitsimme. G aloittaa keskustelun: ”Kàvimme rannalla, ja siellà oli eràs vanhempi rouvashenkilò, joka ei sanonut minulle, paljonko aurinkotuolit ja auringonvarjo maksavat”. Angelo huokaisee, ja sanoo: ”ei kai se vain halua tienata teidàn kustannuksella”. Samassa hetkessà hàn kààntyy kannoillaan, nappaa puhelimen luurin kàteensà ja on tuossa tuokiossa yhteyksissà kimeà-àànisen naisen kanssa. ”Francesca, tààllà on kaksi napolilaista nuorta, toisella silmàlasit, he kàvivàt juuri siellà. Paljonko rannalle tulo maksaa?.....7 euroa? Àlà nyt ole hullu, ei tuollaista hintaa!.....4? parempi, he tulevat neljàn aikoihin”. Kiitàmme Angeloa ja làhdemme kàvelylle (mutta sità ennen keskustelemme Angelon kanssa hetken kirjallisuudesta – ”lukeminen voittaa ehdottomasti television”, hàn huokaisee). Ischian kaduilla kàvellessàmme sanomme ààneen sen, mità molemmat olimme mielessàmme miettineet: 7e oli todennàkòisesti oikea hinta, Francesca olisi laittanut meidàt maksamaan vàhintààn 10e...Angelon ansiosta pààsimme rannalle 4 eurolla. Taisteluvoitto meille – Francescan pelià voi pelata kaksin.

Kun myòhemmin menimme rannalle, Francesca otti meidàt avosylin vastaan - ààni oli muuttunut kellossa. Puhelimessa neuvoteltu hinta piti, samoin sàà – niinpà saimme uiskennella hyvàt tovit Ischian rantavesissà, pyòritellà varpaita vulkaanisessa, mustassa hiekassa ja tuijotella Vesuviusta vesitasosta.

Kumpi tuli ensin - muna vai kana?

2009-09-19T12:15:00.003+03:00

...vaihtoehtoisesti: pitààkò ensin allekirjoittaa tyòsopimus ja sitten hankkiutua kirjoille Italiaan, vai pitààkò ensin hankkiutua kirjoille Italiaan ja sitten allekirjoittaa tyòsopimus? Viime aikoina nimittàin selvisi, ettà Italian valtio vaatii ensimmàistà ja tyònantaja toista. Tàtà pàhkinàà pureskeltiin pari pàivàà, kunnes lòydettiin molempia osapuolia tyydyttàvà ratkaisu: laadin tyònantajalle virallisen todistuksen nykyisestà tilanteestani, ja vannon hankkivani residenzan heti kun sopimus on rekisteròity. Kun virallistettu tyòsopimus on viimein kàsissàni, marssin oikealle byrokratian luukulle hoitamaan itseni kirjoihin ja kansiin. Ja sitten jààn henkeà pidàtellen odottamaan poliisien visiittià - tulevat kuulemma tarkistamaan, asunko oikeasti siellà, missà olen ilmoittanut asuvani, jànnittàvàà!

Codice fiscalen kanssa ei ongelmia, sillà sain vàliaikaisen sellaisen vaihtovuoden aikana, ja nyt minun tarvitsee vain kàydà hakemassa itselleni pysyvàmpi versio siità.

Seuraava operaatio: pankkitilin avaaminen.

Opin

2009-09-13T23:41:00.002+03:00

...lisàilemààn kuvia - jee!

Osa kuvista tulee olemaan omiani, osan poimin netistà. Jàlkimmàisessà tapauksessa kuvaa klikkaamalla pààsee katsomaan alkuperàistà linkkià - ja kunnian kuvasta saa se, joka sen ansaitsee:)

Getaway

2009-09-13T23:27:00.004+03:00

Paikka, jonne suuntaamme G:n kanssa pariksi pàivàksi:

Pòydàn alle

2009-09-12T18:56:00.003+03:00

Eilen làhdettiin seitsemàn hengen voimin ulos tutustumaan tulevaan addiktioomme - tietovisaan nimeltà Dr. Why. Tàllà kertaa pelià sai pelata erààssà pubissa, vastustajina paikan muut pòydàt. Jokaiseen pòytààn jaettiin pieni kauko-ohjain, jossa oli 5 eri nappia, jotka tottelivat kirjaimia A, B, C, D ja E. Kun kaikki joukkueet olivat valinneet itselleen nimet ja tilanneet ruokaa, useille televisioruuduille ràvàhti yksi toisensa jàlkeen làhemmàs 100 monivalintakysymystà kaikista mahdollisista aihepiireistà (musiikki, tiede, historia, italian kieli, televisio, urheilu....). Ilmapiiri oli hyvàntuulinen ja sàhkòinen. Kun vastaamisen varattu 15 sekuntia pyòràhti kàyntiin desibelit narisuttivat pubin kattoa joukkueiden yrittàessà pààstà yksimielisyyteen oikeasta vastauksesta hàmàten samalla muita pòytià. Kun kello naksahti nollaan, koko tilaan laskeutui hetkeksi jànnittynyt hiljaisuus. Ja seuraavaksi joukkueet reagoivat oikeaan vastaukseen, joka ilmestyi ruutuun. Kuka sadatteli, kuka tuuletti.

Meidàn joukkueemme toimi varsin hyvin - emme ottaneet turhia riskejà miinuspisteiden pelossa, ja meillà oli sopivasti tietoa monenlaisista asioista. Minun keskittymistàni hàiritsi ainoastaan se, ettà tilaamani paninon tulo kesti, ja kello kàvi yhtàtoista, mutta kun tuo yksityiskohta saatiin korjattua, pystyin iloitsemaan kisailun hauskuudesta. Tàysin vatsoin.

Lopulta joukkueemme pààtyi sijalle 3/11, ja voitimme palkinnon! Pàrjàsimme nàin hyvin siità huolimatta, ettà vàitimme parmesaanijuuston olevan kotoisin Sveitsistà... (olimme varmoja, ettà kysymys oli kompa - Italia olisi ollut aivan liian ilmiselvà vastaus - noh, olimme ainoa jokkue joka vastasi vààrin.....valuimme kaikki penkeissàmme hiukan alemmas, toivoen pààsevàmme pòydàn alle piiloon). Harmi vain, ettà palkintoa - 10e lahjakorttia kampaajalle - oli hiukan hankala jakaa seitsemàn hengen kesken. Niinpà joukkueen tytòt, minà, Silvia ja Ilaria, arvoimme keskenàmme, kuka saisi hiuksiinsa kampauksen. Silvia voitti, mutta làhdimme siità huolimatta kotiin hyvàntuulisina kaikki.

Ja ken tietàà, ehkà torstaina menemme kokeilemaan onneamme uudelleen erààseen kauppakeskuseen. Uusi kisa, uudet palkinnot.......

Jotain uutta, jotain vanhaa

2009-09-12T18:38:00.002+03:00

Mikàli viimeòistà untani on uskominen, tunnettu hààperinne on seuraavanlainen:

tarvitaan jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistà ja jotain italialaista.

Viime yònà minà ja G olimme siis astumassa alttarille. Odottelin G:tà kaikista maailman paikoista Seinàjoen Anttilan ala-aulassa. G:n oli italialaista perinnettà kunnioittaen tuotava minulle itsensà valitsema morsiuskimppu. Jànnittàvà hetki saapui viimein, ja G ilmestyi kauppakeskuksen oviaukkoon. Nàin jo kaukaa, ettà hàn oli valinnut yhden niistà erikoisista kimpuista, joita kannetaan kàsivarrella, ja jotka valuvat kohti maata pienen vesiputouksen tavoin. G tuli làhemmàs ja ojensi kimpun minulle, antaen minulle nàin tilaisuuden tarkastella sità làhemmin. Pààllisin puolin kaikki olikin kunnossa, mutta sitten sain kauhukseni todeta, ettà kimpusta roikkui kauniiden kukkien sijaan kirsikkatomaatteja pitkissà ketjuissa, sekà valkosipulinippuja! G:n selitys? "Nàin kimpussa on jotain italialaista!" Marssin vàlittòmàsti làhimpààn kukkakauppaan, ja pyysin floristia sitomaan minulle nopeasti pienen ja hienostuneen kimpun. Kimpun nàhtyààn floristi ryhtyi heti tuumasta toimeen.

G-parka - nàin hereillà ollessa kun asiaa pohtii - varmasti hàn oli yrittànyt parhaansa!

Suotuisia tuulia

2009-09-09T19:21:00.004+03:00

Ennen Italiaan muuttoa pyrin keskustelemaan mahdollisimman monien ihmisten kanssa asiasta. Ihmisten, joilla on tietoa, joilta voisi saada vinkkejà, tukea, apua. Neuvoja, viisaita sanoja. Yksi tàllainen ihminen toivotti seikkailulleni "suotuisia tuulia", sillà niità tarvittaisiin, ja jos sellaisia kohdalle osuisi niin mikààn ei olisi mahdotonta.

No, tàllà viikolla olen joutunut oikein kunnon puhurin, taifuunin keskelle!

Se perjantainen tyòhaastattelu erààssà paikallisessa kielikoulussa poiki vastoin kaikkia odotuksiani tyòtarjouksen, johon vastasin eilen myòntàvàsti! Eikà siinà kaikki - toiselle tyòtarjoukselle jouduin jo sanomaan ei, sillà minulle ehdotetut tehtàvàt osuivat juuri samoille illoille, jolloin uusi tyòni pitàà minut kiireisenà. Eikà tàssàkààn vielà kaikki - minulle tarjoutuu todennàkòisesti mahdollisuus osallistua vapaaehtoispohjalta (CV:n kartuttamismielessà) erààn toisen koulun toimintaan yhtenà iltana viikossa.

Vaikka ennen muuttoani kovasti toivoin ja yritin pysyà positiivisella mielellà, en ikinà, optimistisimpinakaan hetkinà olettanut lòytàvàni oman alani tòità 4 pàivàssà!

Olen samanaikaisesti sekaisin onnesta ja kankea kauhusta; on aika kasvaa aikuiseksi!

Tarinoita toisesta maailmasta

2009-09-05T19:21:00.005+03:00

Pari iltaa sitten appikokelaani làhtivàt kàymààn G:n isoisàn serkun luona. Ciro-setà, zio Ciro (kaikenlaiset sukulaissuhteet, monimutkaisetkin, saadaan tàssà maailmankolkassa tiivistettyà tuohon sanaan: zio, zia) on 85-vuotias, pieni ja ryppyinen pappa, joka on jostain syystà tehnyt minuun olemuksellaan ja persoonallaan erityisen vaikutuksen. Niinpà halusin ehdottomasti làhteà mukaan, viime kerrasta oli vieràhtànyt aikaa.

Vierailun tarkempi syy oli jokasyksyinen perinne: viikunat olivat kypsià, ja G:n vanhempien pitàisi piipahtaa noutamaan heille kaavailtu 3 kilon satsi.

Zio Ciro oli meità vastassa heti portaikossa. Hànen vaimonsa, zia Elia, ohjasi meidàt vàlittòmàsti keittiòòn ja pian saimme eteemme lasit vettà ja kupit espressoa. Juttelimme niità nàità, ja ennen pitkàà puhe kààntyi viikunoihin. Zio Ciro muisteli, miten serkkupoika (G:n isoisà) oli kerran kiivennyt korkealle vanhan viikunapuun oksille, jàànyt sinne istuskelemaan, syònyt viikunan toisensa jàlkeen. Lauleskellen fasistien lauluja - silloin oli sota, koko làhiseutu tàynnà amerikkalaisia. Kaikki olivat silloin nuorempia, G:n isoisà ja monet muut luonnollisesti vielà hengissà.

Aloin mielessàni analysoida zio Ciron maalaamaa kuvaa nuoresta italialaisesta, joka istuu viikunapuussa, keskellà toisen maailmansodan tapahtumia. Ei tarinassa tai mielikuvassa sinàllààn mitààn ylettòmàn erikoista ole, mutta sillà hetkellà kun zio Ciro sità maalaili, tarinasta (ja viikunapuusta) tuli osa minun ja G:n jonain pàivànà muodostaman perheen historiaa. Tulin yhtàkkià hyvin tietoiseksi siità, ettà minun historiaani sekoittuu G:n ja hànen sukunsa myòtà Italian historiaa.

Syvàlliset pohdintoni keskeytyivàt, kun siirryimme takapihalle. Viikunapuun oksien alle. "Tàmà ei ole se sama puu", zio Ciro selitti. "Tàmà voisi olla sen tytàr, se oli paljon suurempi". Puu oli yhtàkaikki vaikuttavan kokoinen. Tutkailin sen lehtià maaseudun kasvatin uteliaisuudella (Italiassa minua on pitkààn viehàttànyt kasvuston erilaisuus) - zio Ciro irrotti puusta yhden hedelmàn, ja antoi sen minulle. Olin kuvitellut viikunoiden olevan kovia (en tiedà miksi), joten yllàtyin hedelmàn pehmeydestà sormien alla. Zio Ciron opastamana avasin ja sòin viikunan, jonka makea raikkaus sopi tàydellisesti kuuman pàivàn iltaan.

Emme làhteneet ennen kuin olin kysynyt puutarhan jokaisen kasvin ja puun nimen. Oli mandariinipuuta, sitruunapuuta, viinirypàleità, uskomattoman isoksi kasvanut basilika sekà joukko kasveja, joiden suomalaisesta nimestà minulla ei ole aavistustakaan.

Paljon ei zio Ciron ja zia Elian puutarhasta kuitenkaan jàà heidàn omiin tarpeisiinsa, sillà he lahjoittavat melkein kaiken ystàville ja sukulaisille.; tànà iltana appikokelaani menevàt takaisin hakemaan juuri kypsyneità papuja.

Kokelas numero 1

2009-09-01T17:33:00.003+03:00

Aloitin tànààn tyònhaku-urakkani. Se ei alkanut tàystyrmàyksellà, muttei toisaalta hirveàn lupaavissakaan merkeissà. En varsinaisesti ole sità mità he etsivàt mm. nuoruuteni ja kokemattomuuteni vuoksi, mutta. CV:ni he kuitenkin ottivat vastaan ja sanoivat periaatteessa toisinaan ehkà mahdollisesti tarvitsevansa ihmisià. Sovimme minulle tapaamisen johtajan kanssa perjantaille - silloin tutkitaan tarkeemmin meriittini, koulutustaustani sekà kielitaitoni. Jos làpàisen seulan - kuka tietàà?

Joka tapauksessa saan hiukan harjoitusta tulevia tyòhaastatteluita varten.

Perjantaita odotellessa suuntaan kohti muita vaihtoehtoja. Sekà huomenna ettà ylihuomenna.

Sadetta odotellessa

2009-09-01T17:24:00.003+03:00

Odotan innolla syyskuun ensimmàisià sateita - jospa ne veisivàt ilman kuumuudesta suurimman teràn. Ja sitten olisi vain miellyttàvàn làmmin.... Kun istuskelin parvekkeella tànààn aamulla, sade vaikutti kuitenkin aika kaukaiselta mahdollisuudelta. Pienià valkoisia, viattoman oloisia pilvià oli ripoteltu sinne tànne. Yritin siirtàà niità katseellani làhemmàs toisiaan, onnistumatta.

Italiassa - now what?

2009-08-31T17:16:00.002+03:00

Tààllà ollaan. Ollaan oltu jo viitisen pàivàà. Aika on kulunut kuumuuteen totuttelussa ja matkalaukkujen purkamisessa sekà kaikenlaisten asioiden hoitelussa. Nyt on sellainen olo, ettà mihin suuntaan sità tàstà làhtisi. Mistà aloittaa uuden elàmàn rakentaminen? En ole vielà keksinyt, miten onnistuisin luopumaan mieleeni pinttyneestà opiskelija-statuksesta ja kàsittàmààn, ettà nyt olisi sitten aika kààrià hihat ja ryhtyà tòihin.

Niin mihin tòihin?

Siità kysymyksestà tàmà elàmànrakennus kàynnistyykin. Vastauksen metsàstyksen aloitan huomenna.

Valmisteluja

2009-08-21T11:33:00.002+03:00

Lähtöön on nyt sitten alle viikko. En ole varma, onko kaikki hallinnassa vai vallitseeko kaaos. Sen tiedän, että 1.9 puhelinnumeroni lakkaa toimimasta. Tämän asian sain viimein hoidettua eilen! Tiedän myös, että tyhjien matkalaukkujen ympärillä on symmetrisissä ja sotkuisissa kasoissa ja pinoissa paljon enemmän tavaraa kuin mitä niihin tulee mahtumaan. G hiukan protestoi 13 (tämänhetkinen luku) kirjan rykelmää:-D Tiedän, ne painavat paljon, mutta ilmankaan en pärjää. Tarvitsen tietyt kirjat käden ulottuville mielenrauhan ja sisäisen harmonian takaamiseksi. Ja joitain niistä tarvitsen oikeasti - tilaa on siis varattava suomi-englanti-, suomi-italia-suomi-, englanti-englanti- ja italian synonyymisanakirjoille, sekä englannin ja italian kielioppikirjoille, ja ihanalle pienelle keltaiselle viholle, joka sisältää kaikkien italian tärkeimpien epäsäännöllisten verbien taivutukset. Kaikissa aikamuodoissa. Tämä kirjojen joukko on ehdottoman tärkeä vaivalla hankkimani ammattitaidon ylläpitämiselle (ja kehittämiselle) - ne ovat työkalujani, ja seuraavat minua minne tahansa menen. Italiaankin:-)

Muistoja indeed

2009-08-20T09:15:00.003+03:00

Sen sijaan, että olisin tänään tehnyt sitä, mitä heräsin tekemään, hairahduin lueskelemaan vanhaa, sitä ensimmäistä, blogiani. Silmiin osui seuraava kirjoitus kuvineen vuoden 2007 lokakuulta:

Muistoja L'Aquilasta

Ylitse pyyhki jo se tutuksi tullut surullisuuden tunne, jonka olen viime kuukausina oppinut yhdistämään L'Aquilaan, kaupunkiin, johon halusin jonain päivänä palata. Se L'Aquila, joka vanhan kirjoitukseni kuvissa näyttäytyy, on nyt saavuttamaton - muuttunut, vahingoittunut. Esimerkiksi viimeisessä kuvassa esiintyvä yliopistoni on sortunut maan tasalle*). Olen monesti pyöritellyt mielessäni vahvaa muistikuvaa, jonka liitän juuri tuon rakennuksen käytäville. Minulla oli tapaaminen jonkun professorin kanssa, ja sitä odotellessani lueskelin seinällä roikkuvaa info-kylttiä. "Mitä tehdä maanjäristyksen sattuessa" En ollut vastaavanlaista kylttiä koskaan nähnyt, enkä siis oikeasti tiennyt, mitä siinä tilanteessa olisi kannattanut tehdä. Niinpä perehdyin kuvitettuun opasteeseen tarkemmin. Kuka olisi silloin arvannut....

*) Käsitykseni mukaan siis - L'Aquilan vanha kaupunki kun on edelleen kaaosmaisessa tilassa ja lukuisat jälkijäristykset ovat pahentaneet asioita ennestään, ja maanjäristyksen aikaansaaman tuhon laajuudesta ei vieläkään ole mahdollista sanoa mitään tarkkaa (ainakaan sellaisten ihmisten, jotka yrittävät pysyä kärryillä internetin välityksellä)

Itsenäistymistä

2009-08-19T19:00:00.002+03:00

G:stä on tullut selvästi alkuaikoja itsenäisempi suomalaisessa kulttuurissa navigoija. Suurin syy tähän on luonnollisesti kielitaito, joka on huomaamatta, matka matkalta, kehittynyt. Kun vajaa kaksi viikkoa sitten juhlistimme valmistumistani isommalla porukalla, sain huomata, ettei G tarvinnutkaan minua enää joka tilanteeseen kääntämään. Vielä 2 vuotta sitten, siskoni kihlajaisissa, G pysytteli kielen vuoksi metrin säteellä minusta. Nyt, sanavaraston selvästi kartuttua, hän kierteli siellä täällä ilman minua - eli osittain omaa elämäänsä - ja puhui lopulta ihmisten kanssa varmaankin enemmän kuin minä!

G:n parantunut kielitaito ei kuitenkaan estä hauskoja - kerrassaan hysteerisen huvittavia - tilanteita syntymästä. Eräänä alkuelokuun päivänä saimme todistaa äitini kanssa erästä mieleenpainuvaa hetkeä:

äiti imuroi olohuoneessa, jota G on ylittämässä aikeenaan palata tenttikirjansa pariin. äiti alkaa leikillään esittää kauhistunutta ja huudahtaa "imuri seuraa mua! imuri seuraa mua!" hetkeä myöhemmin G on jo ehtinyt viereiseen huoneeseen (jossa minä olen) ja kysyy silmät pyöreinä, semi-järkyttyneellä äänellä "che cos'è imuri??? che cos'è imuri???" (suomeksi: mikä on imuri?) G:n ilme oli näkemisen arvoinen, kun kerroin hänelle vastauksen.

Äiti ja minä aloimme välittömästi kertoa tätä tarinaa kaikille, joiden kanssa satuimme juttelemaan:-D G ei ole siitä moksiskaan, mutta haluaa aina jatkaa juttua esittämällä periaatteensa: ensin mennään tilanteesta pois, ja sitten vasta selvitetään, mistä oli kysymys. Olisihan se ollut hirveää, jos imuri olisikin tarkoittanut jotain uhkaavaa, vaarallista hiirensukuista eläintä!

Kuukauden hulina

2009-08-18T08:42:00.003+03:00

Aika on - tällä kertaa armollisesti - kiirehtinyt viime kerrasta. Kaukosuhteemme on siis nyt siirretty ja suljettu historiaan. Lähihistoriaan, mutta historiaan kuitenkin.

Viime viestissä pohdin, millaista G:n hakeminen lentokentältä tulisi olemaan. No ei aivan sellaista kuin odotin...! Kun saavuin kentälle - hyvissä ajoin - sain heti huomata G:n lennon saapuvan 45 minuuttia myöhässä. Tuijotin arvioitua saapumisaikaa harmistuneena, vielä nyt lisäodottelua! Vaikka seuraavien kahden tunnin aikana (sanoinhan, että hyvissä ajoin) kävin silloin tällöin vilkaisemassa ruutua, numerot pysyivät itsepintaisesti samoina. Niinpä katselin ohikulkevia ihmisiä, selailin kirjaani oikeastaan näkemättä sen sivuja, katselin lisää ohikulkevia ihmisiä, tuijotin kengänkärkiäni, lottosin, palasin alkuperäiselle paikalleni, tuijotin kelloa, kävin jälleen tarkistamassa Ruudun...johon lopulta ilmestyi tieto siitä, että G:n lento laskeutuu, laskeutuu, laskeutuu, laskeutuu ja lopulta taikasana "laskeutunut".

Siirryin tyytyväisenä lähemmäs tuloaulan porttia. Liukuovet aukesivat tiuhaan tahtiin, vähän verkkaisemmin, ja vaikka tiesin, että G ei tule vielä hetkeen kävelemään niistä läpi, ajatuksella oli kuitenkin kiva leikkiä. Aikaa kului, ihmiset ympärilläni vähenivät - hakijat löysivät kerta toisensa jälkeen sen tai ne, joita he olivat tulleet hakemaan. Aloin turhautua, ärtyä. Mikä kestää? Miksi juuri tällä kertaa? Pitääkö meidän odottelua oikein viimeiseen asti venyttää? Kupliva jännitys antoi tilaa huonotuulisuudelle.

Muutos vallitsevaan tilanteeseen - ovien takaa alkaa ilmestyä ihmisiä, jotka kantavat "Aeroporti di Roma"-ostoskasseja. Ja silti G:n tulo kestää. Aeroporti di Roma-kassien virta jopa hyytyy hetkeksi; G:n laukut taitavat tulla ulos viimeisinä. Tässä vaiheessa alkaa olla selvää, että meidän on lähdettävä kentältä lähes välittömästi junalle, emmekä voi toteuttaa suunnitelmia lounaasta intialaisen ruuan muodossa (pettymys G:lle, jonka kotikaupungissa voi yleensä valita tasan italialaisen, italialaisen ja italialaisen ruuan väliltä).

Lopulta, reippaasti odotettua myöhemmin tuttu takki ilmestyy näkökenttääni. Se hetki oli nyt käsillä - kiedottuna odottelun stressiin ja ärtymykseen, mutta käsillä kuitenkin. G:n ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, se on vahvassa kontrastissa muihin lentokentän ilmeisiin. Huulet tiukka viiva, silmät pyörähtävät kohti kattoa. Minua alkaa naurattaa, sillä tiedän tasan tarkkaan, mistä on kyse. G tulee eteeni, antaa vastahakoisen suukon ja sanoo: "Meni vähän myöhään" Myöntelen. G jatkaa: "Mulla on kuitenkin kauhea nälkä" Luonnollisesti, vähempää en odottanutkaan. Ja mutisee lopulta: "Sä sanoit, että täältä saa jotain pizzaa".

Näillä sanoilla yhteiselomme alkoi. Keräsimme laukut ja veimme ne lähimpään ruokapaikkaan. Muutaman suupalan jälkeen maailma näytti G:nkin silmissä taas mukavalta:-)

2 viikkoa

2009-07-17T23:02:00.003+03:00

On vielä mahdotonta arvella, miltä tuntuu nähdä toisen kävelevän lentokentän liukuovien raosta läpi, tietäen samalla, että Jälleennäkemisen tuuraajaksi ei tuttuun tapaan jonkin ajan kuluttua ilmestykään Lentokenttähyvästit.

Pian sen kuitenkin tiedän.

Kaukoilua edessä enää 2 viikkoa, 14 päivää! Kahdet maanantait, kahdet tiistai, kahdet keskiviikot, kahdet torstait ja kaksi viikonloppua. Ei sitä ehkä voi enää kaukoiluksi kutsua - kaksi säälittävää viikkoa, on sitä pidemmistäkin pätkistä selvitty.

Vielä kerran

2009-07-09T11:36:00.002+03:00

Maanantaina hain postin. Toiveeni heilahtelivat laidasta toiseen joka askeleella. Ole siellä, älä ole siellä, ole siellä, älä ole siellä. Ja olihan se siellä. Muutaman päivän tauon - ihanan, rentouttavan, hermoja hellivän - jälkeen gradu päätti palata elämääni. Se oli tehnyt pienen retken Jyväskylään ohjaajani luo ja hakeutui sitten takaisin seuraani sivuillaan viimeiset kommentit ja korjausehdotukset ennen kansittamista. Vielä kerran se pitäisi käydä läpi. Pidin 100+ sivuista nippua käsissäni, ja mietin, jaksanko enää lukea siitä yhtään ainutta lukua tai edes alaluvun alalukua läpi. Jaksanko enää tehdä tekstiin yhtään muutosta, vaihtaa jonkin pilkun paikkaa saati lisätä siihen lauseita.

Jostain onnistuin haalimaan viimeisiä energian rippeitä. Tiistai-iltana odotin jo oikeastaan innolla keskiviikkoaamua, jolloin voisin herätä aikaisin ja käydä gradun kimppuun. Kun pääsin vauhtiin, kävin 50 sivua läpi tehden tarvittavia muutoksia, suuria ja pieniä.

Ehkä korvaan kuiski ajatus siitä, että loppurutistuksen jälkeen... Niin, sitten sitä ei enää tarvitse koskaan työstää, lukea, katsoa, ajatella. Siitä ei tarvitse koskaan enää puhua, sen nimeä lausua ääneen. Sitten ei tarvitse enää koskaan avata gradutiedostoa, tuota liian tutuksi tullutta 553 kilotavun hirvitystä. Sen saa siirtää tietokoneen roskakoriin, jonka voi sitten tyhjentää niin, että siitä kuuluu se pieni hauskankuuloinen ääni. Aivan kuin roskakori söisi gradun, nielaisisi sen jonnekin syvyyksiinsä eikä koskaan enää päästäisi sitä minua kiusaamaan. Sitten voin kantaa kaikki monisteet, muistilapot, aineistoni, ne tuhannet versiot, joita olen eri osioista kirjoittanut ja muistiinpanot ulos ja sytyttää keskiheinäkuun, tai alkuelokuun tai loppuelokuun (riippuen milloin jaksan puuhaan ryhtyä) kokon. Katsella, miten tuli sulattaa A4-liuskan A4-liuskan jälkeen, miten Times New Romanilla kirjoiteut rivit muuttuvat ensin vaikeasti luettaviksi, ja lopulta mustiksi. Kenties tuulen puuska nostattaa jonkun aivoriiheilyyn käyttämäni ruutuvihonsivun ylös ilmaan, jossa se leijuu hetken vielä valoisaa kesäiltaista taivasta vasten. Toisaalta, papereiden laittaminen silppurin läpi voisi myös olla tyydyttävä kokemus. Osan tuhottavasta aineistosta voisi myös säästää lentomatkalle - voisi olla aika hienoa pudottaa ne lentokoneen ikkunasta (tiedän, tiedän, mahdotonta, mutta antakaa toisen haaveilla), ripotella ne Alppien ylle, nähdä niiden putoavan alemmas, alemmas, alemmas.

Vielä tuossa pisteessä ei kuitenkaan olla. Vielä muutama pieni juttu on työstettävä - mutta niistä ei ole vastusta kuin enää korkeintaan huomiselle. Kamppailu ei tule kestämään kauaa. Minä selviydyn voittajaksi, ja ne saavat tyytyä häviäjän osaan.

Tavaraa

2009-07-05T22:50:00.002+03:00

Muutto on jo pidemmän aikaa kutitellut mieleni kaukaisimpia nurkkia. Olen jo usean kuukauden ajan käynyt läpi kaappejani, laatikoitani ja hyllyjäni. Vähän kerrallaan, useassa erässä. Jokaista penkomiskierrosta on seurannut uusi, jonka aikana edellisellä kierroksella ehdottomasti-säilytettävien kategoriaan sijoitetut esineet alkavat yhtäkkiä vaikuttaa turhilta. Lapsuudenkotini on jo keventynyt huimasti, vanhat kaapit huokaisseet helpotuksesta painon hellittäessä, pahvilaatikoita on vapautunut joukoittain uusiokäyttöön. Monet esineet ovat löytäneet kirpputorilta uuden omistajan, jonkun jolta löytyy tarjota uusi koti, kenties näkyvämpi paikka ja tärkeämpi rooli arjen kuvioissa. Itse olen tullut tietoisemmaksi siitä, mitä omistan, miten paljon omistan ja mitä en oikeastaan haluaisi omistaa - mitä tarvitsen, ja tarvitsenko ylipäätään mitään. Olen samalla saanut käydä läpi erilaisia muistoja elämän varrelta; voimakkaita ja haaleita. Ne esineet, jotka ovat välittäneet silmiini ja sormiini vain heikoin signaalin, tai kenties voimakkaan negatiivisen sellaisen, ovat saaneet lähtöpassit. Täten olen vähitellen vapautunut turhan tavaravuoren alta, saanut niskaotteen materiasta.

Hui

2009-06-28T23:40:00.003+03:00

Tajusin tuossa jokin päivä sitten, että tänä syksynä, ensimmäistä kertaa 18 vuoteen en mene kouluun. Selvä, viitoitettu tie merkittyine välietappeineen loppuu. Aikamoista.

Psykonaama

2009-06-23T15:02:00.003+03:00

Ulkona on kaunis ilma, ja aurinko paistaa. Olisi ihana jättää näppäimistön vaikutuspiiri, ja mennä ulos. Etsiä jokin kuudesta kissastamme ja ottaa se syliin. Istuskella vaan. Mutta ei. Takana on reilu 5 tuntia ediointia, sormeni takovat kuitenkin edelleen näppäimistöä, kasvoillani lienee hullu ilme - sanonta, jonka G on joskus kiertänyt itse kehittelemällään muodolla 'psykonaama'. Tällaista se loppukiri on....

Menolippu

2009-06-14T23:19:00.003+03:00

Olen viime aikoina ollut ja olen edelleen jonkinlaisessa gradun ja työn yhteispaineessa. Edellä mainitusta yritän päästä eroon mahdollisimman nopeasti, mutta edelleen se on vain pakko ottaa esiin tietokoneen ruudulle! Olen nyt kuitenkin tehnyt muuton eteen 3 asiaa:

- Olen vienyt tavaraa kirpparille - ja loput kärräsin suosiolla kierrätyskeskukseen (ja silti sitä on edelleen paljon!)
- Olen käynyt hammastarkastuksessa ja poistattamassa viisaudenhampaan, nyt ei heti uudessa maassa tarvitse alkaa tuommoisia pohtia
- Ostin menolipun, turha sen hankintaa lienee pitkittää! Sain kukkaroystävälliseen hintaan, mikä on tietenkin bonusta!! Nyt vain G:n täytyy hommata itselleen lento samalle päivälle.

Vielä monenlaista pitäisi tehdä.

- Hoitaa kuntoon pankkiasiat
- Hoitaa kuntoon vakuutukset
- Tarkistaa rokotustilanne
- Käväistä Kelassa
- Selvittää, mitä byrokratiaa Italian päässä odottaa
- Hankkiutua edelleen eroon tavaroista ja miettiä, mitä tavaroita ottaa mukaan
- Tehdä muuttoilmoitus
- Harkita vakavasti uuden matkalaukun ostamista

Uskomatonta, mutta totta. Reilun 5 vuoden odottelun jälkeen muutto hyökkää jostain puun takaa. Kaikkien laskettujen päivien jälkeen ei oikein voi sanoa "tämä tuli niin äkkiä", mutta niin se vain on!

Vuosi sitten

2009-06-10T12:46:00.000+03:00

Siitä kun aloin optimistisena lueskelemaan ensimmäisiä graduuni liittyviä artikkeleita, on tänään kulunut tasan vuosi. Matka siitä pisteestä tähän on ollut käsittämättömän pitkä, työläs ja välillä tuskainen. Ja vielä hiukan se jatkuu.

Jo joutui armas aika

2009-05-31T13:54:00.002+03:00

Eilen menin siskoni nykyiselle ja minun vanhalle koululleni seuraamaan kevätjuhlaa. Toivoin, että juhlan tunnelma - tavoitteen saavuttamisen ilo - siivittäisi minua graduni loppumetreillä, niin että pian minäkin saisin urakkani päätökseen! Niin kuin arvelinkin, ilmassa oli paljon jonkin-loppuun-saattamista ja vielä enemmän tästä-alkaa-uusi-aikaa. Imin itseeni mahtipontisia sanoja, sillä juhlassa puhuttiin niin elämän matkasta ja elämän merellä purjehtimisesta, kuin juurista, niiden jättämisestä ja niiden vaalimisesta. Tuntui uskomattomalta, että siitä kun itse sain valkolakkini ja kuuntelin vastaavanlaisia sanoja (ja kuvittelin oikeasti Tehneeni Jotain Suurta) on kulunut jo kuusi vuotta. Tuntuu uskomattomalta ajatella myös sitä, että gradun ja yliopiston viimeisteleminen tänä kesänä on ensimmäinen kerta tuon kaukaisen päivän jälkeen, jolloin saan tuntuvasti päätökseen jonkin projektin ja siirryn elämässä eteenpäin. Saavutan tavoitteen. Sen ajatteleminen antaa hiukan lisävirtaa gradun naputtamiseen. Valitettavasti Jo joutui armaan ajan kuuntelemisella oli käänteinen vaikutus - mieleni napsahti ajassa rutkasti taaksepäin ja alkoi kuvittelemaan, että tästä se kesäloma alkaa! Vaikka lomaa ei minulle vielä varsinaisesti olekaan, niin kesä onneksi kyllä. Taidankin mennä hetkeksi nauttimaan siitä:-)

Seuraavaan kertaan

2009-05-29T19:50:00.002+03:00

Kotiuduin Varsovasta alkuviikosta. Hiukan haikein mielin, sillä G:n vaihto on käytännössä ohi! Milloin näen siis Varsovan seuraavan kerran? Milloin näkyviin pilkahtaa jälleen Pałac Kultury i Nauki (eli Kulttuurin ja tieteen palatsia), josta ehti lyhyessä ajassa tulla tuttu maamerkki? Sen silhuetti tuntui aina ilmestyvän näkyviin jostain - hiukan eri suunnasta vain riippuen siitä, missä olimme. Entä Plac Zbawicela - Pelastajan aukio - meidän kiintopisteemme, jonka kyljessä G asusteli? Sen kaunista kirkkoa, kahviloita sekä kaduille toukokuun myötä ilmestyneitä kukkakauppiaitakin tulee ikävä.

Samaan aikaan, kun Varsova painuu vähitellen muistoihimme, ei voi olla miettimättä sitä, että kun G seuraavan kerran tulee Suomeen, se on sitten siinä. Ei enää kaukana oloa, ei enää hyvästelyjä lentokentällä. Meistä tulee vihdoin normaaleja - seuraavalla kerralla.

Aikamoinen repertuaari

2009-05-13T00:12:00.001+03:00

Osaan sanoa puolaksi 35 sanaa.

Joka toinen pàivà

2009-05-11T14:10:00.000+03:00

Viimeisen viikon olen kàrsinyt gradun ja muun opiskelun suhteen jokatoisensyndroomasta. Kàytànnòssà tàmà tarkoittaa sità, ettà joka toinen pàivà kirjoittaminen on sujunut, sormet ovat suorastaan lentàneet nàppàimistòllà ja tekstià on syntynyt liuska liuskan jàlkeen vaikuttavalla tahdilla. Joka toinen pàivà sen sijaan ole tuijottanut ruutua lasittunein katsein ja jonkin ajan jàlkeen todennut, ettà parempi viedà graduprojektia jollain toisella konstilla eteenpàin. Tànààn - kuten bloggailustani klo. 13.14 Puolan, 14.14 Suomen aikaan voi pààtellà - on jàlkimmàinen joka toinen pàivà. Inspiraation vesihana on vàànnetty tiukasti kiinni, ja sanat eivàt millààn lòydà tietààn sormenpàihini - nàppàimistò on hiljaa.

Sainpa kuitenkin ajateltua analyysiàni ja tàyteltyà siihen liittyvàà taulukkoa. Huomista odotellessa siihen on tyytyminen; huomenna on onneksi taas joka toinen pàivà.

Mitä käteen jää

2009-05-04T19:25:00.000+03:00

Tänään koko opiskeluaikani vilahti silmieni ohi. Hitaasti. Kävin läpi kaikki 6 vuoden aikana kerääntyneet ja talteen kasautuneet muistiinpanot, vihot ja assignmentit läpi.

Ensimmäisen vuoden latinan kurssin monisteet, joiden marginaaleissa laskin ajan kulua kotiin pääsyyn ja olin näemmä harjoitellut G:n puhelinnumeroa.
Erään toisen kurssin monistenippu tuo elävästi mieleen aikaiset aamut...monistenippua tuli usein selailtua kahvikuppi kädessä.
Paperi, jolle on koottu vaihdosta kotiin palanneille ohjeita ja infoa.
Kymmenen eri versiota proseminaaristani.
Muutama kelan olosuhteenmuutoslappu, joiden täyttö oli kyllä aloitettu.
Itse luomaani materiaalia harjoitustunneille. Palautetta oppilailta.
Todennäköisesti ensimmäisen vuoden aikana piirtämäni pohdinta siitä, missä olen vuonna 2010 - harmittavaa kyllä, en sen symboliikkaa enää ymmärrä.

Käytyäni kaikki muistiinpanoni/luentomonisteeni/powerpointkopioni läpi, mieleen tuli ajatus:

Yliopisto opettaa tasan 2 asiaa. Ensinnäkin sen, että lopulta sitä tietää hyvin vähän - kaikkea voi tarkastella monilta eri näkökannoilta, ja jokaista teoriaa voi kehittää pidemmälle ja tarkentaa loputtomiin. Ja toiseksi, yliopistossa oppii ne paikat, joista tietoa saa.

Jälkimmäiseen vedoten suljin pieneen laatikkoon kaiken sen, mistä kuvittelen itselleni olevan vielä hyötyä, ja sulloin 4 isoon roskasäkkiin lukuisat ahdistavat kotitehtävät, tylsät kurssit, jotka mielelläni unohtaisin varmana siitä, että jos jonain päivänä haluan palata opetussuunnitelmia koskevien säädösten, englannin kielen syntaksin tai foneettisten aakkosten ihmeelliseen maailmaan, tiedän minne mennä....

Unreal

2009-05-01T10:46:00.000+03:00

Olen tänään, eilen ja toissapäivänä heilunut kaikenlaisten rättien, pesuaineiden ja pölyhuiskojen kanssa ympäri asuntoani - ja ikkunaa pestessä hyvä ettei asunnon ulkopuolella! Olen vähitellen pakannut tavaroita, heittänyt menemään epäkelpoa. Tällä hetkellä tilanne on aika kaoottinen - hyvä jos muuttolaatikoilta pystyn enää liikkumaan! - ja toivon, että se muuttuu kunhan muuttoapulaiseni autoineen ehtivät paikalle.

En ehkä vielä ole aivan täysin sisäistänyt, mitä nyt on tapahtumassa. Joltain osin tämä muistuttaa vain normaalia, jokavuotista pre-kesä siivousta - takaraivossa on kuitenkin pieni ajatus siitä, että syksyllä sitten taas...

Mutta ei. Se on menoa nyt.

Luulin, etten ole juurtunut opiskelukaupunkiini - sen verran maakuntarakas olen, ja G:n myötä kävi opiskelujen alkumetreillä selväksi, että tämä kaupunki on vain välietappi - mutta näin lähdön hetkellä huomaan, ettei se ehkä sittenkään pidä paikkansa. Asuinhan täällä loppujen lopuksi 5 vuotta.

Myöhemmin tänään tutut paikat jäävät taakse pienen haikeuden saattelemana.

Luksusta elämään

2009-04-25T10:45:00.000+03:00

Useampien kielten pallottelu arkielämässä, no sanotaanko että siinä on hyvätkin puolensa.

Etenkin italialla voi kivasti siirtyä kakkosluokasta ykkösluokkaan - saada hiukan luksusta elämään.

Esimerkiksi asuintaloni - monikerroksinen 70-lukuinen betonihirvitys (tai ehkä tiili, mutta betonihirvitys kuulostaa paremmalta) ei ole enää "kerrostalo", vaan palazzo(vrt. suomen palatsi). Ja asuminen maistuu heti erilaiselta!

Päivinä, jolloin opiskelijabudjetti on erityisen tiukka, ja ainoa, mitä voin kokata on lautasellinen makaroonia, jonka päälle levitän voinokareen, voin ajatella nauttivani ruokalajin nimeltään pasta col burro, ja ehkä sytyttää kynttilän.

Suomessa valmistun maisteriksi, Italiassa minusta tulee samalla kertaa dottoressa (tohtori).

Viimeistä viedään

2009-04-24T22:04:00.000+03:00

Tuossa jokin hetki sitten tiskatessa tajusin, että tässä sitä vietetään viimeistä viikonloppua Palatsissa.

Palatsilla viittaan luonnollisesti minua jo reilut kaksi vuotta palvelleeseen opiskelija-asuntoon.

Viikon päästä heitän hyvästit huoneelleni, pikkuruiselle keittiölleni sekä siihen kiinteässä yhteydessä olevalle kylpyhuoneelleni. Samoin maisemalle, jota on useat kerrat tullut tapitettua motivaation puutteessa - syksyisin ruskan täplittämä rinne ja sen yllä leijuvaa usvaa, talvisin hiihtoladuille reippailevia ihmisiä,keväisin takapakki-räntäsadetta ja kesäisin - en oikeastaan tiedä mitä, sillä kesiä ei ole opiskelukaupungissa tullut vietettyä! Viikonloppuöisin ikkunan alta kantautuu iloiselta vaikuttavien (usein mies)porukoiden lauleskelua, monta kertaa päivässä tien ylittää koiran ulkoiluttaja jos toinen sekä huimalla akrobatiallaan minua viihdyttävät kuusissa hyppelevät oravat.

Minun ei varmaankaan tule ikävä minimaalista tiskipöytää (hella otettava käyttöön tiskatessa), pienen pientä pakastinta, jossa ei kovin montaa asiaa voi säilöä kerralla, kylpyhuoneen ovea, joka ei millään halua pysyä kiinni, päähän tipahtelevaa suihkua, eteisen himmeämpääkin himmeää valoa ja pyykkivuorojen varaamista. Saati sitä, että molempia (!) hellanlevyjä ei voi käyttää samanaikaisesti uunin kanssa - eiväthän opiskelijat laita ruokaa, vai?

Pienistä puutteistaan huolimatta Palatsi mahduttaa 23 neliömetriinsä monen monta muistoa. Se on toiminut tapahtumapaikkana erinäisille illanistujaisille ja yösijana kauempaa tulleille kavereille/siskoille. Siellä on jännitetty niin euroviisuja kuin jääkiekko-otteluita. Siellä minä ja G olemme saaneet elellä arjentapaista.

Ensi viikolla suljen Palatsin oven siis viimeistä kertaa. Opiskelukaupunkiin voin aina palata, juuri tähän asuntoon en - ensi viikon tapahtumissa on konkreettista symboliikkaa, olen siirtymässä elämänvaiheesta toiseen, opiskelijasta työttömäksi.

Miltä tuntuu

2009-04-23T20:53:00.000+03:00

Miltä mahtaa tuntua laittaa gradun viimeiseen lauseeseen piste? Painaa Ctrl+S viimeistä kertaa ja vainoharhaisesti tarkistaa, että - kyllä, tallessa on?

Onkohan olo silloin huojentunut, euforinen vai tyhjä? Haikea (gradun valmistuminen merkitsee minulle kirjaimellisesti opiskeluaikojen loppumista) vai kaikkea muuta?

Millaisena päivänä se tapahtuu? Onko silloin hellepäivä ja voin samantien käydä hakemassa jostain tuuletusjäätelön? Tapahtuuko se keskellä yötä - olenko naputtanut tietokoneen ääressä viime hetken korjauksia koko päivän? Sataako silloin kaatamalla ja on ukkosvaara (mikä nostaa vainoharha-tasoa entisestään, mitä jos oikosulku tuhoaa koko tietokoneen!)?

Mikä on ensimmäinen asia, jonka teen, kun Se on Valmis?

Tuollaisia mietin tänään. Tällä viikolla on alkanut vähitellen tuntua siltä, että tuo hetki todella on saavutettavissa. Kaukana se vielä on, mutta saavutettavissa.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

2009-04-19T20:06:00.000+03:00

Suomalainen (vastakohtana termille italialainen), Italian suomalainen, suomalais-italialainen, italo-finlandese. Kansainvälinen eurooppalainen. Maahanmuuttaja, maastamuuttaja, ulkosuomalainen. Vähemmistön edustaja. La finlandese. Isänmaanpetturi. Sillanrakentaja, kahden maan kansalainen. Italian täti.

Kaikkiin näihin sanoihin on ladattu voimakkaita mielleyhtymiä ja erilaisia, jopa poliittisia näkökulmia. Pian jokaisen niistä*) voi halutessaan liittää minuun.

Millä sanavalinnoilla minusta puhutaan, ja millä minua puhutellaan? Minkä näkökulman itse valitsen?
Mihin lokeroon itseni sijoitan, mihin minut sijoitetaan? Vai osaako ympäristöni nähdä minut osana suurempaa lokerikkoa, monen kategorian vakioasukkaana?

Tällaisia mielessä kun Muuttoon on aikaa hiukan yli 4kk.

*) en ole täti vielä, eikä minusta tietääkseni ole sellaista lähiaikoina tulossa:-) Viimeinen lienee siis tulevaisuuden termi, paitsi jos käytämme italialaista määritelmää sanasta "zia", joka on huomattavasti löyhempi kuin suomalainen vastineensa. Tuon näkökulman mukaan olisin zia Piccolina jo aika monelle sukulaislapselle!

Tärinää

2009-04-17T21:46:00.000+03:00

Uutisista on varmasti itse kullekin tullut selväksi se, että Italiassa oli viime viikolla maanjäristys. Maan tärinä ei tuntunut vain L’Aquilassa ja sen välittömässä ympäristössä, Roomassa ja Napolissa, vaan se ulottui tänne Suomeen asti – ei konkreettisena liikehdintänä, vaan pikemminkin mieltäni ravistelevana ahdistuksena. Sisääni asettui raskas surullisuus.

Kaukaa kantautuvasta uutisesta voi nopeasti tulla henkilökohtainen - L’Aquila oli muutama vuosi sitten vaihtokaupunkini. Kaupunki, jonka kaduilla kävelin, jonka kahviloissa istuskelin, jonka rakennuksia ihastelin, jonka ihmisten kanssa juttelin, ja jota olen usein muistellut lämmöllä.

Itse asiassa vain muutama päivä ennen tärinää olin liidellyt kaupungin yllä google earthillä jättäen virtuaalisia nuppineuloja minulle tärkeiden paikkojen ylle. Merkitsin linja-autoaseman, erään tietyn motel agipin, kotikatuni, yliopistoni sekä Banana Joe-nimisen kahvilan ihan vain sen hauskan nimen vuoksi. Tärinäpäivänä katselin koneen ruudulta samanlaista satelliittikuvaa kaupungista, sillä kertaa virtuaaliset nuppineulat vain osoittivat, mitkä rakennukset olivat joutuneet tuhon kohteeksi. Yliopistoni, muutama minulle rakas kirkko sekä Via XX Settembren opiskelija-asuntola olivat niiden joukossa.

Minun asuintaloni oli kestänyt tärähtelyn – näin sain kuulla muutaman mutkan kautta vuokraisänniltäni – mutta sekin oli saanut osansa julkisuudesta. Kuva monet kerrat avaamastani raskaasta puuovesta kun oli päätynyt jollekin la Repubblican lukuisista aiheelle omistetuista sivuista.

L’Aquila ja sitä ympäröivät vuoret ovat historian saatossa nähneet monet maanjäristykset – isotkin sellaiset 1400- ja 1700-luvuilla. Ne ovat verottaneet katukuvaa karsimalla kirkkojen, suihkulähteiden ja aukioiden määrää. Niitä kaikkia kaupungissa oli alun perin 99 kappaletta. Nyt, huhtikuussa 2009 lukumäärä on jälleen himan pienempi.

Blogin nimen etymologia

2009-04-17T19:48:00.000+03:00

Mistä nimi "Taitekohta"? Miksi juuri se kaikista suomen kielen tarjoamista mahdollisuuksista?

Siksi, koska blogin synty ja kasvu ajoittuvat yhteen elämäni taitekohtaan, tai pikemminkin monen taitekohdan taitekohtaan. Valmistun (edelleen jaksan lisätä: toivottavasti) kesällä, mittariin naksahtaa 25. vuosi ja ulkomaille muuton myötä lopettelen monen monen vuoden kaukosuhdetta - siitä tulee siis pelkkä suhde, tavallinen suhde, kahden aikuisen ihmisen normaali perussuhde.

Näiden tiedonhippusten perusteella voin jo aavistella, millaista blogin sisältö tulee olemaan seuraavina kuukausina.

Huhti-toukokuu: valtaisaa graduahdistusta, tuskailua, erilaisten gradusta johtuvien pelkotilojen kuvailua, tunteellista vuodatusta liittyen opiskelukaupungistani pois-pois-poismuuttoon sekä muutama kulttuurien kohtaamisia syleilevä raportti puolanmaalta. Valtaisaa hehkutusta, jos Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden.

Kesäkuu: edelleen graduahdistusta - ehkä tavallista poikkeavan kiihkeään sävyyn, sillä paljon pitäisi olla jo tehtynä, mutta jotenkin tuntuu, ettei ehkä sittenkään ole - viisaudenhampaita koskevia murheita, juhannuksella fiilistelyä.

Heinäkuu: jonkinlaisesta ikäkriisistä raportointia, Suomen kesän ihastelua (tai vihastelua riippuu siitä millainen sää tulee silloin olemaan), todennäköisesti lisää graduahdistusta ja kaukosuhteen päättymiseen liittyviä tunnelmia.

Elokuu: hiusten repimistä, kun yritän mahduttaa elämäni pariin matkalaukkuun sekä sentimentaalista, lähes pateettista isänmaanrakkautta pakkaamisen ja lähdön kynnyksellä sekä ensimmäiset hämmentyneen tunnustelevat viestit saapasmaasta.

Syyskuu? Ei aavistustakaan - mitä mielessäni mahtaa vilistä kun ympäristöni sääntöineen, maisemineen, tapoineen kaikkineen muuttuu kertaheitolla ... pysyvästi? Onko muu maa mansikka vai mustikka? Se selviää silloin!

Tullut jäädäkseen

2009-04-17T19:41:00.000+03:00

Tässäpä on nyt blogini numero XXVVII tai jotain sinne päin. Tällä kertaa olen tullut jäädäkseni - toivon löytäneeni nyt blogillisen kotini bittiavaruudesta, pienen pienen sopukan, jonne tehdä pesä ja asettua aloilleen. Ei enää hetken mielijohteessa avattua uutta blogia, joka ensin kilpailee huomiostani vanhan kanssa ja kuihtuu sitten muutaman viestin jälkeen pois, ei enää kuukausien taukoja täydellisen toimivan blogin päivittämiseen. Ei.

Uusi alku, fresh start. Vielä yhden ainoan kerran.